torstai 25. marraskuuta 2010

Neliönmuotoisia paketteja

Edes syksyisestä myötätuulesta nauttinut Kaija Koo ei pystynyt sysäämään Jenni Vartiaista albumilistan kärjestä. Ehkä ykkössijassa olikin liikaa vaatimusta, koska edellisen kerran Koo ylsi siihen 12 vuotta sitten. Irti on laulajattaren kymmenes Top 10 -albumi, mikä vain lievästi kalpenee sen rinnalla, että Bruce Springsteenille tuli niitä samanaikaisesti täyteen 15. Jotain jostain ehkä kertoo se, että Darkness on the Edge of Town – levy, jonka sessioista The Promise on koostettu – kelpasi aikoinaan vain sijalle 27.

Rihannan debyytti kahdeksantena on varsin hyvä ainakin edeltäjiin suhteutettuna. Hänen kolme aikaisempaa sangen hittipitoista albumiaan kun saivat ensimmäisiksi listasijoikseen 39, 18 ja 28. Vaikka jotain tuonsuuntaista ennustelin, Pink-kokoelman jääminen 25:nneksi tuntuu tylyltä – jollei sitä verrata Susan Boylen 42. sijaan. Brittien ja amerikkalaisten ykkössuosikin edelle kiipesi muun muassa 25 vuotta sitten perustettu, mutta tähän asti täysin noteeraamaton australialainen Newsboys (29).

Tulokkaissa on paljon sellaisia, joille on helppo povata nousua joulun lähetessä – siis joulu- ja lastenlevyjä. Kaikkien ei voi luvata ottavan 26 sijan loikkia kuten Tomi Metsäketo nyt, ja oikeastaan Ipanapa 3:n (35) ja Marja Tyrnin (37) debyyttisijat ovat arveluttavan matalia. Smurffit (22) saattaa sen sijaan netota parhaan numeronsa moneen vuoteen. Parilla Joulubileet vol. 18:n edeltäjällä teki jopa Top 20-kynnyksen ylitys tiukkaa.

7 kommenttia:

  1. Helloween hyppäsi muutaman sijan ylöspäin välittömästi kun YleX:n X-ryhmä soitti Helloweeniltä kaksi biisiä.

    VastaaPoista
  2. Mainonnan merkitys on todella suuri. Esimerkkinä Vartiainen. Kun levyä julkaisun yhteydessä mainostettiin rajusti, myi levy 2 ennakkomyynti ja 1 varsinaisella myyntiviikolla eli kolmessa viikossa yhteensä 45 tuhatta. Sitten ei ollut mainostusta ja levy myi noin 25 viikossa 15 tuhatta. Kun taas tuli uusi mainostuskampanja, levy myi 4 viikossa 20 tuhatta.
    Toinen on tietysti radiosoitto. Jännä, että radiot soittava niin suppeita listoja.

    VastaaPoista
  3. Nyt oli se Maata Näkyvissä -viikonloppu, mihin viitattiin täällä:
    http://listablogi.blogspot.com/2010/09/ratas-raksuttaa.html
    ja täällä:
    http://www.rumba.fi/raappanan-maapallo-pyorahti-rumban-albumilistan-karkeen-10407/

    Ei ollut ihme, että HB palasi listoille ja Maata Näkyvissän pääesiintyjä Newsboys nousi sijalle 29. Edellä mainitussa linkissä odotettiinkin, että Maata Näkyvissä -viikonlopun jälkeen gospelbändejä löytyy taas listalta. Kummatkin tippunevat listoilta kuitenkin seuraavalla viikolla. Maanalainen levykauppa oli yhtenä levymyyjänä Maata Näkyvissä -festivaaleilla. Ja ko. levykauppa on mukana listajärjestelmässä. Ko. firman levymyynti on hyvin tapahtumasidonnaista. Tämän vuoden lopussa ei enää suurempia gospeltapahtumia ole, joten gospelyhtyeitä ei listoilta loppuvuodesta enää löytyne. Muut gospelmusiikkia myyvät tahot eivät myynteineen taas kirjaudu listajärjestelmään.

    VastaaPoista
  4. Tai siis myy Maanalainen levykauppa netin kautta levyjä loppuvuodennakin netin kautta, mutta nettimyynti yksinään ei riittäne minkään levyn kohdalla pääsyyn listoille etenkään joulun alla, jolloin listoille pääsyyn vaaditaan muuta vuotta selvästi korkeampaa levymyyntiä.

    VastaaPoista
  5. Eipä oo Hanna Pakarista eikä Elias Hämäläistä soitettu juuri yhtään radiossa, eikä mainostettu yhtään. Niin ovat molemmat levyt jo näin nopeasti pudonneet listoilta, vaikka molemmat hyviä levyjä, jotka toisenlaisella hehkutuksella olis voineet menestyäkin. Sony on viime aikoina panostanut huonosti artistiensa mainontaan ja näkyvyyteen. Eikös Anssi Kelakin joskus siitä antanut kuittia, kun kukaan ei edes tiennyt, että häneltä oli ilmestynyt levy.

    VastaaPoista
  6. Onhan Hannaa soitettu kovastikin.Yhteen aikaa oli Novalla soitetuimpien listalla ja Radio Suomi on soittanut kovastikin Hannaa.Samoin Iskelmällä soi.

    VastaaPoista
  7. Ylex, voice, nrj jne eivät soita yhtään Hannaa. Voicelta katsoin, niin tilastoja, niin Vartiaista soitetaan noin joka toinen tunti... Vähän vois olla vaihtelua näiden em. kanavien soittolistoilla!!!

    VastaaPoista