torstai 18. marraskuuta 2010

Yhteistyön voimaa

Vesa-Matti Loiri sai taas isänpäivänosteensa, josta Irwin Goodmankaan tuskin jäi osattomaksi, mutta Jenni Vartiainen piti pintansa ykkösenä. Menettikö kumpikin herra tässä parhaan saumansa tehdä albumilistahistoriaa ensimmäisenä neljällä vuosikymmenellä Suomen ykköseksi nousseena esittäjänä? Jatkoviikot ainakin näyttävät vaikeammilta.

Toisaalta listan yläpää vaikuttaa aika pehmeältä se huomioiden, että ei-ihan-kuuminta uravaihettaan elävä James Blunt (9) saavutti parhaan albumisijoituksensa – takana on kaksi 10. sijaa. Korkeimmaksi uutuudeksi tuolla ei sentään päästy, vaan viidenneksi ilmestyi Jipun ja Samuli Edelmannin duettolevy. Ennätysmäärin duettohittejä hyräillyt Edelmann ei ole ennen kimppaillut albumimittaisesti, eikä erillisnimillä esiintyvää nais/miesparia ole taidettu nähdä noin ylhäällä sitten Armin ja Dannyn parhaiden päivien. (Vakiduo Kaija Kärkinen ja Ile Kallio ylsivät pykälän alemmas.)

Singlelistan jähmeyttä hämmentää kolmoseksi syyhkinyt Petri Nygårdin ja Mokoman biisi Sarvet esiin. Nygård palasi tilastoon lähes yhdeksän vuoden tauolta, mutta viitseliään You Tube -videon nopeasti karttuvien katsojamäärien jälkeen sija ei ole mikään yllätys. Aikoinaan mies pääsi yhtä korkealle paljon, öö, vaatimattomamman taustayhtyeen eli Larharyhmän kanssa.

3 kommenttia:

  1. Stam1na rysähti yli 30 sijaa alas kakkospaikalta. Tämäkään ei taida olla Suomen ennätys? Vastaavia mielikuvia ainakin on.

    VastaaPoista
  2. No ei ole. Kolmas nainen -kokoelma rysähti muinoin jonkin tarjouksen jälkeen kakkosesta 37:nneksi.

    VastaaPoista
  3. aika tylsää dataa tämän hetkiset listat. ei kertakaikkiaan kiinnosta koska musiikki on niin huonoa. miksi ostaa paskaa.

    VastaaPoista