Muistoa kunnioittaen

Artistin kuoleman jälkeen julkaistut ennenkuulemattomat äänitteet tuntuvat kelpaavan suomalaisille huonommin kuin muille. Esimerkiksi kymmenisen vuoden takainen useiden maiden listat mullistanut Eva Cassidy -ilmiö ei hetkauttanut meitä lainkaan. Freddie Mercuryn kuoleman jälkeinen Queen-albumi Made in Heaven myi toki platinaa, mutta elävät jäsenethän promosivat sitä aktiivisesti.

Listahistoriamme ainoa iso postuumihitti on Roy Orbisonin You Got It (1989), radio- ja jukeboxtilastojen ykkönen ja sinkkukakkonen. Jossain vaiheessa oli syytä järkeillä, että Michael Jacksonin arkistomateriaalilla riittäisi rahkeita nousta Orbisonin rinnalle, mutta tilaisuus on jo ennalta tärvätty mitä taidokkaimmin. Kun jopa artistin läsnäolo omalla levyllään on onnistuttu kyseenalaistamaan, Michael-albumiprojekti ehdittäisiin vielä kruunata laittamalla vaikka kanteen hänen lastensa alastonkuvat.

Jo viimevuotinen This Is It -biisisähläily ennakoi fiaskoa, ja myös Akon-duetto Hold My Hand annostelee tuota läsnäoloa kovin kitsaasti. Singlemyynnissä on päästy sijalle 16, mutta radiolistalla ei edelleenkään olla edes sadan soitetuimman joukossa. Muutaman albumiraidan ohella nettiin on vuotanut niitä huomattavasti verevämpi (ja aidompi) Do You Know Where Your Children Are jostain 90-luvulta. Veikkaan vuodon motiiviksi projektin sivustaseuraamisesta aiheutunutta turhautumaa.

Kymmenen on paljon

Ohitin torstaina turhan ylimalkaisesti Kaija Koon yltämisen kymmeneen Top 10 -albumiin. Hän on nimittäin naissooloartisteja verratessa nyt tasoissa Katri Helenan ja Marionin kanssa, ja edelle jäi vain eräs ulkomaalainen ei-hirveän-yllättävä nimi. Luettelen tässä kaikki vähintään viiteen yltäneet naiset ja nimen perässä aikavälin.

18 Madonna 1985–2010
10 Katri Helena 1968–2006
10 Kaija Koo 1993–2010
10 Marion 1972–1980
8 Eva Dahlgren 1982–2007
8 Celine Dion 1994–2003
7 Björk 1993–2007
7 Anna Eriksson 1999–2010
7 Maija Vilkkumaa 1999–2010
6 Whitney Houston 1986–2000
6 Paula Koivuniemi 1978–2010
6 Anne Mattila 2003–2009
6 Donna Summer 1977–1983
6 Tina Turner 1984–1999
6 Laura Voutilainen 1994–2010
5 Kate Bush 1978–2005
5 Maarit 1978–2006
5 Hanna Pakarinen 2004–2010
5 Diana Ross 1980–1983
5 Sade 1984–2010
5 Barbra Streisand 1977–2002
5 Jonna Tervomaa 1984–2007
5 Bonnie Tyler 1978–2002

Pakko katsoa 11: Rankkasateessa

Listablogin epäsäännöllisessä sarjassa esitellään hämäriä mutta sivistäviä videonäkymiä hittihistoriasta.

En koskaan lämmennyt Dingolle ja edelleenkin vähän säikähdän, kun siitä puhutaan kunnioittavasti. Esikoisalbumin jälkeen soolouralle lähteneen Jarkko Even ensimmäinen (ja ainoa kunnon) hitti Rankkasateessa (1985) on sen sijaan jatkuvasti aika kova esitys hupaisine Billy Idol -vaikutteineen. Even lauluäänikin miellyttää enemmän kuin Neumannin – kenenpä ei?

Biisi sai myös arvoisensa videotallenteen. TV2:n Hittimittarin visuaaliset toteutuksethan muistetaan toinen toistaan kökömpinä, mutta Eve astui kameran ja viikkorahalavasteiden väliin itsevarmana ilman kitaraa ottaen kaiken irti vastavalolampusta ja hiilihappopilvestä.

Artefaktiksi yli muiden videon nostaa kuitenkin Even stailaus. Jos vermeet ovat yhä tallella, niin ihan vain niiden esillepanemiseksi kannattaisi Suomeenkin perustaa Hard Rock Café. Tukka ja korvis ovat tietenkin legendaarisia, samoin vyötäröliina, pilvestä pilkahtelevat kengät ja pyjamabyysat, jotka varmaan tahtoivat isona kasvaa salihousuiksi. Voiton vie silti ”pusero”, joka lienee askarreltu kummitädin bukleematosta. Eve onnistui siinä, missä Bogart Co ei.

Rankkasateessa menestyi single- ja jukeboxlistoilla vetäen nimettömän emoalbumin kultamyyntiin. Toinenkin pitkäsoitto kävi Top 10:ssä. Mielenkiintoista on se, että vaikka esikuva Billy Idol oli tuolloin ehtinyt julkaista kaikki tarunhohtoisimmat biisinsä, hän debytoi Suomen listalla vasta Even jälkeen remixlevyllä Vital Idol.

Neliönmuotoisia paketteja

Edes syksyisestä myötätuulesta nauttinut Kaija Koo ei pystynyt sysäämään Jenni Vartiaista albumilistan kärjestä. Ehkä ykkössijassa olikin liikaa vaatimusta, koska edellisen kerran Koo ylsi siihen 12 vuotta sitten. Irti on laulajattaren kymmenes Top 10 -albumi, mikä vain lievästi kalpenee sen rinnalla, että Bruce Springsteenille tuli niitä samanaikaisesti täyteen 15. Jotain jostain ehkä kertoo se, että Darkness on the Edge of Town – levy, jonka sessioista The Promise on koostettu – kelpasi aikoinaan vain sijalle 27.

Rihannan debyytti kahdeksantena on varsin hyvä ainakin edeltäjiin suhteutettuna. Hänen kolme aikaisempaa sangen hittipitoista albumiaan kun saivat ensimmäisiksi listasijoikseen 39, 18 ja 28. Vaikka jotain tuonsuuntaista ennustelin, Pink-kokoelman jääminen 25:nneksi tuntuu tylyltä – jollei sitä verrata Susan Boylen 42. sijaan. Brittien ja amerikkalaisten ykkössuosikin edelle kiipesi muun muassa 25 vuotta sitten perustettu, mutta tähän asti täysin noteeraamaton australialainen Newsboys (29).

Tulokkaissa on paljon sellaisia, joille on helppo povata nousua joulun lähetessä – siis joulu- ja lastenlevyjä. Kaikkien ei voi luvata ottavan 26 sijan loikkia kuten Tomi Metsäketo nyt, ja oikeastaan Ipanapa 3:n (35) ja Marja Tyrnin (37) debyyttisijat ovat arveluttavan matalia. Smurffit (22) saattaa sen sijaan netota parhaan numeronsa moneen vuoteen. Parilla Joulubileet vol. 18:n edeltäjällä teki jopa Top 20-kynnyksen ylitys tiukkaa.

Pelastajan pelastaja

Radio Novan viimekeväisestä ”ei samaa biisiä kahdesti työpäivän aikana” -kampanjasta jäi vain etäinen muisto, ja suosituimpien hittien rotaatiot ovat kanavalla sen jälkeen yli tuplaantuneet. Niinpä sen dominanssi Music Control -radiolistalla on taas kasvanut, minkä huomaa erityisesti silloin, kun Novan soittolistaa päivitetään reippaammin – kuten nyt.

Happoradion Pelastaja nousi ykköseksi kera 31 Nova-soiton, jotka muodostivat 47 prosenttia sen kokonaispisteistä. Pitkäaikainen hallitsija Missä muruseni on tipahti kakkoseksi saatuaan vain yhdeksän pyöritystä Novalta. Kanavan soittolistapäivityksestä saivat ilmaa siipiensä alle erityisesti Kaiku Entertainmentin eka sainaus Tommi Kalenius (Me ollaan 29–9) ja albumiflopistaan huolimatta radioille yhä kelpaava Uniklubi (Maailma puhaltaa 38–11).

Myös täkäläiseen mystiseen mahalaskuunsa jo alistunut Cee Lo Greenin Fuck You on saanut armon ja harppasi 19 Nova-soitollaan 46. sijalta 19:nneksi. Single/lataushitiksi se ei ole edelleenkään rekisteröitynyt, vaikka on soinut Spotifyssa pitkään Top 20 -sijan edestä.

Muu maa mansikka

Suomen nettilehdistössä on taas ollut vilkasta listauutisointia. Suuret ja pienet mediat ovat tiedottaneet Susan Boylen ja Take Thatin jättisuosiosta, ennätyksiäkin on kuulemma tehty. Joskus on jopa otsikossa muistettu mainita, että puheena ovat USA:n ja Britannian tapahtumat. Suomessakin julkaistaan listoja ihan yhtä usein, mutta niistä ei keksitä sanottavaa – viimetorstaisesta Top 50 -tilanteesta löysin peräti kaksi pikkumainintaa.

Salaisuus piilee tietenkin siinä, että ulkomaanuutiset on prosessoitu valmiiksi – ennätys on otsikkokamaa, kuinka väkisin väännetty tahansa. Boylekin oli saavuttanut jotain ”12 kuukauden sisällä”, ei edes saman vuoden aikana. Prosessoitua on myös kiva jatkoprosessoida: kun Boylen saavutusta väitettiin ensimmäiseksi sitten The Beatlesin päivien, Mesta.net halusi pistää paremmaksi otsikolla ”Boyle rikkoi The Beatlesin ennätyksen”.

STT:n otsikko ”Susan Boyle teki levymyynnin listaennätyksen” on myös harhaanjohtava, koska itse myynnissä ei ollut mitään ennätyksellistä – ainoastaan listasijojen ajoituksessa. Take Thatin viikkomyynti Britanniassa oli poikkeuksellinen, mutta Yle X:n hehkutukselle ”teki listahistoriaa” ei ole katetta. Oasisin viikkomyyntiennätys vuodelta 1997 jäi voimaan, ja vaikka Yle X kuinka niin haluaisi, 1997 ei ole esihistoriaa.

Harva pääsee edes tietoiseksi asian hupaisimmasta puolesta: uutisoijien omalla markkina-alueella noiden kummankin äänitteen ennusteet ovat perin kehnot. Boyle pääsi nipin napin Anttilan tuoreelle Top 40 -listalle, ja Take Thatin paluunjälkeiset albumit ovat flopanneet meillä pahanpäiväisesti. Progress tulee kauppoihimme vasta ylihuomenna.

Soihdunkantaja vaihdossa?

Joulumyynnin kärkikamppailusta saatettiin saada kelpo ennuste jo menneen viikon listasijalta 31. Sinnehän palasi Suvi Teräsniskan vuoden takainen sesonkiäänite Tulkoon joulu. Pidän mahdollisena, että se kohoaa nyt nelossijaa pitävän Rakkaus päällemme sataa -albumin ohi vuoden loppuun mennessä.

Kasvukäyrämallin saamme tietenkin referensseistä parhaan, jo seitsemänä vuonna listalle ilmaantuneen Rajaton-levyn liikeradoista. Joulu (2003) palaa yleensä mukaan vasta viikolla 48 tai 49, mutta on usein ehtinyt 15 myydyimmän joukkoon ja joskus käynyt myös yhtyeen ajankohtaisen äänitteen yläpuolella. Teräsniska palasi jo viikolla 46, mikä enteilee parempaa.

Mutta miten käy vanhan mestarin tällä kertaa? Edelliset visiitit ovat aina myötäilleet sensyksyisten uusien Rajaton-levyjen menestystä – esimerkiksi kun vuoden 2007 Maa jäi alemmas (10) kuin Abba- ja Queen-coveralbumit, Joulukaan ei tuolloin jaksanut 23. sijaa korkeammalle. Hiljattain julkaistu Tarinoita on käynyt kaupaksi niin vaatimattomasti, että jopa re-entryputken katkeamiseen on syytä varautua.

Pakko katsoa 10: Papa Don’t Preach

Listablogin epäsäännöllisessä sarjassa esitellään hämäriä mutta sivistäviä videonäkymiä hittihistoriasta.

Tuoreet nettihömppäotsikot veljensä Jackin kanssa elämäntapamuutoskisaa käyvästä Kelly Osbournesta panivat miettimään, kuinka kuvaavasti reality-tv:n ja musiikkibisneksen symbioosi kiteytyy tuossa naisessa. Linkkihän oli vasta muotoutumassa vuonna 2002 Kellyn ynistessä Madonna-coveriaan The Osbournes -sarjan suosio punapäähän kihahtaneena. Ensimmäinen American Idol -kisa ja Popstars-ryhmä Gimmelin kokoaminen olivat juuri käynnissä.

Tai eihän Kellyä voi noihin edes jonkinlaisella talentilla esiinpäässeisiin rinnastaa. Hän pikemminkin ennakoi realityn seuraavaa aaltoa, jossa toivottomista teiniturjakkeista loihdittiin koulutanssien vetonauloja tai vaikka sitten popvideon pääesiintyjiä. Juuri tällaiselta projektiltahan Papa Don’t Preach näyttää. Sen ainoa (?) viehätys perustuu illuusioon siitä, että esiintyjä on ihmisenä katsojalle ”tuttu”.

Nostin videon esiin myös muistuttaakseni, että Kellyn albumi Shut Up nousi Suomessa selvästi korkeammalle (16) kuin missään muualla – seuraavaksi ymmärtäväisin taisi olla Saksa (30), ja esimerkiksi USA:ssa se hyytyi sijalle 101. Papa oli singlelistallamme viidentenä ja jäi neitosen ainoaksi merkinnäksi. Toistaiseksi?

Yhteistyön voimaa

Vesa-Matti Loiri sai taas isänpäivänosteensa, josta Irwin Goodmankaan tuskin jäi osattomaksi, mutta Jenni Vartiainen piti pintansa ykkösenä. Menettikö kumpikin herra tässä parhaan saumansa tehdä albumilistahistoriaa ensimmäisenä neljällä vuosikymmenellä Suomen ykköseksi nousseena esittäjänä? Jatkoviikot ainakin näyttävät vaikeammilta.

Toisaalta listan yläpää vaikuttaa aika pehmeältä se huomioiden, että ei-ihan-kuuminta uravaihettaan elävä James Blunt (9) saavutti parhaan albumisijoituksensa – takana on kaksi 10. sijaa. Korkeimmaksi uutuudeksi tuolla ei sentään päästy, vaan viidenneksi ilmestyi Jipun ja Samuli Edelmannin duettolevy. Ennätysmäärin duettohittejä hyräillyt Edelmann ei ole ennen kimppaillut albumimittaisesti, eikä erillisnimillä esiintyvää nais/miesparia ole taidettu nähdä noin ylhäällä sitten Armin ja Dannyn parhaiden päivien. (Vakiduo Kaija Kärkinen ja Ile Kallio ylsivät pykälän alemmas.)

Singlelistan jähmeyttä hämmentää kolmoseksi syyhkinyt Petri Nygårdin ja Mokoman biisi Sarvet esiin. Nygård palasi tilastoon lähes yhdeksän vuoden tauolta, mutta viitseliään You Tube -videon nopeasti karttuvien katsojamäärien jälkeen sija ei ole mikään yllätys. Aikoinaan mies pääsi yhtä korkealle paljon, öö, vaatimattomamman taustayhtyeen eli Larharyhmän kanssa.

Jos ja jos

Missä muruseni on kasvattaa yhä kaulaansa radiolistan kärjessä. Music Control mittasi sille 147 soittokertaa viikossa, kun mikään muu kappale ei päässyt edes sataan. Vähiten kaukaiset uhkaajat James Bluntin Stay the Night, Pinkin Raise Your Glass ja Happoradion Pelastaja keräsivät kaikki suurimman pistepottinsa Radio Novasta, mutta Jenni Vartiaisen pää-äänenkannattaja onkin Iskelmä.

Suvi Teräsniskan kaksi biisiä Jos menet pois ja Jos mikään ei riitä ovat pitkään maleksineet lähekkäin lataus- ja radiolistojen ynnämuuta-sijoilla. Ensinmainittu (ja -julkaistu) on pysynyt tähän asti niskan päällä, mutta nyt jälkimmäinen loikkasi radiosoitossa 14 sijaa sen edelle 12:nneksi. Top 20 -rajan ylittivät tänään myös Tinie Tempah’n Written in the Stars (16), Mohombin Bumpy Ride (17) ja Teleksin Tyttö joka katsoo merelle (20). Asteen Normipäivä ylsi lopulta Top 40 -merkintään puoli vuotta ilmestymisensä jälkeen!

Robbie Williamsin ja Gary Barlow’n duetto Shame kääntyi vireän alun jälkeen nopeaan pudotukseen – kuinka käy (etenkin kotimaassaan) vielä suuremmilla odotuksilla raskautetun Take That -singlen The Flood? Lähtö on taas lupaava, nousua 56–23. Shame ei yltänyt brittien singlelistan kärkeen, ja Floodkin joutui odotusten vastaisesti debytoimaan kakkossijalla Rihannan Only Girlin takana.

Metallinen neloiselämä

Albumilistan 31:nneksi on raahautunut viiden cd:n ja kahden dvd:n paketti The Big 4 – Live from Sonisphere, jossa esiintyy todellakin neljä aika suurta – Metallica, Slayer, Megadeth ja Anthrax. Sijoituksen suhteellista mataluutta selittänee se, että dvd-tuplaa myydään erikseenkin. Toisaalta yksikään kvartetista ei ole tähän asti näkynyt listoillamme konserttialbumilla, joten kysyntää luulisi kertyneen.

Metallican muinainen levyvideopaketti Live Shit – Binge & Purge (1993) määriteltiin ulos Radio Ykkösen tuolloin ylläpitämältä viralliselta listalta, mutta Radiomafian erikoisliikepainotteisella listalla se näkyi (ei kovin ylhäällä). Megadeth ja Slayer ovat kumpikin julkaisseet kaksi livepitkäsoittoa ilman tilastomerkintöjä.

Sisältää hitin -kirjassa on harhaanjohtavasti merkitty Anthraxin korkeimmalle noussut levy I’m the Man (1987) livelevyksi. Sehän on kuuden raidan 12” ep, joista kolme on nimikappaleen versioita, eli listalaatijoiden ei olisi moista pitänyt albumiksi luokitellakaan. Puolet äänitteestä toki on konserttimateriaalia. Bändi palasi listalle 12 vuoden tauolta, ja uusi studioalbumikin olisi jo markkinoilla, jolleivät vokalistit vaihtuisi pyöröovityyliin. Nyt levyä purkitetaan uusiksi vanhan tutun Joey Belladonnan laulamana.

Bubbling under

Kun tässä on vähän maristu loppuvuodelle ominaisen vipinän ja säpinän puutteesta albumilistalla, niin muistutettakoon, että levyjä on kyllä julkaistu paljon – yllättävän monet niistä vain eivät kiinnosta ostajia. Esimerkiksi Kolmas nainen -comeback onnistui viime vuonna ykkössijan veroisesti, mutta nyt oikeaoppisesti kahdenkokoisena annoksena julkaistu urakatsaus Tienhaarat on jäänyt ulos Top 50:stä.

Samaa kohtalos potevat myös Jorma Kääriäisen ja duo-kesäsarjan kakkoseksi sijoittuneen Pet Shop Boysin kokoelmat sekä Kuu ja tähdet, jossa artistilauma versioi maestron seurana Mikko Kuustosen tuotantoa. Tomi Metsäketo ja lauluyhtye Viisi ovat jo kaksi viikkoa saaneet turhaan odottaa joululevyjensä tilastoitumista. Jos jokuu sanoo, ettei kukaan ihan vielä osta joulumusiikkia, niin katsokoon midprice-listaa.

Amerikassa opponentit murskamyynnillään murskannut Taylor Swift ei toki ole Euroopassa saman sarjan stara, mutta nousi kuitenkin Ruotsissa 18:nneksi – Suomessa ei. Peräti Top 10:n edestä ruotsalaisia ovat hurmanneet uutuuksillaan Paul Potts ja Bryan Ferry. Myös Elton Johnin ja Leon Russellin yhteisalbumi sai naapurissa enemmän ymmärrystä kuin meillä. Aika erikoista, että joku kesällä julkaistu Avenged Sevenfold käy yhä kaupaksi paremmin kuin mikään yllämainituista.

Saastaa ja huijausta lahjasäkkiin

Vanha paska valtasi jopa kaksi korkeinta debyyttisijaa Suomen albumilistalla, kun Stamina ilmaantui kakkoseksi ja Bon Jovin kokoelma kuutoseksi. Varsinaisesta uutuusmusiikista parhaiten eli 11. sijan edestä pärjäsi Timo Pieni Huijaus (kuvassa), joka on aiemmin tilastoitunut vain Pyhimys-kimppalevyllä pari vuotta sitten. Vuoden 2008 ensiesiintymisestä kohensi asemiaan myös 12:ntena debytoiva Machinae Supremacy.

Helloween (16) ja Cradle of Filth (18) panevat niin ikään ihmettelemään viikon tarjontaa: miksi tähän aikaan vuodesta julkaistaan niche-yleisöjen pikavisiittilevyjä, jotka tuskin hyötyvät joulunosteesta mitään? Missä se musiikki, jota lahjojenostajat odottavat ilmestyväksi? Onko sitä Jamppa Kääriäisen epäilemättä tikahduttavan ratkiriemukas murrecoverhuumori (17)?

Viiden vuoden tauko ei tehnyt hyvää Jamiroquain Top 10 -albumien putkelle, vaan Rock Dust Light Star ylsi vain sijalle 22. Singlelistalla White Knuckle Ride pääsi vähän ylemmäs. Jenni Vartiaisen valtakausi on kestänyt biisipuolella albumeita kauemmin, sillä Missä muruseni on viettää jo seitsemättä viikkoa ykkösenä.

Paskaa asiaa

Huomisellekaan albumilistalle ei ole luvassa vahvojen uutuuksien vyöryä, mutta yksi vahvimmista lienee Staminan muinaista demomateriaalia paketoiva Vanhaa paskaa. Nimestä tulevat väistämättä mieleen Eppu Normaalin b-puoli/harvinaisuuskokoelmat Hatullinen paskaa (1984) ja Paskahatun paluu (1991). Suomen listahistoriasta kun ei noiden lisäksi löydy muita p-sanaan turvautuneita kuin hiljattain täälläkin mainittu Irwin Goodmanin single Haistakaa paska koko valtiovalta.

Paskahatun paluu oli jämäkokoelmaksi kovin menestyksekäs platinamyynteineen ja ykkössijoineen – koska se ei ollut pelkkää jämää. Mukaan mahtui muun muassa iso radiohitti Urheiluhullu ja Popedan kanssa äänitetty ykkössingle 20 vuotta sikana. Levyn ilmestyessä TV2:ssa pyöri albumilistaan perustuva Hitline-ohjelma, ja sukseen jatkuessa show toisteli muiden näytteiden puutteessa Pimeyden tangon videotaltiointia, koska Paskahatussa oli siitä maksisingleä varten tehty remix.

Pakko katsoa 9: Electric Youth

Listablogin epäsäännöllisessä sarjassa esitellään hämäriä mutta sivistäviä videonäkymiä hittihistoriasta.

Debbie Gibson poikkesi muista 1980-luvun lopun teinitähdistä siinä, että hän kynäili ja tuotti omat kappaleensa. ”Olen kirjoittanut 300 biisiä – niistä saa 30 albumia”, hän julisti 18-vuotiaana. Neljä Top 5 -hittiä USA:ssa poikineen esikoisalbumin (1987) ja viisi viikkoa listaykkösenä viettäneen seuraajan (1989) jälkeen Gibsonia taidettiin pitää todennäköisimpänä 1990-luvun megatähtenä, mutta pieleen meni – jo kolmosalbumi floppasi komeasti eikä siitä noustu.

Kakkosalbumin nimiraidan Electric Youthin videota katsoessa kohtalo ei ihmetytä lainkaan. Sanoista huolimatta siinä ei ole mitään tulevaisuuteen suuntaavaa, vaan soundit, attityydi ja kaikki visuaaliset teemat tuntuvat jo ilmestyessään elähtäneiltä. Koreografiat henkivät vuosikymmenen alun Fame/Flashdance-estetiikkaa, ja alun henkilöpotpuri vain hämmentää. Esimerkiksi Mary Lou Rettonin ainoat tähtihetket liittyvät vuoteen 1984, kun hän voimisteli olympiakultaa itäeurooppalaisten huippujen boikotoitua Los Angelesin kisoja.

Electric Youth nousi Suomen singlelistan 15:nneksi ja albumilistan 34:nneksi, joten päällimmäisenä Gibson muistetaan (jos muistetaan) meillä Raptorin ykköshitistä Debi Gibson. Hiljattain 40 vuotta täyttäneen Debbien ura on sittemmin kulkenut suorastaan kliseisen tuttua reittiä, johon kuuluvat b-elokuvat, tosi-tv, Playboy-poseeraukset, nostalgiakiertueet ja omien nettisivujen kautta julkaistu musiikki.

Barbra ja Barry Ankka

EMA:n esiintyjäluettelon nähtyään voi katsomisen sijaan naputtaa jotain vaikka Duck Saucesta, joka pääsi singlelistan seitsemänneksi lisättyään saksalaisen Nighttrainin biisiin Hallo Bimmelbahn (1973) uuden biitin ja hokemalla päälle Barbra Streisand. Yhteys samannimiseen laulaja-näyttelijään jäisi etäiseksi ilman kantta, joka mukailee vuoden 1980 menestysalbumia Guilty. Siinä Barbra Streisand syleili levyn päätuottajaa ja -kirjoittajaa Barry Gibbiä.

Streisand on laskujeni mukaan viides naisartisti, joka on päässyt singlelistallemme sekä esiintyjänä että laulun ”aiheena”. Romanialainen Akcent viritti viisi vuotta sitten oodin Kylie Minoguelle, ja The Audio Thieves kierrätti Scritti Polittia sinkullaan (Pray Like) Aretha Franklin. Suurempi suksee radiolistan ykkössijoineen oli Robbie Williamsin ja Pet Shop Boysin yhteistyö She’s Madonna (2007).

Suurin laulajattaren mukaan nimetty singlehitti on kuitenkin Raptorin listaykkönen Debi Gibson (1990). ”Kuka Gibson?” -kysyjille lupailen paluuta asiaan. Mukana ei ole yhtään suomalaisnaista, mutta knoppikeissinä mainittakoon Anne Pohtamo. Vuonna 1977 Juice Leskinen julkaisi listasinglen Anne ja Jacques, ja muutaman vuoden päästä Pohtamo itse tilastoitui kahdella aerobic-albumillaan.

Heillä ajoissa, meillä myöhässä

Tämänvuotisia kotimaisia albumeita on turha odotella ilmestyväksi enää parin seuraavan viikon jälkeen. Muutama varoittava esimerkki on saanut levy-yhtiöt entistäkin harkitsevammiksi – Indxin ja Pizza Enricon levyjen jääminen myyjien käsiin lienee osittain johtunut liian lähelle joulua ajoittuneesta julkaisusta. Kun katsotaan koko 2000-luvun listoja viikoilla 50–52, vain Idols 2005 on tehnyt kunnon debyytin (3). Mikään muu uutuusalbumi ei ole noina viikkoina ilmaantunut 19. sijaa korkeammalle.

USA:ssa sen sijaan mylly pyörii maaliviivoille asti etenkin hip hop- ja r&b-ympyröissä. Muun muassa Mary J. Blige on julkaissut kaksi peräkkäistä albumiaan jouluviikolla hyvin tuloksin – mutta Blige tunnetusti ei ole koskaan kiinnostanut suomalaista yleisöä. Viime vuonna Alicia Keysin The Element of Freedom ilmestyi joulua edeltävällä viikolla ja debytoi Billboard 200:ssa kakkosena Susan Boylen takana. Meillä se joutui kuplimaan listan ulkopuolella kaksi viikkoa ennen kuin hypähti 17:nneksi vuoden vaihduttua.

Tämä huomioiden Michael Jacksonin albumi ajoittuu jännään rakoon – sehän julkaistaan eri maissa välillä 13.–15. joulukuuta eli ilmeisesti tavoittelee meillä ekaa listasijaansa vasta jouluaaton aattona. Paha! Jackson onnistuu kuoltuaankin hankkiutumaan tilanteisiin, joissa yksi ja sama asia projisoituu perspektiivistä ja tarkoitusperistä riippuen täysin vastakkaisiksi lopputuloksiksi. Tilastollisesta altavastaaja-asemasta huolimatta moni on valmis ja innokas julistamaan minkä tahansa muun kuin ykkössijan dramaattiseksi flopiksi.

Michaeliksi ristityn levynhän ei ollut tarkoitus jäädä noin viime tippaan, mutta valtataistelut perikunnan, siipeilijöiden, lakimiesarmeijan ja levy-yhtiön välillä luultavasti sotkevat asioita jatkossakin, koko monisatamiljoonaisen Sony-diilin ajan. Tärkeää on ollut myös jäljittää ja kreditoida jokainen levytyksiin osallistuja ennen julkaisua, jotta vääjäämätön oikeusjuttujen hyöky saadaan minimoitua.

Kaikki tää koita ymmärtää

Jenni Vartiainen piti albumilistan huipulla takanaan Antti Tuiskun (2) ja Irwin Goodmanin (4), ja hänen valtakautensa tuntuu kestäneen kauemmin kuin tarkkaan ottaen on kestänyt – nyt tuli ”vasta” neljäs ykkösviikko. Kaunis kaaos on Tuiskun uran toinen kakkoseksi noussut albumi. Niille tekevät seuraa kolme ykköstä, kaksi kolmosta ja kymppi. Vain elämää palautti Irwinin listoille kymmenen vuoden eli Rentun ruusut -kokoelman jälkeen

Yhden portaan Elias Hämäläisen (9) edelle ehti myös Pitkä kuuma kesä 2010 – live, joka on Popedan ensimmäinen Top 10 -konserttiäänite. Alemmilla sijoilla on takavuosina nähty Raakaa voimaa ja Live at the BBC. Ressu Redfordin ja Jussi Rainion Klassikot (34) paransi vain kaksi sijaa edellisestä kimppalevystä, mutta tulipa ynnättyä, että Ressu on eri kokoonpanoineen saanut julkaistua jo 15 lista-albumia.

Eivät nämä syysmarkkinat kovin hurmoksellisilta vaikuta, kun Top 50:ssä on vain seitsemän uutuutta ja niistäkään ainoan ulkomaisen paikka ei ole siellä. (The Beatlesin Red & Blue (43) pakkaa pariksi erillisinä aiemmin montakin kertaa julkaistut 1962–1966- ja 1967–1970-kokoelmat eli ei ole tilastokelpoinen.) Niinpä 2000-luvun pitkäkestoisimpien lista-albumien jaetulle kärkipaikalle (58 viikkoa) edennyt Chisun Vapaa ja yksin saa vapautuneesti kartuttaa ennätystään – nytkin ollaan taas nousussa 16:ntena.

Missä vuoden listatulokkaat?

Olen aika ajoin luonnostellut sellaistakin hittihistoriaa, jossa jokainen listavuosi esiteltäisiin kymmenen menestysartistin kautta – sellaisten, jotka tuona vuonna löivät läpi, nostivat kurssinsa uudelle tasolle tai tekivät mojovan paluun. Valinnoissa pyrittäisiin välttämään samojen nimien toistumista jopa niin, että portti aukenisi vain kerran vuosikymmenessä.

Useimmille vuosille saisi helposti koottua edustavat kymmeniköt, mutta 2010 näyttää varsin oudolta. Suurimmat nimet kuten Lady Gaga, Jenni Vartiainen, Chisu ja Anna Puu olivat aika suuria ennestäänkin, ja todellisia läpimurtoja on nähty verrattain vähän. Idols-tauonko syytä on se, että vuoden tehokkain uusi hittikone on ollut tuonti-idoli Adam Lambert? Suomesta hänen rinnalleen pitää haalia aika triviaaleja yrittäjiä kuten Marja Tyrni ja Hevisaurus.

Niin niin, olihan meillä X Factor, ja juuri saimme kisan voittaneelta Elias Hämäläiseltä esikoisalbumin. Kuka jaksaa uskoa, että Rakkaudesta ja pelosta noukkii paalupaikkoja lahjamarkkinoilla? Muutoinkin yllätyksille ja tuoreille tuulille on sitä vähemmän tilaa, mitä lähemmäs joulu tulee – pohjatyön kuuluu olla tässä vaiheessa jo tehtynä.

Hyvämies ei haistattele

Huhtikuussa luettelin nimiä, joilla olisi mahdollisuus kerätä uudella vuosikymmenellä Top 10 -albumilistasijoitus neljän edellisen vuosikymmenen jatkoksi. Nyt syksyllä yrittäjiä on piisannut liki joka viikolle – Santana ja Eric Clapton epäonnistuivat jäätyään numeroihin 12 ja 16, mutta Vesa-Matti Loiri ja Tuomari Nurmio ylittivät rajan peräkkäisillä listoilla. Ainoastaan heillä siis on Top 10 -albumi 1970-, 1980-, 1990-, 2000- ja 2010-luvuilla.

Loiri olisi voinut myös edetä ensimmäiseksi listaykkösenä neljällä vuosikymmenellä juhlineeksi albumiartistiksi, mutta Skarabeen putoamisliikkeestä päätellen näin ei vielä käy. Seuraava tittelin havittelija on Irwin Goodman, jolta julkaistiin Vain elämää -nimellä sekä 14 cd:n ja yhden kirjan paketti että turvallinen tupla-cd. Saa taas nähdä, kuinka näiden myynti yhdistellään tai erotellaan listasysteemiin – yhtenäistä logiikkaa kun ei millään tunnu löytyvän.

Kermat tuotannosta kuoriva tupla kantaa jatkonimeä 44 reteetä rallia. Siitä kuitenkin puuttuu Irwinin uran suurimpiin hitteihin kuuluva Haistakaa paska koko valtiovalta, joka komeili singleykkösenä ja jukebox-tilaston kolmosena vuonna 1976. Eikö se muka ole tarpeeksi retee? Eikö 562.000 You Tube -latauskertaa paina missään? Vai juuri senkö avulla ohjaillaan kysyntää lähes satasen maksavaan boksiin?