Floppiarvoitus, osa 1

Vaikka tuossa sinkkulistaamme hehkutinkin, toki sen informaatioarvossa on rajansa verrattuna vaikkapa brittien vastaavaan. Siellä on helpompi tutkailla artistin single- ja albumisijoituksia ja löytää lainalaisuuksia. Mutta isommillakin markkinoilla törmää ajoittain mystiseen korrelaation puutteeseen, josta esimerkkinä kotimainen Darude: singlet ylsivät sijoille 3, 5 ja 13, mutta Before the Storm -albumia ei näkynyt Britannian tilastoissa lainkaan.

Paremmin mieleeni on jäänyt pari vanhempaa keissiä, jotka edustivat tyylillisesti potentiaalisempaa albumimusiikkia eivätkä kuulosta hassummilta vuosikymmenien jälkeenkään. Esimerkki yksi vuodelta 1978: The Motors.

Airport-single nousi alkukesällä brittilistan neljänneksi ja herätti huomiota ulkomaillakin – Suomessa tilastoihin päätyi myös Tinnin käännösversio Lentoon. Tuottajaksi oli pestattu nykyäänkin kovana nimenä pidetty Mutt Lange, mutta samaan aikaan julkaistu albumi Approved by the Motors jäi sijalle 60 – alemmas kuin bändin edellisvuotinen esikoislevy, joka ei kummoisia hittejä sisältänyt.

Ei kun uusi pökkö pesään: radioystävällinen single Forget About You nousi sijalle 13 ja laajensi sopivasti bändikuvaa: mollissa soivan Airportin (video) lauloi kosketinsoittaja Andy McMaster, duurivoittoisen Forget About Youn (video) kitaristi Nick Garvey. Tokihan älppärikin nyt nousisi uuteen lentoon elokuun hiljaisena julkaisusesonkina? Ei, sitä odotettiin turhaan palaavaksi listalle.

En muista tarkkoja yksityiskohtia, mutta NME kertoi Virgin-yhtiön teettäneen jonkinlaisen kuluttajakyselyn levyn kelpaamattomuudesta – ja saaneen vastauksen. Ihmisten mielestä lp:n kansi oli luotaantyöntävän ruma. Mitä siinä sitten oli? No, katsokaa alta – vain neljän muusikon naamat. Nykyaikaa syytetään pinnallisuudesta ja kauneusfasismista, mutta onko tilanne oikeasti muuttunut 30 vuodessa?

Teesituokio

Tiedättekös, että Suomella on nyt parempi singlelista kuin koskaan? Enkä viittaa nyt musiikilliseen laatuun tai monipuolisuuteen, vaikka niissäkään ei ole valittamista. (Tosin nykymaailmassa Top 20:een voisi mahtua enemmänkin keski-ikäisten edustajia kuin 42-vuotias Waldo Reijonen.)

Viittaan listan kokonaisvolyymiin eli siihen, että sinkkujen/latausten Top 20 -myyntikynnys on nyt yhtä korkealla kuin Top 40 -albumien. Ja siihen, että fyysisillä levyilläkin on edelleen hyvä mahdollisuus pärjätä ja tuota mahdollisuutta hyödynnetään. Jos singletilasto olisi Top 40, kaikki Top 30 -latauslistan biisit eivät tällä viikolla mahtuisi siihen.

Mistä kierrymme taas vanhoihin teeseihini. Singlelista pitemmäksi ja näkyvämmäksi! Älkää uskoko, että pelkkä latauslista on sitä tärkeämpi, vaikka bisnes joittenkin kytköstensä takia haluaakin tällaista viestiä välittää!

Aktiivisia synttärisankareita

Puoli vuotta sitten julkaistun Sotakoiran vaisuhko kysyntä olisi voinut enteillä Kotiteollisuus-backlashiä, mutta mitä vielä: Ukonhauta keräsi vuoden tähän asti muhkeimmat viikkomyynnit. Sitä ostettiin yli nelinkertaisesti Samuli Putroon ja yli seitsenkertaisesti kolmoseksi nousevaan Lady Gagaan nähden. Vaikka Gagan albumi on vihdoin ohittanut myyntinopeudessa Poker Face -hitin, jälkimmäinen jatkaa kahdeksatta viikkoa singlelistan kärjessä.

Kaksi listaykköstä puolen vuoden välein on liian kova nokitettava Kauko Röyhkälle, mutta yritystä piisaa: sijat 2, 22 ja 7 runsaassa vuodessa. Ensimmäisessä kumppanina oli Riku Mattila, seuraavassa Mikkelin kaupungin jousiorkesteri ja tämän viikon debyytissa Rättö ja Lehtisalo. Hiekkarantaa on Röyhkän uran kuudes Top 10 -levy. Perässä kymmenentenä näyttäytyy Morrissey, joka Kakea seuraten täyttää kohta 50.

Tuore viisikymppinen oli myös Anneli Saaristo käydessään edellisen kerran Top 40:ssä. Äskettäin mittariin tuli kymmenen lisää, ja Uskalla rakastaa debytoi nyt sijalla 34. Yläpuolelle mahtuu kolme kiinnostavaa kotimaista ensikertalaista, JP Leppäluodon uusi yhtye Harmaja 14:ntenä, Janne Kärkkäisen uusi yhtye Phoenix Effect 22:ntena ja turkulainen metallikuusikko Callisto sijalla 23. Sinkku- ja radiotilastoissa jyräävä Alesha Dixon saattaa kohota vielä kovastikin aloitussijaltaan 37.

Kakkoslaatua

Ihan tarpeeksi sitä happoa ei radioissamme ole: vaikka Che Guevara ja Puhu äänellä jonka kuulen ovat soineet ahkerasti, Happoradio ei ole yltänyt Music Control -radiolistan kärkeen. Ensinmainittu kärkkyi kakkossijalla kuusi viikkoa, ja jälkimmäisen putki venyi tänään julkistetun tilaston myötä neljään viikkoon. Samanlaista väistelyä on havaittu singlelistalla, jonka Top 10:ssä mainitut musiikkiesitykset ovat viettäneet yhteensä 21 viikkoa – ilman ykkössijaa.

Radiolistalla eroa ykkösenä jatkavaan Pinkin Soberiin on enää alle puoli pistettä, joten eiköhän se sieltä vielä. Kovin vauhdikkaita ohikiilaajia ei ole näköpiirissä – mitä nyt Chris Cornellin Part of Me on noussut kolmessa viikossa 11:nneksi. Top 30:ssä on vain viisi suomenkielistä biisiä, joista mainittavimmin etenee Ilkka Alangon Sattuu (27–22).

Lisää putroja peliin

TV2:n karsitussa Musiikki-tv:ssä ei ole täysin unohdettu albumilistaa, vaan sen kärki käydään läpi uutuuslevyn pukanneen muusikon kanssa. Sunnuntai-iltaiset tuokiot lienee kuvattu keskiviikkoisin ennen Top 40:n varsinaista julkistamista – ainakin eilisessä show’ssa Samuli Putrolle tieto ykkössijasta näytti tulevan aitona yllätyksenä.

Kotva kannattaa katsoa tämän viikon aikana Ylen Areenasta, sillä jos ja kun ohjelman toimitus toivoo lypsävänsä muusikoista kiinnostavia reaktioita, Putro on potilas parhaasta päästä. Satuin muinoin näkemään senkin, kun miehelle paljastui Laiska, tyhmä ja saamaton -albumin jääminen kakkossijalle Aki Sirkesalon postuumilevyn taakse. Kommentti oli rehdin ja reippaan tuntuinen: ”Se on ihan oikein.”

Kierrätä, pyöritä

Flo Rida rikkoi USA:n digimyyntiennätyksen, kun hänen Right Round -sinkkuaan ladattiin viikossa 636000 kpl. Biisihän perustuu paljolti Dead or Aliven hittiin You Spin Me Round (1985), joka nousi Hot 100:ssa vain sijalle 11, vaikka on kiistatta yksi maailmanhistorian viidestä parhaasta popkappaleesta. (En tiedä, mitä ne muut neljä ovat, mutta tuo on yksi!)

Flo Ridaa, USA:n albumilistaa jo kahdeksan viikkoa hallinnutta Taylor Swiftiä, Euroopassakin jylläävää Lady Gagaa ja 16 maan albumiykköseksi noussutta Bruce Springsteeniä yhdistää yksi asia: he ovat kaikki tehneet lauluntekijöinä sopimuksen kustannusyhtiö Sony/ATV:n kanssa. Levy-yhtiöiden ahdingosta uutisoidaan paljon, mutta kuinka musiikkikustantamot jaksavat? Hits Daily Doublen eilisen artikkelin mukaan ainakin Sony/ATV:llä menee hyvin.

Levy-yhtiöthän myyvät vain heidän sopimustensa alla tehtyjä levytyksiä raskain markkinointikuluin, mutta kustantamot hyödyntävät biisioikeuksiaan laajemmin – ne kuittaavat osuutensa radio- ja tv-soitoista, konserteista, soittoäänistä, peleistä, mistä tahansa julkisesta esittämisestä. Toimitusjohtaja Martin Bandier (kuvassa Flo Ridan kanssa) sanoo:”Music publishing business is a better place to be right now, but we try not to tell too many people because everyone wants to be in it.”

Mikä tuo osuus sitten on? Bandier paljastaa, että jokaisesta maksullisesta biisilatauksesta kustannusyhtiö saa 9,25 centiä myyntihinnasta riippumatta. Ei ehkä kuulosta huikealta, mutta lasketaan: Flo Ridan 636000 latauksen provisioksi tulee 58000 dollaria. Yhdestä biisistä yhdessä maassa yhden viikon aikana, ihan jees. (Tosin Dead or Aliven kustantaja vie siitä osansa.)

Sony/ATV on tehnyt viime vuosina satojen miljoonien investointeja ostamalla muun muassa valtavan Rose/Acuff-countrykatalogin, Elvis Presleyn hovisäveltäjien Leiber & Stollerin tuotannon ja useiden hittiartistien biisejä hallinnoineen Famous Musicin. Firman arvo tuntuu kuitenkin olevan salaisuus, jota ainakaan mainstream-media ei suostu kertomaan – sen kun on kaikin voimin pidettävä yllä vaikutelmaa, että Sony/ATV:n puoliksi omistava Michael Jackson on vararikon partaalla.

Kolmannen korvapuusti

Tätä viikkoa voisi pitää suorastaan historiallisena Zen Cafén sooloileville jäsenille, jos luulisi, että rumpali Pete Parkkonen debytoi singletilaston viidentenä. Girl in a Uniformin esittää kuitenkin Idolsissa kolmanneksi sijoittunut täyskaima. Se on ensimmäinen listalle ehättänyt neljännen kauden kilpailijan biisi, jota ei esitetty itse kilpailussa. Taitaapa Pete nuorempi olla myös ainoa listoillamme tavattu 1990-luvulla syntynyt miessooloartisti.

Ensimmäiseltä ja toiselta kaudelta ekana tositoimiin ehti niin ikään pronssimitalisti – Antti Tuisku viikolla 16/04 (En halua tietää) ja Pete Seppälä viikolla 10/06 (Energiaa). Seppälän urahan flopahti saman tien, eikä singlelista ollut noihin aikoihin kummoinenkaan menestyksen mittari. Useimpia Idols-viisuja ei julkaistu myyntisinglenä lainkaan.

Esimerkiksi Katri Ylander, Ari Koivunen ja Anna Abreu alkoivat näyttäytyä singlelistalla vasta, kun latausmyynnit tulivat osaksi sitä syksyllä 2007. Kakkoskauden voittajaa Ilkka Jääskeläistä ei sen historiasta löydy lainkaan, vaikka hän ylsi albumilistan kakkos- ja radiolistan kolmossijalle.