Kasarilogiikan paluu

Suomen Elokuvatoimistojen Liiton päätös palkita dvd-elokuvien myyntiä kulta-dvd:llä noudattelee Suomen äänitebisneksen logiikkaa 1980-luvulta. 25000:n myynnistä saa kultaa, 50000:sta timanttia ja 100000:sta platinaa.

Timantti on yhä vetävä sana Jyrki Hämäläisen ryöstöviljelystä huolimatta. Niin vetävä, että miksi se on taas pitänyt sijoittaa kullan ja platinan väliin? Kansainvälisen käytännön mukaan kaksinkertaisesta kultamyynnistä myönnetään platinaa, mikä Suomessakin lopulta hoksattiin. USA:ssa otettiin joitakin vuosia sitten käyttöön timanttilevy, jollaisella palkitaan kymmenkertainen platinamyynti.

Äänitepuolellahan rajoja on siirrelty moneen kertaan, mutta levy palkitaan aina niiden kriteerien mukaan, jotka olivat julkaisuhetkellä voimassa. Esimerkiksi Michael Jacksonin Bad (1987) ylitti vaivihkaa pari vuotta sitten julkaisuvuotensa timanttirajan – tuorein tilasto näyttää lukemaa 51287. Rohkenen arvella, että kyseistä timanttilevyä ei ole mihinkään suuntaan lähetetty.

Räbät voitti Räppääjän

Kotimaisia ensiesiintymisiä albumilistalla: Pariisin Kevät 12:ntena ja Daisy sijalla 19. Pienen kirjain- ja henkilöstövaihtelun myötä debytantiksi voisi määritellä myös Giant Räbätin sijalla 24. Vaihtelua tarjoaa niin ikään sijan 27 Risto Räppääjä -soundtrack, sillä elokuvalevyt ovat käyneet varsin harvinaisiksi listavieraiksi. Vielä viisi vuotta sitten suhdanne oli toisenlainen – silloin Pahat pojat ja 8 Mile taistelivat paalupaikasta.

Uumoilu, johon en tähän hätään rupea hakemaan vahvistusta: onko Mari Rantasila ensimmäinen elokuvaohjaaja, joka on yltänyt Suomen listoille sekä omilla levyillään että ohjaamansa leffan soundtrackillä?

Huomionarvoinen re-entry: Eva Dahlgrenin aiemmin vain 27:ntenä käynyt Petroleum och tång palasi sijalle 17, joka onkin paremmin linjassa hänen aiempien menestystensä kanssa. Tuokin on yhä Dahlgrenin huonoin sijoitus sitten vuoden 1984, jolloin Ett fönster mot gatan kävi 25:ntenä.

Mitä meillä oli ennen Leonaa?

Lauantain teema jatkuu keskittyen neitoseen nimeltä Leona Lewis. Bleeding Love on nyt ehtinyt käydä sekä single- että radiolistamme kakkosena, ja aloin pohtia, kuka brittiläinen naissooloartisti olisi viimeksi pärjännyt noin hyvin. Vastaus oli yllättävä: ei kukaan. Siitä asti (1980-luvun lopulta), kun Suomessa on radiosoittolistoja koottu, kenenkään muun brittidaamin sinkku ei ole yltänyt kummankin listan kärkikolmikkoon.

Edellisestä Top 3 -radiohitistäkin on aikaa neljä vuotta, ja koko 2000-luvulla sellaisen on Lewisin lisäksi netonnut neljä brittinaista. Top 3 -singlehittejä on saanut samana aikana vain kaksi brittinaista, joista toisella oli radiohittikin, mutta eri biisillä. Siis yhteensä viisi naista. Ketkä? Luettele!

Latinkia + rotaatiota

Singlelistan muutosta lataustietojen lisäämisen jälkeen kuvastaa sekin, että siinä on nykyisin mukana paljon enemmän samoja biisejä radiolistan kanssa. Vanhoina aikoina hajonta oli niin suuri, että pari kolmekin yhteistä hittiä oli harvinaisuus, mutta nyt niitä on kahdeksan. Voisin edesmenneen 50 hittiä -listan hengessä luetella tämän viikon parhaat yhdistelmät.

Kärjessä ovat Chisun Mun koti ei oo täällä (S1 + R7) ja Leona Lewisin Bleeding Love (S3 + R4). Melkoiseksi kestohitiksi on osoittautunut One Republicin Apologize (S9 + R5), ja yllätyksenä voi pitää myös Septemberin Until I Dieta (S7 + R9). Seuraavina tulevat Britney Spearsin Piece of Me (S8 + R10), Jenni Vartiaisen Toinen (S18 + R2), Poets of the Fallin The Ultimate Fling (S6 + R16) ja Herra Ylppö & Ihmisten Sata vuotta (S16 + R6).

Noiden kummankin korrelaatio albumimyyntiin on silti aika vähäinen. Britneyn albumin kehno myynti on ollutkin puheena, ja huomio kiinnittyy myös HIM-lohkaisu Bleed Welliin, joka lähinnä Radio Novan ansiosta komeilee radiolistan kolmosena. Se ei näytä millään tavoin aktivoineen Venus Doomin hyytynyttä kysyntää.

Lupaava tulokas

Grammy-palkintojen vaikutusta USA:n listatapahtumiin on saanut aiemminkin ihmetellä, mutta tämä taitaa viedä voiton edeltäjistään. Vuoden albuminahan palkittiin Herbie Hancockin River: The Joni Letters, jossa versioidaan Joni Mitchellin tuotantoa. Se oli ennen tätä viikkoa yltänyt korkeimmillaan sijalle 118 ja valunut siitä 159:nneksi, mutta loikkasi palkinnon myötä 154 pykälää viidenneksi.

Huhtikuussa 68 vuotta täyttävä Hancock on nyt ensi kertaa urallaan USA:n Top 10:ssä – tähän asti paras sijoitus (13) tuli vuoden 1974 Head Hunters -albumilla. Arvelenpa, että hän on kaikkien aikojen iäkkäin debytantti kärkikympissä. Suomessa Hancockin paras numero on vuoden 1980 Monster-albumin saavuttama 25.

Alkaa tuntua siltä, että kun Eric Clapton ja kumppanit alkoivat viisikymppisinä lopulta olla tarpeeksi vanhoja Grammy-tunnustukseen, niin nyt he ovat taas liian nuoria.

Joku Raja!

Stamina kaappasi ennakoidun ykkössijan Suomen albumilistalla häkellyttävän ronskilla otteella, lähes viisinkertaisella myynnillä lähimpään uhkaajaan verrattuna. Ajattelin helmikuun lopussa aloittaa seurannan vuoden siihen asti ostetuimmista albumeista, ja Staminan Raja taitaa ehtiä senkin tilaston kärkeen.

Alkuvuonna levyjään julkistamaan erikoistunut Norther paransi pykälällä ennätystään debytoituaan viitossijalla. Kun aiemmin listallemme on päästy albumeilla I, K, L, T, V ja X, Norther otti osaa ilmiöön nimellä N. (Muistatko muuten, kuka nuo ytimekkäät levyt teki? Kerro!)

Hillitön radiosoitto saattaa sittenkin aktivoida ostajia: Music Control -listan ykkösenä When I’m Gone -hitillä käyneen Simple Planin nimikkolevy nousi 19:nneksi. Viikon korkein ulkomainen ”uutuus” se ei kuitenkaan ole, sillä 10:ntenä on 25-vuotisjuhlapainos Michael Jacksonin Thrilleristä. Useimmista maista on lohjennut parempiakin sijoituksia, mielenkiintoisimpana tapauksena Norja: alkuperäinen ylsi siellä korkeimmillaan vain kuutossijalle, mutta nyt komeillaan kakkosena.

Peräti 27 albumilla Top 40:ssä on kaksinumeroinen määrä listaviikkoja (eniten Amy Winehousella, 36), ja kyllähän Thrillerkin kuuluisi lukea tuohon joukkoon – se viihtyi 1983–84 tuolloin Top 30 -mittaisella listallamme puolisentoista vuotta.

Sallinette ennusteen

Nyt sitten tiedetään, miksi Herra Ylppö ei voinut tehdä tilaa Kauko Röyhkälle listakärjessä siirtämällä albumiaan viikolla eteenpäin. Ilmeisesti seuraava ykkössija on jo yleisesti varattu Staminalle. Ainakin jos uskomme Staminan kanssa yhtä aikaa levyn julkaisseen 51 koodia -yhtyeen Hannu Sallisen lausuntoa STT:n haastattelussa:

”Kahdella edellisellä kerralla on voinut olla melko varma, että levy menestyy hyvin. Mutta nyt ei voi. Tällainen vanheneva entinen nuori alkaa väkisinkin epäillä, että mitäköhän tästä tällä kertaa oikein tulee. 51 koodia kun ei kuitenkaan ole mikään Stamina, joka voi olla varma listaykkösen paikastaan.”

Ensimmäisen konkreettisen ennusteen tulevasta Top 40:stä saa tänään netanttila.comiin päivitettävistä Anttilan myyntitiedoista. Ne tosin ovat viime aikoina poikenneet tavallista enemmän virallisesta listasta, koska seassa on paljon 7,99 euron alelevyjä.