Pyksi, Myksi, Myksi, Pyksi

Neljäs peräkkäinen viikko albumilistamme ykkösenä on niin harvinainen, että ennen PMMP:tä temppuun viimeksi kykeni Coldplay – kesäaikaan, jolloin se on paljon helpompaa. Potentiaalinen syrjäyttäjä Depeche Mode ehti kahden päivän aikana hankkia ostajia vain nelossijan edestä.

Saa nähdä, eteneekö Sounds of the Universe seuraavalla listalla bändin kuudenneksi Top 3 -albumiksi. Arvostelujen perusteella se tuskin haalii uutta fanikuntaa ainakaan market-asiakkaista, joiden ostokäytöstä mitataan aikavälillä maanantai-sunnuntai. Tästä syystä esimerkiksi The Priestsin pääsiäisenä lähetetyn tv-konsertin tenho näkyy konkreettisimmin vasta nyt (nousua 27–15).

Patricia Kaas nappasi yllättäen uransa parhaan listasijan (7). Vaikka vuoden 1994 Je te dis vous myi platinaa ja vietti Top 40:ssä 49 viikkoa, se kävi ylimmillään vain kahdeksantena kuten myös seuraajansa Dans ma chair. Ranskan tämänkeväinen viisuedustaja nousi korkeammalle kuin oma Waldo’s Peoplemme (13) – pitäisikö tästä päätellä jotakin?

Ajattara on yltänyt kakkoseksi kahdella joulusinglellään, mutta Noitumaa (8) on sen eka Top 10 -albumi. 18:ntena debytoi The 69 Eyes -boksi Goth ’n’ Roll, ensikertalaisena sijalla 23 on metallibändi Lumina Polaris ja valjusti 37:ntenä näyttäytyy Annika Eklundin Valonarkaa.

Ilmapeliä idässä

Music Controlin mittauksissa menneen viikon soitetuin kotimainen kappale Suomen radioissa oli Apulannan Ravistettava ennen käyttöä, joka väräytti koneiston viisaria 109 kertaa. Mutta suomimusaa veivataan samaan aikaan jossain muualla paljon vetreämmin, esimerkiksi The Rasmuksen Livin’ in a World Without Youta 4936 kertaa. Häh, missä muka? Näemmä Venäjällä.

Itänaapurin levymyyntitiedoista ei ole maailmalla koskaan paljon uutisoitu, eikä euroviisuvoitto juuri tilannetta muuttanut. Tuoreimmalla albumilistalla tyttöyhtye Ranetki pitää peräti kaksoisjohtoa, jos ketä kiinnostaa. Mutta nuo radiosoittomäärät pistävät kyllä ymmälle. Rasmus on vasta sijalla 56, ja kärjessä lukemat ovat moninkertaiset: 23555 kertaa viikossa, asialla toissavuoden viisuista tuttu Serebro ja Skazi, ne moltshi. Soitetuin ulkomainen Enrique Iglesias ft Ciara: Takin’ Back My Love 15761.

Listaa on koottu marraskuusta 2003 alkaen, mutta moni muu asia yllelinkatulla sivulla jää epäselväksi. Vaikka omistan suomi-venäjä-sanakirjan, aakkosjärjestys on päässyt unohtumaan ja kääntäminen sujuu kivulloisesti. Tuollaiset numerot edellyttävät joka tapauksessa tuhansien asemien mukanaoloa. Onko niitä niin paljon, ja miten systeemi pyörii? Verrattakoon, että USA:ssa toimii noin 13500 radioasemaa. Kerron jos saan selville lisää, kertokaa tekin.

Haluamme Tapauksia!

PMMP:n ja U2:n esimerkit osoittivat, että vaisu tai vaikeasti avautuva ensisingle ei aina merkittävästi heikennä albumin kysyntää. Mutta kai sitä saisi toivoa, että joku tekisi myös niitä tarttuvia hittejä? Omituinen avauslohkaisu on linjanvetona jo aika vanha juttu, eikä nykyaikana jatkosinkuille välttämättä anneta sellaista mahdollisuutta kuin joskus seitsemän-hittiä-per-albumi-aikakaudella.

Loppukevään odotetuimpia pitkäsoittoja ovat julkaisemassa Sunrise Avenue, Green Day ja Eminem, eikä heidänkään maistiaisissaan ole Tapauksen tuntua. Sunrise-single The Whole Story on jo ehtinyt osoittaa keskinkertaisuutensa latausmarkkinoilla, ja Green Dayn ihankiva Know Your Enemy debytoi brittilistalla vaivalloisesti 30:ntenä. Eminemin We Made Youta ei voi tuomita flopiksi, mutta ilmankin olisi pärjätty. Alkuvuoden kollaboraatio Crack a Bottle ei tiettävästi ole mukana kuukauden päästä ilmestyvällä Relapse-albumilla.

Kaikki alkoi Afrikasta

Abban voittokulkua ja musiikin loppumatonta lumoa on hehkutettu niin kauan, että yhteisestä tajunnastamme on päässyt unohtumaan, kuinka alas ruotsalaisten kurssi pääsi välillä romahtamaan. En minäkään sitä muistaisi ilman opettavaista kokemusta, joka oivasti valaisee popkulttuurin suhdanneherkkyyttä.

Isosiskoni voitti vuonna 1977 Suosikin kilpailusta Abba-lp:n The Album kvartetin aidoilla nimmareilla. En tajua miksi, koska meille ei tilattu Suosikkia eikä kukaan meistä erityisemmin pitänyt Abbasta. Posti toi levyn, jonka kanteen oli punaisella huopakynällä sutaistu jotain nimmareita muistuttavaa, mutta ei tullut mieleenkään elvistellä sillä pitkin kyliä. Joku meistä taisi vähän tykätä Take a Chance on Mestä, koska sitä soitettiin.

Sisko lähti töihin Lesothoon, ja kun syksyllä 1990 olin lähdössä vierailulle, hän pyysi tuomaan levyn mukanaan, koska yksi tyyppi täällä pitää Abbasta. Vaikka skenaario ”Olemme kuin ihmeen kaupalla löytäneet maailman viimeisen Abba-fanin ja pääsemme ongelmajätteestä eroon” kuulostaa liioittelulta, se paljolti vastaa tuolloista fiilistämme. Pakkasin äänitteen laukkuuni, mutta en tainnut edes tavata sen saajaa – kyseessä lienee ollut vain puolituttu, sikäläisissäkin oloissa irrallinen friikki. Good riddance.

Runsaat puolitoista vuotta myöhemmin Erasure julkaisi huikeasti menestyneen cover-ep:nsä Abba-esque, jonka imuun koostettiin pian Gold – Greatest Hits. Lähes 17 vuoden kuluttua se on albumilistamme sijalla 31.

Ajatusten Tonava

Ilmeiseltä yhden hitin ihmeeltä vaikuttanut Katy Perry ei taida jäädä edes kahden hitin ihmeeksi. Kolmas One of the Boys -albumin lohkaisu Thinking of You on lähtenyt edeltäjiään tahmeammin liikkeelle, mutta paransi sijoitustaan tämän viikon Music Control -radiolistalla kymmenen askelmaa 15:nneksi.

I Kissed a Girl herätti huomiota nimellään, ja Hot n Cold hiukan askarrutti, koska sanoituksen perusteella sen n-lyhenne ei ole and vaan then. Thinking of You sen sijaan on – niin, yksi pophistorian yleisimmistä hitinnimistä. Vaikka emme huomioisi variaatioita kuten Whigfieldin Think of You tai Norah Jonesin Thinking About You.

Vuonna 1998 Suomenkin listoille nousivat Hansonin ja Chris Rean tuonnimiset esitykset, vuonna 2001 asialla oli ATC. Hiljattain albumitilastossamme käyneen Raphael Saadiqin entisen Tony! Toni! Toné! -yhtyeen viimeinen Top 40 -jenkkihitti oli Thinking of You (1997), ja 1973 sellaisen julkaisi duo Kenny Loggins & Jim Messina. (Logginsin saattaa joku muistaa Footloose-leffan nimikappaleesta.)

Parhaat Thinking of Yout ovat kuitenkin 1980-luvun puolivälistä. Sister Sledgen single näyttäytyi Britannian Top 20:ssä sekä 1984 että 1993, ja samalla tittelillä samoihin korkeuksiin ylsi ainoan kerran urallaan The Colourfield. Kyseessä oli Terry Hallin projekti, joka miehen aiempien bändien, The Specialsin ja Fun Boy Threen tavoin ehti julkaista kaksi albumia.

Mämmin kyytipojat

Menneellä viikolla oli vähemmän aktiivista ostoaikaa – tai sitten joillakin oli lopultakin aikaa käydä levykaupassa, mikä heijastuu albumilistan takaperoisessa tunnelmassa. Vanhat levyt kiipesivät takaisinpäin ja tekivät laumana re-entryjä – ja pian vuoden vanha Suvi Teräsniskan esikoislevy on ensi kertaa Top 20:ssä. Viime viikolla sen kestohitti Hento kuiskaus debytoi vihdoin singletilastossa.

Ei uutuuksiakaan ihan tavanomaisiksi voi luonnehtia. 10:nneksi ilmestyi lähes 15 vuotta sitten toimintansa lopettaneen black metal -ryhmä Beheritin paluulevy, sijan 11 Leningrad Cowboys -julkaisu on täysi mysteeri ja 18:ntena havaitsemme Neil Youngin 27:nnen Top 40 -albumin Fork in the Road. Lähes 200 listaviikosta huolimatta Young ei ole ikinä yltänyt Suomessa ykköseksi – paras on Sleeps with Angelsin (1994) kakkossija.

Eikä sen pidä todellakaan antaa haitata listadominanssia, että yhtye laittoi lapun luukulle lähes 30 vuotta sitten. Uusin Abba-äänite tilastoissamme on vuoden 1976 albumi Arrival, joka omana aikanaan vietti 11 kuukautta Top 10:ssä, mutta pääsi korkeimmillaan vain kakkoseksi. Eteen kiilasi ensin Hurriganes, sitten Katri Helena. Tämänviikkoinen sijoitus lienee jonkin varastontyhjennyksen seurausta, sillä levy on uudelleenjulkaistu moneen kertaan ja oli mukana myös vastikään menestyneessä The Albums -paketissa.

Chart blog, ei list blog

Olen ennenkin tähdentänyt, kuinka tärkeää on pitää tekniseen tilastointiin ja omiin mieltymyksiin perustuvat musiikkilistat erillään, vaikka ne ammentavatkin samasta kulttuurista. Harmittaa, miksi englanninkieliset käyttävät termiä personal chart, vaikka heidän kielessään on yleisessä käytössä myös list-sana. Chart mittaa numeraalista menestystä, list on tiukemman jaottelun kautta syntynyt enemmän tai vähemmän subjektiivinen luettelo. Kunpa suomen kielessäkin kyettäisiin tekemään noiden välille selvempi ero.

Lueskelin pääsiäisenä Angus Cargillin kokoamaa, viime vuonna julkaistua brittiopusta Hang the DJ – An Alternative Book of Music Lists, joka kunnioittaa teemansa mahdollisuuksia. Ansiokas list-luettelohan syntyy kategorisesta oivalluksesta, joka yhdistettynä asiantuntemukseen tuo ”oikeuden” järjestellä julkisesti musiikkia oman harkintansa ja mielihalunsa mukaan. Best Songs of the Year ei ole kunnon list; Music to Get Killed By – Ten Sonic Psychodramas on.

List voi tietysti lähestyä chartia, jos se perustuu myyntilistatapahtumiin. Itsekin kokosin niitä kosolti Sisältää hitin -kirjaani, esimerkkinä 10 suomalaisen tv-komiikan poikimaa menestyslevyä. Hang the DJ:ssä Simon Reynolds luetteloi aika mielikuvituksettomasti brittilistan kakkoseksi jääneitä klassikkobiisejä otsikolla Deserving but Denied – No. 2s That Should Have Been No. 1.

Hyvällä tekstillä voi toki terästää laimeaa ideaa ja Reynolds ehkä tekeekin sen, mutta hän myös syyllistyy listaympyröissä anteeksiantamattomaan kardinaalimokaan. Cargill pyysi ihmisiltä kymmenen nimikkeen luetteloita, mutta Reynolds lepsuilee peräti 33 levyn verran ja vielä tilkitsee jorinaansa mainitsemalla muitakin. Oletpa pihalla, mies. Ei myyntilistojakaan lyhennellä ja pidennellä ”tuokin ansaitsisi olla mukana” -verukkeilla.