torstai 26. helmikuuta 2026

Mansioitunut konkari

Isac Elliotin ensimmäisestä, vieläpä varsin suuresta New Way Home -hitistä on jo 13 vuotta. Uran pituus huomioiden hänen ääniteaktiivisuutensa on yhä melkoinen, jopa harhaanjohtavuuteen asti. Uutuuksia suolletaan tuoreempien kollegoiden tahtiin, mutta kun sexmanejen ja williamien kohdalla on tottunut niiden katoamiseen listoilta saman tien, niin Isac-hitit juuttuvat vaivihkaa kuvioihin kerta kerralta pidemmäksi ajaksi.

Vuosien tauon jälkeen artisti on taas löytänyt tien myös radioiden sydämiin, mikä tietää ennenkokemattomia pistepotteja. 2025-hittivuosilistan Top 50:ssä on näillä näkymin kuusi hänen kappalettaan plus yksi fiittaus. Yli muiden on syksyllä julkaistu Ai että, joka pysytteli 15 viikkoa singlelistan Top 5:ssä ja soi paraikaa radiolistan kuudentena.

Noista kuudesta neljä on mukana uudella Mansion Music -albumilla ja täten keräämässä lisäpisteitä – kaikki 11 raitaa kun riensivät 12 kuunnelluimman joukkoon Spotifyn perjantailistalla. Yli 100.000 striimanneen kärkikolmikon muodostivat ne, joissa oli nimekkäin vierailija: Mannerheim (Turisti), Palamaan (Mirella) ja Four Seasons (Averagekidluke). Mirellalle taitaa tulla jo neljäs yhteistyöykkönen (aiemmat Averagekidluke ja 2 x Lauri Haav).

Kuuntelin Mansion Musicin, mikä oli melko miellyttävä kokemus, mutta sen markkina-arvon poikkeuksellisuus ei oikein avautunut. Eikö tätä tasan yhden volyymivaihteen autotunekujerrusta ja titi-titi-tsökk-biittiä ole kuunneltu jo tarpeeksi monta vuotta? Ilmeisesti ei.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti