Käännöshittikirjassani Mä elän vieläkin on tietysti hyödynnetty kauan kokoamiani tietokantoja ja myös tätä blogia varten tehtyjä laskelmia. Joihinkin teemoihin minulla oli valmiiksi opponoiva asenne: halusin esimerkiksi kyseenalaistaa sen uskomuksen, että käännösiskelmän tappoi kansalaisten parantunut kielitaito. Siihen oli helppo löytää vasta-argumentteja.
Ensimmäinen ja isoin urakkani kirjan eteen käynnistyi kuitenkin silkasta mielenkiinnosta: mitähän tästä syntyy? Kutkutti tietyn otannan kautta tutkia, kuinka ulkomaisten sävellysten osuus on vaihdellut kotimaisilla menestysalbumeilla. Myötäilevätkö suhdanteet hittimarkkinoiden kehitystä? Otin mukaan kaikki kultaa myyneet ja/tai myyntilistan Top 10:ssä nähdyt albumit 30 vuoden ajalta, 1966–1995.
Muistoni painottuivat liiaksi 60- ja 70-lukujen hidasliikkeisyyteen, joten yllätyin, kun levyjä kertyikin yli 600. Niitä sitten syynäämään lähinnä discogs.comin avulla ja laskemaan prosenttiosuuksia graafia varten. Hanke vei kirjasta 14 sivua ja oli mielestäni vaivan väärti, vaikka en olekaan saanut siitä vielä mitään kommentteja – en edes kustannustoimittajalta.
Alun ainoat täysin kotimaiset albumit olivat Irwin Goodmania, seuraksi tuli Kareliaa, Konsta Jylhää, Jukka Tolosta… selvä vähemmistöasema säilyi koko 1970-luvun. Osuuspalkit lyhenivät, kunnes 1980-luvun alussa harvenivat dramaattisesti, kun suomirock ja uuden aallon suomi-iskelmä pääsivät kunnolla vauhtiin. Vanhasta loistosta muistuttivat silloin tällöin sadan prosentin käännöslevyillä mm. Pate Mustajärvi, Topi Sorsakoski, Clifters, Vilperin perikunta ja Leningrad Cowboys.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti