Pulpahti vain päähän: missäs oli se ”näytönsäästäjä”, joka reagoi koneella soivaan musiikkiin, löytyisikö vielä jostakin? Löytyi nykyisin Musiikki-nimellä toimivasta äpistä, siitä josta pääsee (kuka muistaa) Itunes Music Storeen. Kuvioihme oli jopa jossain välissä päivittynyt entistä hienommaksi, ja katselin sitä aikani kuunnellen erimittaisia pätkiä muinoin Ipod-käyttöön lataamistani biiseistä, kunnes alkoi tulla puhetta.
Olin keväällä 2007 jotenkin ladannut Ylen podcast-sarja Pop-Talkin ensimmäisen jakson. Niitä on Areenassakin, mutta vasta jaksosta 54 eteenpäin. Neljä ihmistä (all male panel, kuinkas muuten) keskusteli brittiläisen The Word-lehden väitteestä, että 2007 olisi historian paras musiikkivuosi. Hyvin keskustelikin, herrojen kokemukset ja näkemykset täydensivät toisiaan. 2007:n erityisyyteen suhtauduttiin keskimäärin skeptisesti mutta ei kyynisesti.
Nyt ainakin minusta tuntuu, että 2007:ssä ei ole juurikaan muisteltavaa. Elettiin kulutuksellisessa välitilassa: keskustelijat tunnistivat latauskulttuurin hyödyt ja haitat, cd ja musalehdet olivat vielä ihan relevantteja, Youtube mainittiin kerran, mutta edellisvuonna perustettua Spotifya ei kertaakaan. Vaikka luin joskus Wordiä ja käytin Itunesia, olen kutakuinkin ehtinyt unohtaa molemmat. Tuomon levy oli kyllä hyvä.
Latauskauppa eli kai nousuvaihetta päätellen siitä, että latauslista perustettiin vasta helmikuussa 2007 ja otettiin mukaan singlelistaan saman vuoden syksyllä. Volyymi kasvoi sen verran, että päätin lopettaa 50 hittiä -listan, Rumban listapalstan ja paljolti muutkin Rumba-yhteyteni. Tämän blogin piti alkaa 2008 alussa, mutta kai malttamattomuuttani pistin ensipostauksen tulille jo uudenvuodenaattona. Se näyttää oheisessa hakemistossa jotenkin tyhmältä.
Moi! Onko sellaisia Media Playereita olemassa joissa tuo toiminto että näytönsäästäjä liikehtii musiikin mukana ? Ainakin Windows Media Playerissa oli mutta en ole löytänyt kyseistä toimintoa ikävä kyllä enää !
VastaaPoistaMulla on Mac OS (on aina ollut) ja siinä Musiikki-appi joka taisi ennen olla nimeltään itunes jotain. Ikkuna-valikossa on kohta Esitystila josta sen saa päälle. Mun mielestäni se ei enää liiku niin paljon musiikin mukaisesti kun ennen, mutta on muuten näyttävämpi.
VastaaPoista