Usein etenkin Emma-uutisten yhteydessä kommenttikentät täyttyvät ”en oo koskaan kuullutkaan” -marinasta ja nykymusiikin väheksymisen eri variaatioista. Enemmänhän tuo kertoo marisijasta kuin nykymusiikista, mutta asioiden tutkiminen antaa kaikupohjaa myös marinalle: kaikille tuttuja hittejä oikeasti syntyy vähemmän ja hitaammin kuin ennen.
Uusimmassa Access All Areas -podcastissa Jussi Mäntysaari ja Mikko Koivusipilä taustoittivat uusien hittien viehätysvoiman katoamista ja pohtivat, mihin tämä johtaa. Spotifyssa vuoden 200 suosituimman kappaleen osuus kaikesta kuuntelusta oli viime vuonna vain viisi prosenttia, vaikka tuo piirakkasiivu oli kaksinkertainen vielä kolme vuotta aikaisemmin. Kuinka vähiin se voi kutistua? Myös Jari Muikku puntaroi juuri aihetta blogissaan.
Radiolistan hidastuminen liittyy sekin osittain Spotifyyn. 90- ja 00-luvuillahan radion suuri valtti (ja velvoite) oli ensiesitellä kappaleita, jotka yhä odottivat myyntiintuloa, mutta Spotify ei suostunut levykauppojen perässähiihtorooliin. Radioiden motivaatio soittaa uutuuksia väheni saman tien, tuntematon kappalehan on riski.
Suunta kohti katalogimusiikkia oli nähtävissä jo latausten yleistyessä, kun vanhat levyt tulivat tasavertaisemmin tarjolle kuin levykaupoissa. Ensimmäinen ilmentymä oli jouluklassikoiden nousu, joka on striimiaikana entisestään kumuloitunut. Fyysisenä aikana bisnes hyödynsi katalogejaan ensisijaisesti greatest hitseillä, jotka nyt ovat kutakuinkin kadonneet kuvasta.
Eri hittivuosilistojen pistekertoimet on saatu vertailemalla pistemääriä useiden sijalukujen kohdalta (10, 30, 50, 100). Viime vuosina käyrä on muodostunut erinäköiseksi kuin ennen korostaen sitä, että isot hitit ovat harvinaisempia mutta pitkäikäisempiä kuin ennen. 2020-listalla oli viisi tosi isoa ja aimo pudotus niiden jälkeen. Oheisessa graafissa verrataan sadan suosituimman hitin käyriä vuosilta 2005 ja 2020.
2021-listalla harvainvalta ei näy yhtä vahvana. 4000 pisteen hittejä on kelpo määrä, mutta 3000 ja 2000 pisteen väliin muodostuu epätyypillinen tyhjiö. Vaikka tilanne on kesken, voi sanoa myös 1000 pisteen ylittäjiä löytyvän vähemmän kuin vuosikymmeniin. Listamerkintään yltäneiden kappaleiden kokonaismäärä vuositasolla on yhä kohtalaisen normaali – entistä suurempi osa niistä on yhden–kahden viikon striimipistäytyjiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti