tiistai 15. syyskuuta 2020

Artistit albumilistalla #2

Sarjassa kerrotaan 20 listan avulla, kuinka monta pitkäikäistä levyä eri artistit ja yhtyeet ovat saaneet Suomen albumitilastoihin.

Kaksi artistia on siis saavuttanut kahdesti yli sata listaviikkoa, Antti Tuisku ja Ed Sheeran. Striimiroikkujien osuus on jopa suurempi kuin ekalla listalla. Ehkäpä siksi, että kun vanhaan aikaan joku kykeni juuttumaan listalle pitkäksi ajaksi, se oli poikkeusilmiö eikä salama iskenyt kahdesti samaan paikkaan. Nyt kun mitataan ostamisen sijaan kuuntelua, juuttuminen on normaalimpaa.

Ennen 2000-lukua vain kaksi esittäjää julkaisi kaksi yli vuoden listaläsnäoloon yltänyttä longaria, Abba ja The Beatles. Jälkimmäiselläkin temppu onnistui vain siksi, että kokoelmat 1962–66 ja 1967–1970 saivat vahvan uuden elämän yhtyeen ensimmäisinä cd-julkaisuina.

Artistien 2. pitkäikäisimmät lista-albumit
Oikealla sarakkeissa albumien listaviikot ja korkein sijoitus
Keltainen pohja tarkoittaa artistin parasta vertailunumeroa

1
2
Antti Tuisku: Anatude
126
1
2
7
Ed Sheeran: ×
110
1
3
13
Gasellit: Jano
87
1
4
11
JVG: 247365
86
2
5
3
Adele: 25
83
1
6
Post Malone: Stoney
76
7
7
Billie Eilish: When We Fall Asleep, Where Do We Go?
74
1
8
Chisu: Vapaa ja yksin
69
1
8
1
Haloo Helsinki!: Maailma on tehty meitä varten
69
1
10
Sanni: Lelu
65
1
10
Cheek: Alpha Omega
65
1
12
Kaija Koo: Sinun naisesi
65
2
13
20
Abba: Arrival
63
2
14
Jenni Vartiainen: Seili
62
1
15
6
Xxxtentacion: ?
60
2
16
17
Nikke Ankara: Ootsä nähny Nikkee
57
3
17
Robin: 16
55
1
18
The Beatles: 1967–1970
55
4
19
Sia: 1000 Forms of Fear
55
9
20
Lady Gaga: A Star Is Born
53
5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti