tiistai 3. maaliskuuta 2020

Kun hittiin ei kyllästy

The Weekndin Blinding Lights on koko alkuvuoden kärkkynyt Suomen striimilistan kärkipaikkaa, ja muutaman maalikameratappion jälkeen se lopulta viime perjantaina ohitti Elastisen ja Jenni Vartiaisen dueton edeten Spotifyn päivälistan ykköseksi – kolme kuukautta ilmestymisensä jälkeen.

Suomalaisen Anton Tammen ohjaama musiikkivideo julkaistiin vasta tammikuun lopulla, mikä hieman selittää huippukauden viivästymistä. Mutta aiemmista Weeknd-hiteistä poikkeava kasaribiitti lienee myös vaatinut sulattelua. Sen kanssa käytännössä yhtä aikaa tuli markkinoille toinenkin sinkku Heartless ehkä siltä varalta, että Blinding Lights floppaa. Aikoinaanhan maanmies Draken suurin Suomi-hitti One Dance julkaistiin kimpassa drakemaisemman Pop Stylen kanssa tiettävästi tuollaisin motiivein.

Myös radiolistan neloseksi kiivennyt Blinding Lights on osoittautunut yllättävänkin onnistuneeksi vedoksi, ja sen taustalta löytyy aina vain otteensa säilyttävä Max Martin. Siitä on tulossa niin suuri hitti, että on ihmeteltävä viimeaikaista menoa. Radiolistan hidastumisen syyt tiedetään, mutta miksi myös isoimpien striimisuosikkien listaelämä on venähtänyt lyhyessä ajassa? Ensin Ikuinen vappu, sitten Dance Monkey, sitten Hei rakas ja nyt Blinding Lights uhmaavat kyllästymisreaktioita lähes yliluonnolliseen tapaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti