keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Sata pisintä #52

Sarjassa katsastetaan esittäjät, joilla on pisin ansioluettelo eli eniten merkintöjä Suomen albumi- ja hittilistoilla vuosina 1960–2018. Kaikki tuon ajan listalevyt löytyvät Sisältää hitin -sivustolta. Klikkaa kuvatiedosto suuremmaksi.

Robbie Williams 14 + 28 = 42


Suomalaiset noteerasivat ensin Williamsin soolouran ynseästi, edes Angels ei tehnyt isoa vaikutusta, mutta etenkin radiossa hänestä tuli lopulta kymmenen vuoden kiintotähti. Vaikka uusin The Heavy Entertainment Show ei enää kelvannut radioon, se toi miehelle parhaan albumisijan seitsemään vuoteen. Aiemmin oli menty kahdesti kärkeen asti. Aikahaarukka 20 vuotta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti