tiistai 10. helmikuuta 2015

Kalenterivaivoja

Pikkuyhtiöiden julkaisujen osuus tämänpäiväisellä radiolistalla korostui entisestään ja näkyy myös oheisessa piirakassa. Apulanta eteni viidenneksi, Elastinen neljänneksi ja Juha Tapion Copacabana ja Ipanema kärkeen. Viimesyksyisen Tapio-kokoelman eka maistiainen Planeetat, enkeli ja kuu kävi vain kymmenentenä mukana laulaneesta Anna Puusta huolimatta. Radiosoitto ei näytä virkistäneen kokoelman kysyntää, vaan albumilistanumero on kehnohko 40. Levy-yhtiön vaihtumisen takia miehen ensimmäiset hitit kuullaan levyllä livetallenteina.

Yli kolme kuukautta sitten julkaistu Stigin Roy Orbison kävi kaksi viikkoa sitten parhaalla radiosijallaan kolmantena. Tekisi mieli käyttää tätä verukkeena sille, että biisi huomioitaisiinkin vasta 2015-hittivuosilistalla. Syy: vielä ilmestymätön albumi, jonka tarkka julkaisupäivämääräkin lienee vielä epäselvä. Sama tilanne on Mikael Gabrielilla, jonka Älä herätä mua unesta roikkui kahdeksan viikkoa ns. singlelistan top kolmessa. Aviciin seuraaja Truelle, nimeltään Stories, on niin ikään yhä hamaa tulevaisuutta, vaikka siltä saatiin vanhana vuonna kaksi singleä.

Muutoin jako 2014- ja 2015-hitteihin kävi tällä kertaa luontevasti, ja ilman albumikikkailuja hittivuosilista olisi luultavasti valmistunut tavallista aikaisemmin. Voimme vain odottaa. Hittivuosilistallehan pisteytetään menestys single-, lataus-, radio- ja albumilistalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti