keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Suostuin ykköseksi

Tiedote toissapäivältä: ”Suomen suosituin pop-tähti Anna Abreu julkaisi tänään jo pitkään odotetun ensimmäisen sinkkunsa Hysteria.” Aika temppu nousta maamme suosituimmaksi poppariksi ilman yhtään sinkkua – minkähän sfäärin saavuttaa nyt, kun levy on ulkona…

Tiedotteella oli myös otsikko: ”Anna Abreu suoraan listaykköseksi”. Perusteluna se, että kappale nousi julkaisupäivänään ”iTunes-listan ykkössijalle”. Myönteinen tieto otetaan sieltä mistä saadaan, ja arvasihan sen, että noita määrittelemättömin perustein koostettavia yhden kaupan rankkauksia aletaan ennen pitkää hyödyntää markkinointiotsikoissa. Sen vasta arvasikin, että asialla olisi Sony Music.

Levy-yhtiöiden omien sivujen otsikot eivät (vielä) näy Ampparit.comin uutishaussa, mutta Sony pyörittää myös sivustoa Tune.fi (”blogi popista”), joka näköjään kelpaa amppariuutislähteeksi. Tällä kertaa sillä erolla, että kun Sonymusic.fin mielestä Abreu on Suomen suosituin, niin Tunen määritelmä on suostuin.

4 kommenttia:

  1. Kyllähän tuo tiedotteiden uutisointi sellaisenaan on valitettavasti koko ajan lisääntyvä tapa, jota tiedotteiden tekijät surutta totta kai hyödyntvät. Pitää vaan toivoa, että jossain vaiheessa uutiskilpailu ottaa medioissa takapakkia ja aletaan myös laittamaan uutisiin hieman omaa sisältöä.

    Tylsien työpäivien ehdotonta hupia on muuten vertailla eri medioiden tekemää samaa uutista (varsinkin jos on saatavilla se alkuperäinen tiedote, kuten yleensä pienellä hakemisella on). Monenmoiseen suuntaan Suomen sanajärjestykset näkyvät taipuvan.

    VastaaPoista
  2. Jospa se Stratovarius ohittaisi Jenni Vartiaisen ensi viikon listauksessa. Ennusmerkit jos pitää paikkaansa Strato liikkuu aika hyvin julkaisuviikolla.

    VastaaPoista
  3. Onnea Ukkomiehelle ja muille turkurockcityläisille Web Awardista!

    VastaaPoista
  4. Eikö ole aika riskialtista Annan kannalta, että Jennin avomies tuottaa hänen levynsä. Kykyjä Jukalla kyllä on, mutta onko motivaatiota yrittää parastaan muille kun omalle kullalle Jennille. Kaikki muut naislaulajathan ovat uhkia Jennin menestykselle... Eipä Jukka ollut paljon Anna Puun Saharaankaan panostanut...Eikä tämä Abreunkaan sinkku oikein säväytä.

    Valitettavasti, jos levy on täynnä tämäntyylistä, niin ei myy edes platinaa. Ääntä, ulkonäköä ja persoonaa Annalla olisi menestyä, mutta jos musa on tuollaista jumputusta, niin EI myy.

    VastaaPoista