sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Tehottoman rotaation teho

Perustaessani 50 hittiä -listan 25 vuotta sitten pääsin tekemisiin myös pari vuotta aiemmin perustetun Radio Suomen soittotietojen kanssa. Tiedot ovat aina olleet vähän hämäriä. Kaikki kanavaa kuunnelleet tietävät, ettei valtakunnallisista lähetyksistä kerry juurikaan rotaatiota. Mutta kun ynnätään erillisten maakuntaradioiden soitot, saadaan viikon mittaan jo jonkinkokoiset lukemat, joiden perusteella biisit voi asettaa järjestykseen. Tässä on tietysti se ristiriita, että yksittäiselle yhden alueen kuuntelijalle yhteissummalla ei ole mitään merkitystä.

Hiljattain 18 maakuntaradion lähetysaikaa vähennettiin ja kanava sai Johan Lindroosin uudeksi musiikkipäälliköksi. Ja lopulta myös minun haltuuni on päätynyt se oikea soittolista, jossa kerrotaan kappaleiden viikkosoittokerrat. A-listankin biisit pääsevät ääneen vain kerran päivässä. B- ja C-listojen ero jää kyseenalaiseksi: ”joka toinen päivä” ja ”3 kertaa viikossa”. Näitä täydentävät kategoriat ”2 kertaa viikossa”, ”kerran viikossa” ja ”2 kertaa kuukaudessa”, joista viimeksimainittu sisältää jopa viimevuotisia julkaisuja. Sitten on tietysti erikseen laaja retro-osasto.

Ajoittaisena putkikuuntelijana toki pidän rotaation harvuudesta ja soittolistan pituudesta (147 biisiä). Ja biiseille kertyneistä mukanaoloviikoista näkee, että kanava on raivannut tietä aika yllättävillekin hiteille. Radio Monitorin listalla vasta viime aikoina vauhtiin päässyt Portugal. The Manin Feel It Still soi Radio Suomessa jo kuudettatoista viikkoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti