maanantai 11. lokakuuta 2010

Havaittu: markkinarako

Olihan se nähtävissä Iskelmä-Finlandian ja Tanssii tähtien kanssa -julkisuuden myötä: Laura Voutilainen julkaisi kokoelmalevyn vain neljä vuotta edellisen jälkeen. Ja kuten Warner Musicin kotimaisille naisartisteille on tänä vuonna ollut ominaista, Suurimmat hitit taitaa pärjätä paremmin kuin sijalla 12 käynyt edeltäjänsä.

Voutilainen on menestynyt urallaan verrattain tasaisesti, vaikka reviirinlaajennus iskelmästä poplaulajaksi näyttääkin jääneen puolitiehen. Samoja karsinoita kolkutelleen Kaija Koon tavoin hänen ansioluetteloaan rumentaa yksi flopannut joululevy. Myös alle odotusten sujunut euroviisuedustus uhkasi jäädä taakaksi, koska sitä seurannut Päiväkirja-albumi (2003) pysyi listalla vain viikon. Vuosi 2007 oli kuitenkin Rakkautta ei piiloon saa -hitteineen paras sitten läpimurtovuoden 1994.

Vaikka en aiokaan kokeilla, kokoelmatuplan kuuntelu saattaisi olla ennakoitua mieluisampi kokemus. Voutilaisen pahimmat harhalaukaukset kun tuntuvat järjestään liittyvän visuaalis-imagollisiin ratkaisuihin. Jotain oireellista on siinä, että kun olen kuullut radiosta yllättävän hyvän Laura-biisin (esim. Kuulta kyselen), en ole tunnistanut laulajaa häneksi, mutta poikkeuksellisen kamalassa (esim. Pidä huolta) hänet tunnistaa oitis.

3 kommenttia:

  1. Kokoelmalevyjen julkaisukynnys näyttää tosiaan madaltuneen entisestään. Olen kuitenkin huomannut että kuluttajille ne eivät entiseen malliin käy kaupaksi. Näin siltikin vaikka kokoelmiin ympätään livelevyä ja DVD:tä kylkeen. En tarkoita levymyynnin yleistä laskua vaan kokoelmalevyjen myyntiä studiojulkaisuihin nähden. Kokoelmilla tuntuu olevan vaikea päästä viikkoa pidemmäksi ajaksi jopa Top-kymppiin, saatikka sitten ykköseksi. Kaipa tähän vaikuttaa spotify, mp3-soittimet, laiton lataus ja kokoelmien pakkosyöttö. Ihan yleisesti olisi mielenkiintoista nähdä tilastoja kokoelmien menekistä 2000-luvulla. Sillä vaikuttaa että Eaglesin Greatest Hits, Bon Jovin Crossroadsin, ja Eppujen Repullinen hittejä kaltaisia menestyksiä (nykymyyntiin suhtetutettuna) ei enää tule.

    Jani K.

    VastaaPoista
  2. Aivan. Käsitys joulusta kokoelmalevyjen kultakautena on jo vuosia sitten muuttunut myytiksi, ja hiljalleen mediakin tuntuu sen hoksaavan. Joidenkin artistien hittikoosteet käyvät yhä kaupaksi, mutta entistä harvempien.

    VastaaPoista
  3. Pitää muistaa, että kokoelmalevyn kustannuksissa ei ole studiokuluja niin kuin normaalilevyissä, joten niiden ei tarvitse myydäkään niin paljoa.

    Pahimpia virheitä kokoelmien kanssa on tunkea niihin mukaan DVD:tä, remix tai live -levyjä, jotka saavat normaalikuluttajan pistämään levyn kaupassa takaisin hyllyyn.

    VastaaPoista