perjantai 16. heinäkuuta 2010

Viihdeuutisten siirtomaassa

Päivän pop-lööppi on Robbie Williamsin paluu Take Thatiin ja marraskuussa ilmestyvä kimppa-albumi. Britanniassa sitä voi pitää merkittävänä uutisena, koska kvartetti-Take Thatinkin viimeaikaiset levyt ovat menestyneet siellä jopa Williamsia paremmin – sen sijaan esimerkiksi Suomessa mikään niistä ei ole edes käväissyt myyntilistoilla, ja muukin Eurooppa on suhtautunut miltei yhtä kylmäkiskoisesti.

Mutta koska brittimedia on yhä täkäläisen viihdepalstarehun elintärkeä lähde, brittiviihdeuutinen on automaattisesti viihdeuutinen myös Suomessa. Mielenkiintoista, että kun Reutersin taustoitus painotti juuri brittisuhdanteita (”Take That reformed without Williams in 2005 and have seen their popularity in Britain soar in recent years while Williams' solo career has faltered”), niin Yleisradiossa tuo kohta poistettiin. ”Neljä muuta jäsentä lopettivat vuosi Williamsin lähdön jälkeen, mutta tekivät onnistuneen paluun 2005. Williamsin suosio on sen sijaan hiipunut viime vuosina.”

Suhteellisuudentaju on koetuksella myös brittiläisillä listaentusiasteilla, jotka nettiryhmissään ehtivät jo spekuloida syksyn albumiaikataulut uusiksi – muiden suosikkien kun ei kannata julkaista mitään marraskuussa, kun kumminkin jäävät Take Thatin jalkoihin. Jotkut väittävät tosissaan, että huhutun uuden Michael Jackson -musiikin ilmestymistä pitäisi tuon takia aikaistaa tai myöhäistää!

Kyllähän odotettujen levyjen julkaisupäivissä hiukan tarkkaillaan muita, jottei ihan samaan aikaan lyödä kaikkia kortteja pöytään, mutta kuukauden turvallisuusväli on liioittelua. Muistatteko, kun syksyllä 2007 Lauri Tähkän ja Nightwishin albumit ilmestyivät viikon välein? Okei, Tähkä sai aluksi vain yhden ykkösviikon, mutta palasi myöhemmin kärkeen, ja kumpaakin kaupattiin yli 125.000 kappaletta. Ovat muuten edelleen tuoreimmat sadantonnin kerholaiset Suomessa.

3 kommenttia:

  1. Paljonkohan tuo Nightwishin uusin on myynyt suomessa. Ifpin tilasto sanoo 126 084, mutta Nightwish.com sanoi

    "05.02.2010 - DPP:lle viisinkertaista platinaa!

    Nightwishin albumin "Dark Passion Play" myynti ylitti Suomessa tällä viikolla 150.000 kappaleen rajan mikä tarkoittaa VIISINKERTAISTA platinaa!!"

    VastaaPoista
  2. Luotan enemmänn Nightwishin sivuihin kuin Universalin ilmottamiin päivityksiin.

    VastaaPoista
  3. Michael Jacksonin musiikin julkaisu pitäisi lopettaa.

    VastaaPoista