maanantai 26. heinäkuuta 2010

Niin 2007

Viimeaikainen listatietokannan päivitysprojektini on saanut katsomaan vuoden 2007 tapahtumia uusin silmin. Tuolloin helmikuussahan julkistettiin ensimmäinen virallinen latauslista, mutta virallinen singlelista pyöri edelleen pelkkien fyysisten levymyyntien varassa. 50 hittiä -listaan laskettiin noiden kahden pisteet tasavertaisina, ja kun myynnit lopulta yhdistettiin lokakuussa, singlelista alkoi tuntua niin uskottavalta ja 50 hittiä -lista niin merkityksettömältä suhteessa työmääräänsä, että lakkautin jälkimmäisen joulukuun lopussa.

Olen vasta nyt kirjannut tuon ajan singlemyyntilistan sijoituksia tietokantaani ja huomannut, kuinka omituiseksi meno kalkkiviivoilla muuttui. Koska sen painoarvo putosi 50 hittiä -listan kannalta, en tuolloin pitänyt sen omituisuuksia järin suurena päänsärkynä, mutta nyt sen läpikahlaaminen on ollut sangen työlästä. Joka viikko mukaan ryöpsähti toinen toistaan obskuurimpia dance-äänitteitä, kun kuluttajaostosten määrä putosi ja tiskijukkien uutuustilaukset nousivat hallitsevampaan asemaan.

Katsokaa vaikka tätä tilastoa, tai tätä. Jälkimmäisestä näkee, että taannoisessa Erasure-postauksessani oli virhe – duo kävi singlelistallamme vielä toukokuussa 2007. Noissa viimeisissä singlemyyntilistoissa oli myös tavallista enemmän väärinkirjoitettuja nimiä, mutta vanha kunnon discogs.com auttoi ottamaan paremmin selvää, minkälaisia ”hittejä” meille onkaan rekisteröitynyt.

Aika turhauttavaa merkitä ns. hitiksi sadoittain äänitteitä, joita ei voi parhaalla tahdollakaan kutsua kansansuosikeiksi, mutta purin hammasta ajatellen, että kyseessä on vain verrattain lyhyt ajanjakso. Kun huomasi samojen esittäjänimien silloin tällöin toistuvan, homma tuntui vähemmän randomilta. Välillä myös klikkasin discogsin videolinkkejä muistuttaakseni itseäni, että kyse on populaarimusiikista. Ihan hyvää tavaraahan sekaan mahtui. Ja nyt pahin kahlaus on ohi – lista normalisoitui merkittävästi heti, kun lataukset tulivat siihen mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti