tiistai 20. heinäkuuta 2010

A:sta lopultakin Ö:hön

Viimeviikkoinen ulkoilma ei ollut minun heiniäni, joten aikaa kului muun muassa lista-arkistojen parissa. Sisältää hitin -kirjassa käyttämääni tietokantaan oli merkitty radiolistasijoitukset vain 10 parhaan osalta, mutta 50 hittiä -listan lopettamisen jälkeen (2008–) olen noteerannut hiteiksi kaikki Top 20:ssä kävijät. Täydensin sijat 11–20 siltä ajalta, kun 50 hittiä -listan sivutuotetta Suomen Radiolistaa julkaistiin erikseen, eli lokakuusta 1997 joulukuuhun 2007.

Jokseenkin kaikkien Top 20 -radiohittien pisteet riittivät aikoinaan myös 50 hittiä -listalle, joten uusia biisejä tietokantaan tuli vain kourallinen – mutta yhtä niistä voi pitää sangen merkittävänä. Aiemmin mukana ei ollut yhtään Ä- tai Ö-alkuista esittäjää, vaan aakkosjärjestyksen päättivät Nina Åström ja Åttopojat. Marraskuussa 2004 radiolistan 18:ntena kävi kuitenkin kuvan Öiset kitarat -yhtye kappaleella Juna on mennyt.

Vaikka pidin operaatiota pienehkönä, joidenkin nimien ansioluettelo vankistui huomattavasti. Esimerkiksi Avril Lavignen hiteistä vain kaksi on ollut Top 10 -radiolistalla, mutta seitsemän Top 20:ssä. Maija Vilkkumaalle merkittiin samat parannukset. Red Hot Chili Peppersin sarake täydentyi yhdestä seitsemään. Vaikka tietokantaan tuli lisäbiisejä yhteensä vähän, Janne Tulkin ansioluettelo onnistui pitenemään kahdella nimikkeellä.

2 kommenttia:

  1. Vähän tällainen henk koht motivoitunut kysymys Timolle: tuttavieni bändi Jaakko Laitinen & Väärä Raha näyttäisi olleen korkealla Radio Suomen soitetuimmissa, mutta onko tuo tilastoitunut koko radiolistalle?

    - Niko P.

    VastaaPoista
  2. Radio Suomen painoarvo radiolistalla on hyvin pieni, kun systeemi ei kuuntele aluetaajuuksia. Lisäksi päästäkseen seurantaan biisi täytyy maksaa koneistoon, eli pikkuyhtiöiden julkaisut jäävät senkin takia ulos. Eli ei ole näkynyt Jaakkoa.

    VastaaPoista