maanantai 20. huhtikuuta 2009

Haluamme Tapauksia!

PMMP:n ja U2:n esimerkit osoittivat, että vaisu tai vaikeasti avautuva ensisingle ei aina merkittävästi heikennä albumin kysyntää. Mutta kai sitä saisi toivoa, että joku tekisi myös niitä tarttuvia hittejä? Omituinen avauslohkaisu on linjanvetona jo aika vanha juttu, eikä nykyaikana jatkosinkuille välttämättä anneta sellaista mahdollisuutta kuin joskus seitsemän-hittiä-per-albumi-aikakaudella.

Loppukevään odotetuimpia pitkäsoittoja ovat julkaisemassa Sunrise Avenue, Green Day ja Eminem, eikä heidänkään maistiaisissaan ole Tapauksen tuntua. Sunrise-single The Whole Story on jo ehtinyt osoittaa keskinkertaisuutensa latausmarkkinoilla, ja Green Dayn ihankiva Know Your Enemy debytoi brittilistalla vaivalloisesti 30:ntenä. Eminemin We Made Youta ei voi tuomita flopiksi, mutta ilmankin olisi pärjätty. Alkuvuoden kollaboraatio Crack a Bottle ei tiettävästi ole mukana kuukauden päästä ilmestyvällä Relapse-albumilla.

3 kommenttia:

  1. Myös Placebon Battle of the Sun tulee olemaan kiinnostava - bändi kävi korkeimmalla sijoituksellaan kolmantena viime albumillaan. Menisikö nyt ykköseksi?

    VastaaPoista
  2. On noita todennäköisiä albumilistan kärkipäähän nousijoita toki muitakin kuten Depeche Mode, mutta DM ja Placebo eivät ole mitään hittibändejä. En ole vielä kuullut Cheekin uutta singleä, ehkä siitä tai albumista tulee Tapaus. Albumilla on ainakin jämäkkä nimi, Jare Henrik Tiihonen.

    VastaaPoista
  3. Green Dayn sinkku ei ehtinyt komeilla latauskaupoissa montaakaan päivää, joten se tulee nousemaan takuulla vielä aika lähelle kärkeä.

    Aloittelevassa blogissani kuningasburgeri.blogspot.com on hieman tätä aihetta sivuavaa tarinaa. Blogin tarkoituksena on paneutua enemmän britti- ja jenkkilistoihin sekä varmaan sinne tulee myös muuta sisältöä popmusiikkiin liittyen.

    VastaaPoista