Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla on viime aikoina saanut totutella näkemään mitä oudointa palstantäytettä – Pet Shop Boysia kuvaillaan 1980-luvun kulttibändiksi sun muuta – mutta perjantaina kirmattiin turhuuden markkinoille tavallistakin railakkaammin. Teemu Luukka vertaili teostoraporttien pohjalta vuoden 2007 (!!) soitetuimpia kappaleita Yleisradiossa ja kaupallisilla radiokanavilla.”Yleisradion soitetuimmat” tarkoitti käytännössä Radio Suomen soitetuimpia, vaikka aseman biisirotaatio on niin harva, ettei sillä esimerkiksi Music Controlin mittauksissa ole juurikaan painoarvoa. Miten tämä ristiriita selittyy? Älkää etsikö vastausta ainakaan Hesarista – tosin nettikeskustelun (tätä kirjoitettaessa) viimeisessä viestissä päästään jo lähelle asiaa.
Radio Suomihan koostuu 21 maakuntaradiosta, joiden musiikkipolitiikkaa ohjaillaan keskitetysti Helsingistä. Jos ja kun kappale soitatetaan noilla kaikilla taajuuksilla, se saa 21 teostomerkintää, kun samaan aikaan YleX:ssä tai Radio 1:ssä valtakunnallisesti raikava esitys saa vain yhden merkinnän. Tee nyt tuolta pohjalta järkevää yhteenvetoa Yleisradion soittolinjauksista... sellaisista sivujuonteista puhumattakaan, että miksi musiikkipäällikkö Jorma Hietamäki katsoi asialliseksi luukuttaa niin usein Ville Leinosen versiota ensimmäiselläkin hittirundillaan ylisoitetusta iskelmästä Pieni ja lämpöinen.
Alkaa käydä rasittavaksi aloittaa aamu tarttumalla painotuotteeseen, jonka jutuntekomotiiveista on päivä päivältä pahemmin pihalla. Mitä Hesari kuvitteli kertovansa lukijoilleen tuolla artikkelilla? Sitäkö, että kun saman päivän Nyt-liite julkaisee Otto Talvion Mitä kuulin tänään -kolumneja, niin täytyyhän meidänkin tasapainon nimissä vähän limboilla?
Tarkoittiko tuo että Otto Talvio limboilee? Niinhän se välillä taitaa tehdä. Viimeisimmässään esimerkiksi ironia avautumatta. Madonnamaniako ihan tosissaan Suomen yhdistää eurooppalaiseen perheeseen kuin Nato konsanaan? Ilmatilan ja vesialueen sulkemista taidetaan pitää ennemmin erään sortin suomettumisena ...
VastaaPoistaMutta suoraan sanoen aika osa kevyttä musiikkia koskeva kirjoittamista horjuu journalistiselta ym. tasoltaan, myös erikoislehdissä ja etenkin kritiikeissä, joita on esimerkiksi sisällön puutteen vuoksi usein suorastaan vaikea lukea. Tämä blogi on niitä ihania poikkeuksia, kiitos siitä!