tiistai 7. huhtikuuta 2009

Aukko sivistyksessä

Suomen sinänsä laajassa ja kunniakkaassa listahistoriassa on yksi outo puute. Meillä ei ole koskaan noussut hitiksi kahden kotimaisen naisartistin duetto. Siis soolotähtien kohtaaminen tyyliin Britney Spears & Madonna (Me Against the Music) tai sooloilijan vierailu naisvetoisen yhtyeen levyllä tyyliin Aretha Franklin & Eurythmics (Sisters Are Doin’ It for Themselves).

Suosittuja kahden naislaulajan yhtyeitä on kyllä piisannut, ja tältä taustalta onkin päästy lähimmäs tuota tähtidueton tavoitetta – Ultra Brasta tuttu Terhi Kokkonen ja PMMP:n Paula Vesala kimppalauloivat Scandinavian Music Groupin upeassa biisissä Mustana maidolla kylmänä kuumana (2007). Se pääsi 50 hittiä -listan sijalle 25 lähes pelkillä albumimyyntipisteillä, koska radiosoitto jäi häpeällisen vähäiseksi.

Viime keskiviikkona julkaistu SMG-levy Palatkaa Pariisiin! ei tietääkseni sisällä duettoja eivätkä radiot edelleenkään näytä syttyvän yhtyeelle, mutta se on vahva ehdokas huomisen listan korkeimmaksi uutuudeksi. Toinen ykkössija esikoisalbumin Onnelliset kohtaa (2002) jatkoksi tuntuu haasteelliselta, sillä tiiviinä tulppana sen edessä on kukapa muu kuin PMMP.

Graafikko-Joelia on näpäytettävä kannen typografiasta: albumin nimi on aseteltu lainausmerkkien väliin, ja ensimmäinen niistä on amerikkalaistyylisesti nurinniskoin. Suomessa sellaista ei tule harrastaa, eikä Pariisissakaan.

6 kommenttia:

  1. Onko Mustana... oikeasti suurin kahden kotimaisen naislaulajan duetto? Noh, toisaalta ei tule mieleen mitään muutakaan kappaletta, eikä olisi tullut edes tuo, jos suoraan olisi kysytty.

    Kovasti soisin SMG:lle ykkössijan, mutta kakkoseksi tai kolmoseksi se taitaa päätyä.

    VastaaPoista
  2. Miksi täällä Suomessa ei osata hyödyntää duettoja? Onko tällä esimerkiksi koskaan tehty duettolevyä? Siis levyä, joka on täynnä duettoja.

    Varsinkin ns. arvostettuun asemaan päässeille nostalgia-tason artisteille tuon luulisi olevan varma tapa hankkia hitti / hittejä, mediahuomiota ja levymyyntiä. Esimerkiksi Jari Sillanpään tapauksessa duettolevy toimisi varmasti, ja olettaisin, että hän saisi levylle mukaan kenet vain tahtoo, jätkä laulaa niin hyvin. Tai Danny - Iso D voisi pyytää levylleen nuoren polven artisteja, ja johan ponnahtaisi taas suosio kattoon... Danny feat. Fintelligens??

    Vai onko syynä vain se, ettei haluta pilkkoa levymyynnistä tulevia vähäisiä rahoja? Ehkä ne "menetetyt" fyrkat tulisivat takaisin jotain muuta kautta, kun suosio ja mediahuomio nousee taivaisiin.

    - PM

    VastaaPoista
  3. Pate Mustajärvikö siellä? Sinähän olet ollut kiitettävän aktiivinen duettolevyttäjä, samoin Samuli Edelmann. Jos Samuli ei kehtaa tehdä kolmatta virsilevyä, ehkä vuorossa olisi coveralbumi vanhoista duettohiteistä. Ebony & Ivory Raymond Ebanksin kanssa, tai jotain.

    VastaaPoista
  4. Timo,

    a) En ole Pate. Sinähän laitat oman blogisi ihan lekkeripeliksi! Ei kannata lannistaa kommentoijia huonolla huumorilla. Pohdiskelin ihan tosissani. Ebanks-heitto oli lisäksi rasistinen, pyydä heti Reiskalta anteeksi. Muistatko Ebony & Ivoryn videon? Laittaisitko sen valosäteen Samulin ja Raymondin väliin? Siinähän oli joku valokikka, koska Wonder teki osuutensa USA:ssa ja McCartney Englannissa - tai jotain sinnepäin... muistaakseni.

    b) Ymmärsit minut väärin. En tarkoittanut Kärmesmies-tyyppisiä yksittäisvetoja kaiken maailman mertarantojen kanssa Mika Sundqvistin tuottaessa, vaan albumikokonaisuutta. Sellaista tosissaan tehtyä levyä. Tiedätkö, sellaista monen kappaleen kokonaisuutta, joista artistit itse tykkäävät, koska se on... "kokonaisuus". Ei kai Pate sellaista ole tehnyt? Siis duettoina. UkkometsoT?

    Samuli on muistaakseni duetoinut pääosin vain Sanin kanssa (toimii fantastisesti!). Ja Janitan. Ehkä hän tosiaan joskus tekee duettolevyn. Maltan tuskin odottaa. Samuli & Kari Tapio toimisi erinomaisesti, artistiprofiilienkin takia.

    Seuraava arvaus?

    - PM

    VastaaPoista
  5. Laila ja Ritva Kinnusen Pojat tuli mieleen, mutta kirjan mukaan se sai listamerkinnän vasta Lea Lavenin versiona, eikä Ritva Kinnusella ole merkittävää soolouraa.

    Itse en kaipaa Suomeen duettolevyjä. Minusta ne ulkomaisetkin ovat olleet yleensä aika vaivaannuttavan kuuloisia, ja duettoalbumiartistiksi päätyminen tuntuu jonkinlaiselta popmaailman vastineelta osa-aikaeläkkeelle.

    VastaaPoista
  6. Tokihan PM voi olla Paul Mccartney tai Pelle Miljoona tai Pave Maijanen jne, mutta heillä ei ole niin paljon yhteistyöhittejä kuin Patella (yhteensä 7). Edelmann lauloi listaduettoja myös Cata Mansikka-ahon, Mari Rantasilan ja Mikko Kuustosen kanssa.

    VastaaPoista