maanantai 27. huhtikuuta 2009

Britannian ulkopuolinen universumi

Depeche Moden Sounds of the Universe debytoi eilen brittilistan kakkosena. Tuossa ei kai ole mitään poikkeuksellista – se on yhtyeen viidestoista Top 10 -albumi, eikä tuon rajan alle ole jäänyt kuin vuoden 2004 remix-levy ja vuoden 2006 Best of. Mutta aika kummalliselta saavutus tuntuu siihen nähden, että yhtye on jo parikymmentä vuotta nauttinut kotimaassaan vahvaa mediapimentoa ilman radiosoittoa ja meillä yleisehköä musiikkitoimittajien palvontaa.

Listakommentoija James Masterton on jopa luonut termin ”Depeche Mode syndrome”, jolla hän ärsyttää milloin minkäkin veteraaniaktin faneja väittäen, että kyseinen nimi ei ole enää millään muotoa relevantti ja ihmetellen, mikä sitä motivoi tekemään yhä levyjä aina samalle tukiryhmälle. Hänelle on turha huomauttaa ulkomaisesta menestyksestä stadionkiertueineen ja ennätyksellisine hittiputkineen.

Depeche Moden kaikki levyt on julkaissut Britanniassa pieni Mute-yhtiö, mikä selittää osan sikäläisen bisneksen hyljeksinnästä. Jos täällä tuntuu, että ÄKT ei arvosta Apulantaa, niin se on vielä pientä Mode-muilutuksen rinnalla. Bändi on kaikkina näinä vuosina saanut vain yhden Brit Awards -ehdokkuuden ja senkin musiikkivideosarjassa. Tosin sillä on yksi palkinto (jota se ei käynyt hakemassa), sillä vuoden 1990 paras biisi äänestytettiin BBC Radio 1:n kuuntelijoilla, ja voittajaksi tuli yllättäen Enjoy the Silence.

1990 oli erityisen irvokas vuosi, koska klassikkosinkkuja tihkunut Violator oli menestynyt upeasti myös USA:ssa. Vuoden brittiyhtye -kategoria oli tuolloin niin heikkotasoinen, että pystin voitti The Cure julkaistuaan pelkän remix-albumin, mutta siltikään Depeche Modea ei voitu asettaa ehdolle.

Koska saarivaltakunnalla on välillä ollut suuriakin vaikeuksia tuottaa kestotähtiä ja vientimenestyksiä, vuosittain jaettavalle Outstanding Contribution to British Music -palkinnollekaan ei tahdo aina löytyä kiinnostavia ottajia. Se on lykätty viime vuosina muun muassa Paul Mccartneylle ja Stingille, vaikka he saivat 1980-luvullakin sellaisen The Beatlesin ja The Policen keulakuvina.

Hupaisin kunnianosoituksen vastaanottaja on varmaankin – kyllä – Bob Geldof. Siis Sir Two Hits Geldof ansiokkaampi brittimusiikin avittaja kuin Depeche Mode? No, jotkut ovat yrittäneet levittää huhua, että depparit olisivat kieltäytyneet tarjotusta palkinnosta. Että Pet Shop Boys olisi saanut tänä vuonna omansa tästä syystä. En ihmettelisi, vaikka tämä olisi totta. On helppo ymmärtää, miksi Wrong-singlen ensiesitystä ei kuultu Brit Awardsissa, vaan saksalaisessa Echo Awardsissa.

2 kommenttia:

  1. Todella mielenkiintoista luettavaa ja täysin uutta tietoa tuosta Muten kohtaamasta hyljeksinnästä.

    En ymmärrä, miksi yhtyeelle tai artistille tulee jossain vaiheessa velvollisuus uusiutua. Monen musiikkimedian mielestä jo debyytin tyylinen kakkosalbumi on suuri rikos. Miksi muuttua, jos musiikki on valmiiksi hyvää ja suosittua? Uusien ostajien haaliminen kaikin keinoin ei ole kovin relevanttia, jos maailmankiertueen stadionit myydään täyteen jo ennakkoon.

    No, onneksi muu maailma pitää Deppareiden puolia. Silti, jos uusi single olisi ollut yhtä kaupallinen (ehkä huono sanavalinta) kuin edellisen albumin eka sinkku Precious, Sounds of the Universe olisi käynyt kaupaksi hieman paremmin. Brittilistan sijoitushan on hieno, mutta myyntiluvut keskinkertaiset. Nekin ovat toisaalta linjassa aiempien albumien menekin kanssa.

    VastaaPoista
  2. Luin vasta äsken Music Weekin Alan Jonesin kommentteja brittilistasta. Aika hyvin kuvaa sikäläisten jämähtänyttä käsitystä Depeche Modesta, että hän käyttää bändistä termiä "Basildon veterans". Ainakin Gahan ja Gore ovat jo aika päiviä asuneet USA:ssa.

    VastaaPoista