torstai 5. helmikuuta 2009

Pokka kestää mahtisanatkin

Kotiteollisuus antoi näytteen cd-singlen mahdollisuuksista kauppaamalla Mahtisanat-nimistä sellaista niin paljon, että lähes millä tahansa viikolla se olisi noussut listakärkeen. Vaan tälläpä kertaa ei – bändin kotisivullakin kommentoitiin: ”Mut mikä vitun biisi tuo ykkönen on? Never heard.”

Muutama muu lienee tuon biisin kuullut, sillä viiden singleykkösviikkonsa aikana Lady Gagan Poker Face on kiivennyt Music Control -radiolistallakin viidenneksi. Paitsi Kotiteollisuuden myös Waldo’s Peoplen jatkuva takana pitäminen on edellyttänyt tavallista riuskempaa myyntiä, ja Poker Faceä voi jo nyt pitää varteenotettavana ehdokkaana vuoden suurimmaksi hitiksi. Albumipuolellahan alkuvuoden menestyjät eivät juuri loppupeleissä pärjää, mutta biisilataus etenee aika samaa tahtia sesongista toiseen.

The Voicen latauslistatiedotteessa ihmeteltiin, ettei edes euroviisukarsintojen voitto nostanut Lose Controlia ykköseksi, mutta muistakaa ajankohdat. Voittohan ratkesi vain vuorokausi ennen latauslistan deadlinea, joten jos Waldo on hyötyäkseen viisuilusta, se hyöty näkyy kunnolla vasta seuraavassa tilastossa. Silloin myös albumilista kertoo oman versionsa siitä, millainen kansansuosikki meitä Moskovassa edustaa.

1 kommentti:

  1. En pitäisi ihmeenä, vaikka Waldo's Peoplen albumimenekki ennen viisuja jäisi melko keskinkertaiseksi. Kokoelma taisi liikkua aika nihkeästi verrattuna Back Again -sinkkuun. Tosin kuhina biisin ympärilläkin oli laimeampaa. Kokonaan uutta musiikkia sisältäviä tanssipoplevyjä ei olekaan nähty listakärjessä pitkiin aikoihin. Ysäriä on ikävä siinä suhteessa.

    VastaaPoista