torstai 1. helmikuuta 2024

Kolmas maailma

Katsokaamme, kuinka We Are the Worldin 21 soololaulajaa ovat kiinnostaneet Spotify-aikakaudella. Alla kaikkien kuukausikuuntelijat. Jos artisti nousi kuuluisuuteen yhtyeen jäsenenä, tuon yhtyeen potti on summattu mukaan. Daryl Hall & John Oatesin kovat lukemat yllättävät, mutta The Greatest Night in Pop -dokumentissa kuvattu episodi, jossa tähdet pyysivät toisiltaan nimmareita, alkoi siitä, että Diana Ross halusi juuri Daryl Hallilta nimikirjoituksen.

Michael Jackson (& Jackson 5) 62.800.909
Stevie Wonder 28.722.195
Daryl Hall (& John Oates) 27.391.720
Bruce Springsteen 25.033.543
Billy Joel 23.340.411
Steve Perry (Journey) 19.948.658
Paul Simon (& Garfunkel) 19.769.454
Lionel Richie (Commodores) 18.230.160
Cyndi Lauper 17.527.274
Diana Ross (& Supremes) 13.567.450
Tina Turner (& Ike) 12.794.594
Bob Dylan 10.902.610
Kenny Loggins (& Messina) 10.872.818
Ray Charles 10.295.080
Kenny Rogers (& First Edition) 9.811.691
Willie Nelson 8.269.976
Kim Carnes 6.408.229
Huey Lewis (& News) 5.421.591
Dionne Warwick 4.177.747
James Ingram 1.667.135
Al Jarreau 847.679

tiistai 30. tammikuuta 2024

Toinen maailma

The Greatest Night in Pop on katsottu ja niin sisällökkääksi havaittu, etten tässä aiokaan referoida laulajien valintaprosessia. Paitsi sen verran, että Huey Lewis astui viime vaiheissa tuuraamaan pois jättäytynyttä Princeä, jota Purple Rain -huumassa suostuteltiin mukaan monin keinoin.

Biisin 21 soololaulajasta korkeimmalla urakaarellaan tammikuussa 1985 liitelivät Lionel Richie, Tina Turner, Cyndi Lauper ja Bruce Springsteen. Jokainen kukoisti edellisenä vuonna menestyneimmillä albumeillaan, joilta yhä lohkottin hittejä. Myös Stevie Wonder ja Daryl Hall & John Oates ylsivät singleykkösiksi vuonna 1984, Billy Joel ja Kenny Loggins edellisenä.

Dionne Warwickin, Diana Rossin, Willie Nelsonin ja Kenny Rogersin tuoreimmat listamerkinnät olivat niin ikään useiden muistissa, mutta Ray Charles, Bob Dylan ja Paul Simon otettiin sisään legendastatuksella. Michael Jackson oli vaisusti mukana The Jacksonsin huonoimmalla albumilla Victory, jonka mukaan nimetty kiertue oli kuitenkin kuuma puheenaihe, koska sillä kuultiin ensi kertaa livenä Thrillerin hittejä.

34 ikävuodesta huolimatta Huey Lewisin cv oli porukan hatarimmasta päästä, hänhän nousi Suomen listoille vasta seuraavana syksynä leffasuosikilla The Power of Love. Steve Perryn Journey-yhtyekin tunnettiin täällä huonosti, mutta nykyisin tv:n elvyttämä Don’t Stop Believin’ on koko USA for Africa -tähdistön striimatuin kappale lähennellen Spotifyssa kahta miljardia.

Aikamoisia staroja jätettiin pelkkään kuororooliin kuten Smokey Robinson, Bette Midler, Harry Belafonte ja Lindsey Buckingham, jonka nimmari hallitsee videon alkuplanssia. Jotkut ovat ihmetelleet, mitä Dan Aykroyd teki siellä, mutta hänellähän oli kunniakas musaura The Blues Brothersin riveissä. Briefcase Full of Blues -albumi (1978) nousi ykköseksi ja sisälsi Aykroydin vokaloiman hitin Rubber Biscuit.

sunnuntai 28. tammikuuta 2024

Ensimmäinen maailma

Tänään tulee kuluneeksi 39 vuotta siitä, kun lauma laulajatähtiä kokoontui American Music Awardsin jälkeen yöksi studioon levyttämään hyväntekeväisyysbiisiä We Are the World. Pisteytyksessäni siitä tuli vuoden 1985 kahdeksanneksi suurin hitti Suomessa. Huomenna Netflixissä saa ensi-iltansa The Greatest Night in Pop, dokumentti tuon kappaleen synnystä. Kommentoin sitä nähtyäni, tässä ensin taustaa.

Kuulun niihin, jotka suhtautuivat hankkeeseen skeptisesti ja jopa ärtyneesti. Kuvittelemani repliikki: "Nyt isot pojat näyttävät brittiräpeltäjille, kuinka homma oikeasti hoidetaan, teetetään puserot ja kaikkea.” Viittaan siis hieman aiemmin julkaistuun Do They Know It's Christmas -singleen, joka jouluteemansa ansiosta näyttää pysyneen paremmin esillä nykypäiviin asti. Koska USA for Africa -esittäjänimellä järjestetty tempaus on yhä varsin uniikki knoppi pophistoriassa, asenteeni on muuttunut suopeammaksi.

Tykkään seurata Youtubessa nuorempien ihmisten reaktioita musiikkivideoon. Tajuavatko he millaisista megastaroista on kyse, kenet he tunnistavat? Tuubista löytää myös aiemman, tunnin mittaisen dokumentin aiheesta emäntänään Jane Fonda. Loputtomien uusintaottojen seassa helmenä on hetki, kun hieman maistissa ollut Al Jarreau virittää kunnianosoituksen hankkeen pääarkkitehdille Harry Belafontelle, ja kaikki hoilaavat The Banana Boat Songia.

Palaan soololaulajavalintoihin myöhemmin toivoen, että uusi dokkari taustoittaa niitä enemmän, mutta Jarreaun mukaanpääsyä lienee ihmetelty. Arvelen tuottaja Quincy Jonesin halunneen tuoda esiin useita musiikkityylejä, ja Jarreauhan ainakin jossain määrin edusti jazzia. Hänen äänensä kyllä on tutumpi 50+-vuotiaille suomalaisille kuin tiedetäänkään, esitettiinhän sillä suosikkisarjan Konnankoukkuja kahdelle (Moonlighting) tunnussävel.

torstai 25. tammikuuta 2024

Kakkosella kärkeen

UMK-kappaleiden striimikilpailutilanne on nyt tasoittunut sen verran, että voi tehdä kokonaiskatsauksen. Tiistain Spotify-päivälistalta kerättiin nämä sijat: Paskana #3 (paras sija 2), Vox populi #9 (2), Mania #10 (2), Kuori mut #21 (5), Dancing with Demons #27 (10), No Rules #34 (9) ja Glow #37 (15). Aika lyhyitä nimiä muuten, keskimäärin kahdeksan kirjainta.

Kukaan ei siis ole yltänyt ykköseksi Mirellan poikkeussuosion takia, mutta kaikkien käynti Top 15:ssä on ennennäkemätöntä. Vaikka viime vuoden tilastollista kokonaistulosta tuskin saavutetaan, silloin Lxandraa kuunneltiin päivätasolla vain 25:nneksi. Radiosoittoeroja ei kannata tarkkailla ennen UMK-finaalia, johon asti Ylen kanavilla on tasapuolisuuspyrkimys.

Sara Siipolan asemat vahvistuvat sekä kilpailun että uran kannalta – hänen paras aikaisempi päivälistasijansa oli nimittäin 38 viime keväältä (Susta tulee tähti). Siipola on muutaman vuoden ajan ollut Radio Suomen soitetuimpia artisteja, mutta somekommenttien perusteella monille ennalta tuntematon. Ainoina ennen häntä paska-sanan listoille ovat tuoneet Irwin Goodman (Haistakaa paska koko valtiovalta #1, 1976) ja Hank Solo (Paska sydän #17, 2017).

maanantai 22. tammikuuta 2024

Kun kaikki voittivat

Levyraati palasi televisioon, ja Gramexpressin sivuilla julkaistiin Niko Peltosen seikkaperäinen juttu, jossa kerrataan myös ohjelman pitkää historiaa. Koska siinä käsitellään Levyraadin roolia hittien luojana tai esillenostajana, minäkin pääsen ääneen. Lukekaa linkistä, nyt puhun vähän muusta.

Miellän ohjelman profiilihuipun Jaakko Jahnukaisen viimeisiksi ja Jukka Virtasen ensimmäisiksi vuosiksi 1970–1980-lukujen vaihteessa. En osaa arvioida, oliko se missään vaiheessa mitenkään hyvä, mutta se vain piti katsoa. Musiikkia ja etenkin ulkomaisia musiikkivideoita tuli mistään niin vähän, että jokaiseen oljenkorteen piti tarttua ja sietää loputtomasti pettymyksiä. Taivaskanavien tultua joku Levyraati ei enää jaksanut kiinnostaa.

Tuolloin tuntiin mahtui turhauttavan vähäiset seitsemän biisiä, joista kaksi ulkomaista, nyt mahtuu viisi. Ohjelma ei todellakaan tullut uusintana, mutta nyt laskin viikon mittaan kymmenkunta esitysaikaa MTV:n eri kanavilla. Vaikka asteikko oli tuolloinkin ykkösestä kymppiin, useiden raatilaisten oli mahdotonta käsittää, että nelosen alapuolisia arvosanoja saa myös käyttää.

Mieluisimpina mieleen jääneet yllätykset ovat Jahnun ajoilta, kuten Michael Jacksonin Rock with You ja Kate Bushin Wuthering Heights. Virtaselta muistan sellaisen vedon, että The Policen Every Breath You Taken sijasta soitettiin b-puoli Murder by Numbers. Ihan jees, mutta visualisointina vaihdeltiin paria kolmea hyvin samannäköistä promokuvaa.

Surkuhupaisa kuvio on se, että Maikkarissa korostetaan Levyraadin legendaarisuutta, mutta ei säilytetä siitä mitään arkistotietoa. Siitä, kuka milloinkin esiintyi ja voitti, on vain muisteloita ja toisen käden tietoa. Ja kun on musiikkibisneksestä kyse, kaikki tietenkin muistavat voittaneensa, kuten vakiotuomari Asko Kallonen Keba-yhtyeensä kanssa. Kallosen levy-yhtiötausta arvelutti ainakin siinä kohdassa, kun hän Mökkitie-yhteyksineen antoi Olli Halosen kaamealle biisille kahdeksikon.

lauantai 20. tammikuuta 2024

Kymmenen itäistä ihmettä

Ruotsin viralliselle sverigetopplistan.se-sivustolle on koottu Top 100 -vuositilastoja singleistä vuodesta 1994 ja albumeista vuodesta 2001 lähtien. Suomalaisia singlehittejä on näkynyt siellä vuosina 2000–2011. Mittaukset on tehty kulloistenkin koontimetodien mukaisesti ja rajattu kalenterivuoden mukaan, siksi Fairytale Gone Bad näkyy oheisessa luettelossa kahdesti.

2000: 2. Bomfunk MC’s: Freestyler
2000: 26. Bomfunk MC’s: B-boys & Flygirls
2000: 58. Darude: Sandstorm
2002: 63. Bomfunk MC’s: (Crack It) Something Going On
2003: 4. The Rasmus: In the Shadows
2004: 93. Nightwish: Nemo
2006: 56. Lordi: Hard Rock Hallelujah
2006: 68. Sunrise Avenue: Fairytale Gone Bad
2007: 54. Sunrise Avenue: Fairytale Gone Bad
2011: 87. Sunrise Avenue: Hollywood Hills


Hard Rock Hallelujah löytyy yllättävän alhaalta, mutta pitää muistaa että Lordin albumi The Arockalypse eteni ainoaksi suomalaiseksi listaykköseksi ja nettosi myös vuosilistalla paremman sijan (#31). Muutenkin ruotsalaisten jokakeväinen viisuhuuma näyttää melko lyhytikäiseltä eikä täten vuosilaskentatasolla tuota ihan huipputuloksia. Loreenin Euphoria oli toki ykkönen ja Tattoo menneen vuoden kolmas, mutta Måns Zelmerlöwin Heroes voittovuonnaan vasta 15:s.

Myös viikkolista on vuodesta 2015 ollut Top 100 -mittainen, ja Käärijän Cha cha cha teki vaikeasti rikottavan ennätyksen harpatessaan viisujen jälkeen 82. sijalta ykköseksi. Se palautti meidät torstaina julkaistulle vuosilistalle 12 vuoden tauolta kaikkien aikojen kolmanneksi parhaisiin asemiin 25:nneksi. Tähän asti pronssisijaa pitikin yllättävä biisi, B-boys & Flygirls.

torstai 18. tammikuuta 2024

Mappi Ö tuplaantui

Jäi sellainen ilmiö menneeltä vuodelta raportoimatta, että arkistoartistien aakkosjärjestyksen viimeinen sija meni uusiksi. Tähän asti sitä piti ainoana ö-alkuisena yhtye Öiset kitarat, jonka Juna on mennyt kävi radiolistan 18:ntena vuonna 2004. Asemansa se sai hiukan myöhässä, koska alkujaan periaatteeni oli, että arkistopaikan saa vain yltämällä 50 hittiä -listalle.

Uudeksi peränpitäjäksi saimme Överin, jonka Stadin puistot kävi singlelistan kuudentena ja Tässä ja nyt sijalla 31. Ensinmainitussa vieraili Ahti, jälkimmäisessä William. Stadin puistot tavoittelee Spotifyssa jo kahdeksan miljoonan striimin tuplaplatinarajaa. Sitä ennen duo ehti julkaista yhdeksän singleä ilman erityistä menestystä.