Euroviisujen vyörystä huolimatta joku jossain kuuntelee yhä muutakin musiikkia. Shrtyn ja Joalinin Pariisin kevät haali julkaisuviikollaan huimat 894.464 Spotify-striimiä. Tuo ei kuitenkaan riittänyt singlelistan ykkössijaan, ja duetosta uhkaa tulla historian suurimmalla viikkopotilla ilman paalupaikkaa jäänyt hitti.
Yritys on kuitenkin kova, vaikka ykkösen varjo sen kuin synkistyy, heijastettiinhan se jättikoossa jopa viisulavan taustalle. Tämän viikon kuutena ensimmäisenä päivänä Pariisin kevättä on jo kuunneltu yhteensä yli miljoona kertaa. Ehkä Cha cha chan lumo haihtuu ennakoitua nopeammin ja ovi ykkössijalle alkaa uudelleen raottua. Päivälistan kärjessä biisi näet käväisi kerran.
Radiolistan Top 100:ssa Shrtyä ei ole koskaan näkynyt edes vierailijana, mutta minun korvani kuulee tässä kiistattoman suositussa kappaleessa myös radiopotentiaalia. Toistaiseksi ainakin biisit.infon mukaan se on soinut ainoastaan Yle X:ssä.
torstai 18. toukokuuta 2023
tiistai 16. toukokuuta 2023
26 tehosekuntia
Uutta tilastotietoa euroviisuista, voiko sellaista ollakaan? No, itse ainakin olen ensi kertaa tällä asialla. Ehkä tuskallisimmat elementit finaali-illassa sisältyvät aina siihen, kun maat ilmoittavat pisteensä. Osuutta on lyhennetty – muinoinhan kaikki 10 pisteensaajaa sanottiin ääneen – mutta tämä tuntuu saaneen jotkut egomaanikot vain teroittamaan kyynärpäänsä, jotta voisivat ottaa slotistaan kaiken irti.
Ovatko puheosuudet erimittaisia, vai tuntuvatko ne vain siltä? Ei kun ottamaan aikaa youtube-tallenteesta. Keskimäärin puhe kestää 26 sekuntia. Tällä kertaa Islannin viestintuoja sanoi vain yhden sanan (Australia!), mutta naamioiden poistoon meni noin 20 sekuntia, laskin sen mukaan esitykseen.
Pisimpään oli äänessä isäntämaan Catherine Tate, 52 sekuntia. Tunnen Taten tyylin, mutta häntä tuntemattomalle puhe oli luultavasti ihan yhtä rasittavaa hörönlöröä kuin miten brittijuontajat aina suhtautuvat muiden maiden koomikkoihin. Kakkoseksi ylsi 43 sekunnilla maansa 50-vuotista mukanaoloa hehkutellut israelilainen. Saksan miekkonen omi lähetysaikaa 39 sekuntia.
Suomen Bess oli myös keskimääräistä ahneempi, 30 sekuntia. Alankomaat, Moldova, Portugali, Kroatia, Serbia, Sveitsi, Tanska ja Tsekki saivat puristettua asiansa alle 20 sekuntiin, hyvä. Mutta kuka oli kiteyttämisen mestari, jollei Islantia lasketa? Kukapa muu kuin Ruotsi, 11 sekuntia.

sunnuntai 14. toukokuuta 2023
Vertailun kelvollisuudesta
Käärijän ja Lordin euroviisusuorituksilla on enemmän yhteistä kuin äkisti ajattelisi. Kun Hard Rock Hallelujah voitti vuonna 2006, tulos perustui pelkkiin katsojaääniin – sillä poikkeuksella, että muutama pieni tekniikkavajeinen maa turvautui arvosteluraatiin. Niistä Lordi sai niin vähän pisteitä, että raatien laajemman olemassaolon vaikutus sen sijoitukseen kävi ilmeiseksi. Ei olisi tullut edes kakkossijaa.
Vertailussa tajuaa, kuinka paljon musiikkibisnes on muuttunut 17 vuodessa. Lordin aikoihin albumi oli kaikki kaikessa, ei edes kannattanut viisuilla ellei valmis pitkäsoitto odottanut kulisseissa. The Arockalypse julkaistiin hyvissä ajoin ennen viisufinaalia, mutta nousi kärkeen vasta voiton jälkeen 12. listaviikollaan ja pysyi siellä 11 viikkoa.
Voiton jälkeen fyysinen Hard Rock Hallelujah -single katosi kaupoista ja listoilta, jotta kysyntä varmasti kohdistuisi albumiin. Lataamaan sitä pystyi, mutta koska latauslistaa ei ollut vielä olemassa, poisveto heikensi olennaisesti hittilistapisteitä. Vaikka ne olivat toki vuoden suurimmat, parantamisen varaa jäi. Top 1000 -kirjan laskennassani Hard Rock Hallelujah sijoittui vasta 24:nneksi.
Cha cha chan tueksi julkaistiin viime tipassa vain kuuden biisin mixtape-ep, joka ei sisällä edes remixejä. Etenkin biisin kansainvälinen listamenestys on tätä kirjoitettaessa vielä arvoitus, ja yksi arvoitus jää ikuiseksi: olisiko voitto lisännyt tätä menestystä vai peräti vähentänyt? Voittajan puolelle asettuminen on aina se helpoin ja halvin ratkaisu, mutta sympatiallakin saattaa yhä olla jokin rooli popbisneksessä.
torstai 11. toukokuuta 2023
Minikesäsarja
Umpilatteaa nimeään kiinnostavammassa Nelosen Suomi soi -ohjelmassa elvytetään vuosikymmenten takaista käännöshittiperinnettä, eli artistit vuorollaan esittävät uuden suomenkielisen sanoituksen useimmiten hyvinkin tuttuun tuontisävelmään. Äänitallennemarkkinoille näillä aikaansaannoksilla ei kuitenkaan pyritä.
Käännöshitit siis pysyvät yhä menneisyyden ilmiönä niin selkeästi, että ajattelin tehdä katsauksen niiden Spotify-menestyksestä. Mitään idioottivarmaa keinoa saada kaikki kuunnelluimmat haarukoitua yhteen ei ole, mutta löysin eri menetelmillä 57 sellaista ”kultalevyä” (kaksi miljoonaa striimiä), jotka alkujaan julkaistiin muulla kielellä ja myöhemmin suomeksi.
Kesäsarjoja ei ole blogissa viime vuosina näkynyt, mutta nyt tein kuusiosaisen minisarjan, joissa kussakin listataan kymmenen käännöshittiä, yhteensä siis Top 60. Ajastan ne ilmestymään 5.–16. kesäkuuta, sillä muutan tuolloin läänistä toiseen ja arvelen puuhaavani muita asioita.
Aikoinaan listoilla jyllänneiden finnhittien rintamaa rikkovat odotetusti muutamat joululaulut ja Vain elämää -esitykset. Mukana on jokunen suomalainenkin sävellys, mutta pari tapausta jouduin hylkäämään. En siksi että ne ovat vain osittain suomeksi, vaan siksi että alkuperäinen levyttäjä on niillä mukana. Eli Lisa Nilssonin ja Aki Sirkesalon Mysteriet (4,5m) sekä Ed Sheeranin ja Ellinooran 2step (5,5m).
Miksi kuvituksena Mona Carita? Yllätyin kuinka lähelle listaa Anna, kulta, anna ylsi, ja ennakoikoon se niitä yllätyksiä, jotka pääsivät sarjaan mukaan.

maanantai 8. toukokuuta 2023
Harvinaisuutta luvassa
Menneellä listaviikolla striimilistan kärki vaihteli sen jälkeen, kun Antti Tuiskun ja Käärijän Auto jää debytoi perjantain ykkösenä. Sen jälkeen aiemmat ykköset Meit ei oo ja Cha cha cha vuorottelivat huipulla, kunnes viisuedustajamme kalkuloitiin viikkosinglelistan voittajaksi. Auto jää vajosi lopulta kuudenneksi.
Perinteinen viisuviikkonoste tarkoittanee sitä, että Cha cha cha etenee viitossijalta seuraavan radiolistan kärkeen. Spotifyn perjantailistalla kolme uutuutta kiilasi sen ohi, ylimmäs Costin ja Lauri Haavin Partyboy. Lauantaina Käärijä otti taas paikkansa, joten on syytä varautua kappaleen ensimmäiseen single+radio-tuplaykkössijaan.
Vaikka monet hitit yltävät sekä single- että radiotilaston paalupaikalle, yhtäaikaisuus on harvinaista, koska radiossa liikehditään paljon verkkaisemmin. Esimerkiksi vaikka Bessin Ram pam pam jumittui 10 viikoksi single- ja 19 viikoksi radiolistan kärkeen, eka putki ehti päättyä kolme viikkoa ennen toisen alkamista. Peräkkäisinä viikkoina, mutta eivät samaan aikaan ykkösinä ovat komeilleet Haloo Helsingin Piilotan mun kyyneleet ja David Guettan I’m Good (Blue).
Tuorein tuplajuhlatapaus on kahden ja puolen vuoden takaa, viikolta 51/2020. Sekin vaikutti vähän sattumanvaraiselta, sillä Behmin Frida palasi tuolloin viikoksi singlekärkeen kymmenen viikon tauon jälkeen.

lauantai 6. toukokuuta 2023
Sato- ja katovuodet
Olen ennenkin tehnyt graafeja euroviisujen ja Syksyn sävelen historiasta, mutta en tällaista. Nyt kaikkien samasta kisasta Suomen listoille nousseiden ulkomaisten euroviisujen pisteet on laitettu peräkkäin, ja pötköistä paljastuvat satoisimmat vuodet. Merkitsin graafiin nimeltä menestyneimmän voittajan ja muutaman suosituimman ei-voittajan. Klikkaa suuremmaksi.
Värit on selitetty graafissa, mutta niiden toistuminen aiheuttaa pientä epäselvyyttä. Vuoden 1978 kakkospalkkia on vaalennettu, koska ykkös- ja seiskasija ovat kumpikin sinisiä. Lataus- ja striimilista-aikana mukaan on tullut hyvin lyhyitä pikavisiittipalkkeja. Kaikki Top 10:n ulkopuoliset sijat ovat samassa punaisessa. Niistä isoimmaksi kasvoi Armenian ja Rosa Linnin viimevuotinen Snap, joka komeili radiolistan ykkösenä.
Voiton vertailussa vie vuosi 1975, jonka koko kärkikolmikko Ding-a-Dong / Let Me Be the One / Era haali ahkerasti listapisteitä. Koronatauko ja Måneskin nostivat kisan uuteen kukoistukseen, lähes kulta-ajan 1972–1983 tasolle. Näkyyhän siinä välissä Loreenin Euphorian jättisaldo, mutta se jäi vuotensa ainoaksi listamerkinnäksi.
Keltainen pohja tarkoittaa vuotta, jolloin Suomi ei ollut mukana, ja osallistumattomuus näkyy tuloksissa. Vain yksi noiden kuuden kisan kappaleista tilastoitui meillä: vuoden 1997 voittaja, Katrina & The Wavesin Love Shine a Light.

tiistai 2. toukokuuta 2023
Omatekoista historiaa (taas)
Yle perusti päivälleen 60 vuotta sitten kevyen musiikin määrää merkittävästi lisänneen Sävelradio-ohjelman, minkä kunniaksi tänään julkaistiin Mä tahdon rokata! -juttu. Se edustaa tyyppiä, jota olen ennenkin ihmetellyt: sisältö annostellaan lyhyehköinä kuvateksteinä, jotka eivät kykene välttymään ylimalkaisuuksilta.
Yleensä omatekoisissa mediahistoriikeissa puhutaan vanhoista asioista rohkeammin kuin uusista, mutta tässä kuljetaan vastasuuntaan. Jutussa on linkit Pekka Gronowin kahteen vanhaan ohjelmaan (1976, 1988), joissa avoimesti muistellaan ”mullistavan” Sävelradion ottaneen mallinsa kaupallisista merirosvoradioista ja mullistuksen tapahtuneen lähinnä Ylen organisaatiossa.
Uudessa jutussa väitetään, että Sävelradio toi popmusiikin Suomeen ja raivasi tien nuorisokulttuurille päivittäisradioon. Väite vähättelee paitsi Etelä-Suomessa innokkaasti kuunneltua Radio Nordia (1961–1962) ja pop-elokuvia myös Tesvisiossa ennen Sävelradiota näkyneitä ohjelmia Aikamme huiput, Nuorten tanssihetki ja Levyraati. Yle osti kaupallisen Tesvision 1964 ja muutti sen TV2:ksi.
Sanotaan myös, että rockin ja iskelmän tuominen päivittäisradioon ”kannatti”, koska kuuntelijamäärät kasvoivat. Varmaan Sävelradion vastustajatkin tiesivät näin tapahtuvan, mutta heille tärkeämpää oli pitää radio kansan sivistäjänä. Gronow mainitsee sellaisenkin vastustusargumentin, että lisääntynyt radiomusiikki passivoi kuuntelijat ja he lakkaavat itse laulamasta.
Jos Sävelradio toi popmusiikin Suomeen, muutoksen luulisi näkyneen myös vuoden 1963 listoilla. Katsokaa itse, huomaatteko sellaista. Minä en. Toisaalta poplevyjä voi kuvitella tuolloin ostetun ja jätetyn ostamatta sekä siksi, että niitä ei kuulunut radiosta että siksi, että kuului.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)