Omatekoista historiaa (taas)

Yle perusti päivälleen 60 vuotta sitten kevyen musiikin määrää merkittävästi lisänneen Sävelradio-ohjelman, minkä kunniaksi tänään julkaistiin Mä tahdon rokata! -juttu. Se edustaa tyyppiä, jota olen ennenkin ihmetellyt: sisältö annostellaan lyhyehköinä kuvateksteinä, jotka eivät kykene välttymään ylimalkaisuuksilta.

Yleensä omatekoisissa mediahistoriikeissa puhutaan vanhoista asioista rohkeammin kuin uusista, mutta tässä kuljetaan vastasuuntaan. Jutussa on linkit Pekka Gronowin kahteen vanhaan ohjelmaan (1976, 1988), joissa avoimesti muistellaan ”mullistavan” Sävelradion ottaneen mallinsa kaupallisista merirosvoradioista ja mullistuksen tapahtuneen lähinnä Ylen organisaatiossa.

Uudessa jutussa väitetään, että Sävelradio toi popmusiikin Suomeen ja raivasi tien nuorisokulttuurille päivittäisradioon. Väite vähättelee paitsi Etelä-Suomessa innokkaasti kuunneltua Radio Nordia (1961–1962) ja pop-elokuvia myös Tesvisiossa ennen Sävelradiota näkyneitä ohjelmia Aikamme huiput, Nuorten tanssihetki ja Levyraati. Yle osti kaupallisen Tesvision 1964 ja muutti sen TV2:ksi.

Sanotaan myös, että rockin ja iskelmän tuominen päivittäisradioon ”kannatti”, koska kuuntelijamäärät kasvoivat. Varmaan Sävelradion vastustajatkin tiesivät näin tapahtuvan, mutta heille tärkeämpää oli pitää radio kansan sivistäjänä. Gronow mainitsee sellaisenkin vastustusargumentin, että lisääntynyt radiomusiikki passivoi kuuntelijat ja he lakkaavat itse laulamasta.

Jos Sävelradio toi popmusiikin Suomeen, muutoksen luulisi näkyneen myös vuoden 1963 listoilla. Katsokaa itse, huomaatteko sellaista. Minä en. Toisaalta poplevyjä voi kuvitella tuolloin ostetun ja jätetyn ostamatta sekä siksi, että niitä ei kuulunut radiosta että siksi, että kuului.