sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Tukos valokaapelissa

Latauskaupan aiheuttama singlehittien myyntikaaren loiventuminen ja listojen hidastuminen on omiaan nostattamaan nostalgiaa. Tilastothan käyttäytyivät varsin samalla tavoin, kun vanha oli nuori. Jotain herkistävän tuttua on siinäkin, että ulkomaanihmeitä on ruvettu taas lanseeraamaan raukoille rajoillemme söpösti myöhässä.

Esimerkkitapaus Mini Viva, jonka esikoissingle Left My Heart in Tokyo nousi juuri listamme seitsemänneksi. Se oli samalla sijalla Britanniassa yli viisi kuukautta sitten, ja joulukuussa julkaistu seuraaja I Wish ehti flopata komeasti (sija 73), minkä seurauksena albumi jäi lillimään jonnekin julkaisuaikataulujen katvealueelle. Sinänsä yllättävä huti, koska duon takana väijyvät hittikoneisto Xenomania ja managerilegenda Simon Fuller.

Left My Heart in Tokyo on toki näpsä rallatus ja ansaitsee soittokertansa. Tapauksesta tulevat vain niin elävinä mieleen monet 1970- ja 1980-lukujen päiväperhot, joita Suosikki ja kumppanit tyrkyttivät meille kuumina uutuuksina. Jopa Mitä Missä Milloin 1977 -kirja todisteli kokosivun kuvalla, että teinibändi Slik on seuraava suuruus, Bay City Rollersin kukistaja. Kirjan ilmestyessä Slikin ainoa hitti Forever and Ever (brittiykkönen helmikuussa 1976) oli ehtinyt kutakuinkin unohtua.

perjantai 19. helmikuuta 2010

Ehtyykö runosuoni?

Vaikka ÄKT:n sivulta voisi muuta päätellä, Poets of the Fallin Dreaming Wide Awake debytoi tämän viikon singlelistan sijalla 18. Biisi on myös radiolistan 11:ntenä ja pohjustaa maaliskuussa julkaistavaa ryhmän neljättä albumia. Kolme tähänastista nousivat kaikki ykkösiksi, ja uutuudella on kelpo sauma jatkaa putkea suorastaan historialliselle tasolle.

Kaija Koo aloitti listauransa neljällä peräkkäisellä ykkösalbumilla (1993–1998), mutta hän oli julkaissut ensimmäisen soololevynsä jo 1986. Erikoisempi keissi on ZZ Top: vaikka vasta kahdeksas albumi Eliminator (1983) ylsi Suomen myyntitilastoihin, siitä alkoi viiden ykkösen putki. Usein noita kestosuosikkienkin jatkumoita rikkovat epävirallisemmat live/b-puoli/ym-julkaisut, mutta Eppu Normaalin ansioluettelossa on kahdeksan peräkkäistä paalupaikkaa vuosina 1984–1993.

Kukaan ei ole Poets of the Fallin tavoin saanut kolmea ensimmäistä pitkäsoittoaan Suomen tilastokärkeen, mutta aika moni on avannut listauransa tuplaykkösellä. Tässä ne aikajärjestyksessä – mukana on sellaisiakin, joiden ekat levyt jäivät ulos listalta. Ja Suomen ensimmäiset albumilistathan laadittiin vuonna 1966.

The Monkees (1966–67), Demis Roussos (1974), Boney M. (1976–77), Reijo Kallio (1979–1980), Dingo (1984–85), Aikakone (1995–96), Smurffit (1996–97), Bomfunk MC’s (1999–2002), Eminem (2000–02), Anssi Kela (2001–03), Don Johnson Big Band (2003–06), Antti Tuisku (2004–05), Il Divo (2005), Ari Koivunen (2007–08), Anna Abreu (2007–08) ja Herra Ylppö & Ihmiset (2008–10).

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Viimeiset tulevat ensimmäisiksi

Ennakkoon oli lupa odottaa, että ensimmäistä kertaa Suomen viikoittaisten albumilistojen historiassa kärkeen olisi tunkenut ainakin neljä uutuutta. Mutta höps, Lady Gaga esti Ismo Alanko Tehollaa kiipeämästä mitalipallille, ja kovat britit Sade ja Massive Attack jäivät sijoille 10 ja 11. Heligolandia edeltänyt Attack-albumi 100th Window nousi peräti ykköseksi, mutta tapauksesta on jo seitsemän vuotta.

Ensimmäisenä komeilee odotetusti Staminan Viimeinen Atlantis, jota toissavuotinen Raja säestää alekomeilemalla yhä 25:ntenä. Screamworks on (ainakin toistaiseksi) jo viides peräkkäinen HIM-albumi, joka jäi vaille ykkössijaa. Onnellisuus puolestaan on eka Ismo Alangon studioalbumi 17 vuoteen, joka ei noussut kärkikolmikkoon. Viikko on kuitenkin pikkulevymerkkien juhlaa, Sakara kärjessä ja Fullsteam neljäntenä.

Viikon debyyteistä ainoa uuden listasijaennätyksen tekijä on Mikael Konttinen, jonka esikoislevyn 31. sija koheni yhdellä. Amerikkalainen teollisuusmetalliryhmä Fear Factory jatkaa verkkaisen tasaista levytysuraansa – numerot vuodesta 1998 lähtien 36–25–30–38–32. Risto Räppääjä ja polkupyörävaras -elokuvan ääniraita näyttäytyy ihmeen alhaalla, 40:ntenä. Ensimmäisen Räppääjän musiikilla mentiin sijalle 13.

tiistai 16. helmikuuta 2010

Elekotro jyrää

Music Control -radiolistan ykköseksi nousi marraskuussa alkaneen kiipeämisen jälkeen Lady Gagan Bad Romance. Artisti on vuoden sisällä päässyt kahdella biisillä sekä single- että radiolistan kärkeen. Loputtomiin sinkkutilastoa hallinneen Poker Facen ainoa ykkösviikko radiosoitossa oli 11/09.

Music Control mittasi myös Paparazzin sijalle 11 ja Lovegamen sijalle 22, mutta ne ylsivät korkeammalle singlemyynnissä – tai tarkemmin latausmyynnissä, sillä Latauslista kertoo daamin todellisen voiman. Esikoishitti Just Dance mukaan lukien Gaga on viettänyt Top 30:ssä yhteensä 115 viikkoa, vaikka puolitoista vuotta sitten hänestä oli kuullut tuskin kukaan.

Suomenkielisen Wikipedian mukaan Bad Romancen musiikkityyli on ”elekotropop”. Aika hieno kiteytys, jos sillä viitataan Arno Kotron eleistä inspiroituneeseen säveltaiteeseen.

maanantai 15. helmikuuta 2010

Niin hyvää ettei kuunnelluksi saa

Band Aidin nälänhätähitti Do They Know It’s Christmas (1984) käynnisti ympäri maailmaa villityksen: studioon haalituille tähdille piti pikapikaa raapustaa biisinkehikko, johon enemmän tai vähemmän kilpailuhenkisesti jokainen vuorollaan ripusti omat korukuvionsa ja vibraattokiekauksensa. Ei ollut mikään ihme, että hyväntekeväisyyslevytyksissä siirryttiin pian coverversioihin. Britit turvasivat taas The Beatlesiin – esimerkiksi Ferry Aidin Let It Be (1987) ja Bananarama & Lananeeneenoonoon Help (1989) kävivät Suomenkin listakärjessä.

Almukierrätysten kulminaatio oli tietenkin Elton Johnin vetelä Diana-tribuutti Candle in the Wind (1997), josta tuli muun muassa Suomen äänitehistorian ostetuin single. Mihin tästä saattoi edetä? Mihinpä: Do They Know It’s Christmas on saanut jo kaksi päivitystä, ja Suomen alkuperäinen Etiopia-hymni Maksamme velkaa (1985) valjastettiin vuonna 2005 tsunamikeräyksen tarpeisiin.

Nyt meillä on Haitin maanjäristyksen seurauksena brittiykkönen Everybody Hurts. Se kuulostaa aika pahalta, mutta ei likikään niin pahalta kuin We Are the World 25. Sen kuultuaan tekee mieli nyhtää takaisin kaikki ikinä hyviin tarkoituksiin antamansa pennoset ja siirtää ne korkojen kera Autotunen hautajaisrahastoon. Onneksi Haitia voi ja pitää tukea muitakin reittejä, vaikkapa täällä.

Coverit ovat toki kekseliäimmillään miltei parasta mitä popmusiikki tarjoaa, mutta tällainen ei saa jatkua. Eikö joku voisi kirjoittaa varastoon keräyshittipankkia, josta ammentaa hädän hetkellä? Jos Michael Jackson -vainaa oli pakko nostaa mukaan, niin häneltä olisi löytynyt soveliaampikin ja tuoreemman kuuloinen sävellys kuin We Are the World, vuoden 2001 terroristi-iskun jälkeen levytetty mutta levy-yhtiön sabotoima What More Can I Give.

lauantai 13. helmikuuta 2010

Harvinainen Sadekausi

Musiikkimaailman vahvin brändi on palannut. Aika paksu väite, mutta ajatelkaa: vaikka nainen katoilee tyystin vuosikymmeneksi kerrallaan eikä ole saanut hittisinkkuja ammuvainaan aikojen jälkeen, hän muutti taas etenkin amerikkalaiset pähkinöiksi julkaisemalla kymmenen kovin tutunkuuloista laulua. Saden Soldier of Love on ensi viikon ylivoimainen jenkkiykkönen arvioidulla 400 tuhannen myynnillä.

Uutukainen jäänee silti artistin/yhtyeen vähiten ostetuksi studioalbumiksi USA:n markkinoilla, koska sen viisi edeltäjää ja vuoden 1994 kokoelma ovat kaikki myyneet vähintään kolme miljoonaa, mikä on nykyisin friikkilukema. Kiinnostavaa nähdä, kuinka se pärjää Suomen listalla kohdatessaan kovia kotimaanuutuuksia, joista Stamina lienee ykkössuosikki HIMin kultalevyuutisista huolimatta.

Edelliset Sade-äänitteet nousivat meillä sijoille 3–1–2–12–12–9. Kiintopisteeksi voisi ottaa Kate Bushin, joka taannoin syyhkäisi 12 vuoden tauolta listakakkoseksi. Brittitaiteilijoita yhdistää iän (50 ja 51), mystisyyden ja pitkien paussien lisäksi se, että kummastakin tuli yhden lapsen äiti verrattain kypsässä vaiheessa. Olennainen ero on menestys Amerikassa. Ja se, että minulla on kaikki Bushin levyt muttei yhtään Sadea.

torstai 11. helmikuuta 2010

Nettisivujen lopullisuudesta

Rumbassa julkaistava erikoisliikkeiden albumimyyntilista on vuoden alusta perustunut ÄKT:n virallisen listan lajiteltuihin mittauksiin, ja se on saanut myös osansa käynnistysvaikeuksista. Jo syksyllä ilmestyneen Survivors Zero -albumin eilistä loikkaamista Rumba-listan kärkeen äimisteltiin kotva, kunnes ÄKT:sta tuli selitys. Levykauppa Äxin sisäinen varastonsiirto oli vahingossa rekisteröitynyt laadintakoneistoon, eli ykkössija oli katteeton. Korjattu tilasto täällä.

Varsinaisella Top 50 -listalla Survivors Zeron CMXCIX on kuitenkin saanut ainakin tätä kirjoitettaessa pitää 34. sijansa. Siinä suhteessa vain pienehkö vääryys, että levy kävi syksyllä ihan oikeasti (?) 28:ntena, mutta miksi sitä ei korjata? Ovatko vain väärät ykkössijat korjaamisen arvoisia? Olisi kiinnostavaa nähdä, millainen äänite nousisi mukaan sen poistuessa – nythän pohjapaikkaa pitää Stingin kokoelma, joka teki paluun vaatimattomalta lähes 15 vuoden listatauolta.