torstai 19. kesäkuuta 2025

Villiintykäämme

Ylen nettiotsikointia eilen: ”Teosto: Yhä useampi kotimainen megahitti villitsi suomalaisia viime vuonna – katso kymmenen soitetuimman lista.” Itse juttu alkoi lauseella: ”Vuonna 2024 Suomessa oli poikkeuksellisen monta isoa hittikappaletta.” Myöhemmin kerrottiin: ”Soitetuin kappale niin radiossa, televisiossa kuin elävän musiikin esityksissäkin oli Anin ja Aleksanteri Hulkon säveltämä ja sanoittama kappale Jos puhutaan totta.”

Kohta 1. Ilmeisesti ”suomalaisia villitsevä megahitti” tarkoittaa, että kappale oli Teoston mukaan kymmenen soitetuimman joukossa – ulkopuolelle jääneet eivät sitten kai villinneet ketään. Kömpelöhköä klikinkeruuta. Kohta 2. ”Poikkeuksellisen monta isoa hittikappaletta” -väitteelle ei anneta mitään perustelua, paitsi ehkä sitä kautta, jos tarkoitetaan vain suomalaisia kappaleita, joita siis oli Top 10:ssä paljon, kahdeksan.

Kohta 3. Kielessämme käytetään niin-kuin-sanaparia aika riehakkaasti, mutta tuosta seuraa silti väärinymmärrys. Eihän kymmenottelun voittajastakaan voi noin vain sanoa, että hän voitti sekä aitajuoksun, seiväshypyn että kiekonheiton. Hän ei välttämättä ollut paras missään yksittäislajissa.

Teosto julkaisi vuositietonsa kuudes kesäkuuta, mutta Yle juttunsa vasta 18. päivä. Sinänsä se ja sama, koska paljon paremmat tiedot viime vuoden radiosoitoista saatiin Radiomonitorilta jo tammikuussa. Niiden mukaan eniten soittoja ja erityisesti kuuntelijoita oli Behmin Syntymäpäivällä. Yksittäisten soittokertojen kuuntelijalukujen erot voivat olla jopa tuhatkertaisia, enkä oikein tiedä, kuinka jonkin paikallistaajuuden yösoitto onnistuu ”villitsemään suomalaisia”.

1 kommentti:

  1. Teddy Swims mietityttää sijoituksellaan. Mieshän on aivan loistava laulaja mutta suomalaiset eivät todellakaan ole hänestä villiintyneet. Striimauksissa alittaa pahasti ja radiosoittokin takkuillut useammalla julkaisulla.

    VastaaPoista