perjantai 27. syyskuuta 2019

Sata pisintä #13

Sarjassa katsastetaan esittäjät, joilla on pisin ansioluettelo eli eniten merkintöjä Suomen albumi- ja hittilistoilla vuosina 1960–2018. Kaikki tuon ajan listalevyt löytyvät Sisältää hitin -sivustolta. Klikkaa kuvatiedosto suuremmaksi.


Eppu Normaali 27 + 35 = 62


Joku voisi odottaa korkeampaa sijaa, mutta täytyyhän niiden pitkien taukojen jossakin näkyä. No näkyy se (toisinpäin) myös kokoelmien määrässä, vaikka eka niistä Pop pop pop ja mystisesti ulos listalta. Albumiykkösiä on 14, ykkösviikkoja 65, sinkkuykkösiä kahdeksan, jukebox- ja radioykkösiä kolme kumpaakin. Erikoisuutena kymmenen kolmen napin hittiä, varsinaisia megamenestyksiä ei tässä suhteessa ole. Hittivuosilistalla on parhaimmillaan päästy kahdesti kolmoseksi (1985, 1988). Aikahaarukka 38 vuotta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti