Hurriganesin tarinaan liittyy olennaisesti European Pop Juryn voitto 20.12.1974 – niin olennaisesti, että suomalaisten muistelot nousevat pääosaan, kun yrittää googlata tietoa tuosta pitkään ilman Suomen mukanaoloakin pyörineestä yleiseurooppalaisesta radio-ohjelmasta. Ainoa löytämäni kirjallinen tieto muista menestyjistä on se, että progebändi Saft voitti äänestyksen ”ensimmäisenä norjalaisena” joskus vuonna 1971.
Yhden asian hoksasin vasta lueskeltuani Honey Aaltosen Hurriganes-kirjaa (2002): Get On soi ohjelmassa näytteenä suositusta albumista (eli Roadrunnerista) ja se julkaistiin singlenä vasta EPJ-voiton jälkeen. Sen listamerkintöihin jäi ilmeinen puute, kun jukebox-tilastoa alettiin julkaista vasta huhtikuussa 1975; koska yhtye tienasi myöhemmin siltä viisi Top 10 -sijaa, yhden ykkösenkin, niin eiköhän Get On olisi myös alkuvuonna sellaisen saanut.
Andy Walmsleyn blogin ansiokkaassa historiikissa on ääninäyte syyskuun 1976 EPJ:stä, jossa Suomi oli mukana, ja se muistuttaa kahdestakin syystä, miksi en muinoin tykännyt ohjelmasta. Kun Ruotsi soitti edustajanaan Abban Dancing Queenin, se sai kahdesta raatimaasta täydet sata pistettä, mutta yhdestä vain 39. Oli ilmiselvää, että eri maiden äänestyssysteemit poikkesivat toisistaan.
Suomen biisivalinnat myös jurppivat. Abballe oli tietysti paha panna kampoihin, mutta haloo: Punainen lanka ja Rahapolska? Ensin luulin ettei tuollaista ole edes julkaistu, mutta yhtyeen ekalla lp:llä sen nimi onkin Viulunpolska, toisin kuin muilla tuosta trad-melodiasta tehdyillä levytyksillä.
Walmsley on ladannut Mixcloudiin myös kokonaisen ohjelman heinäkuulta 1977, joka on helpompaa kuunneltavaa kuin Elävän arkiston näytteet päällepuhuvine suomalaisjuontajineen. Voittobiisikin miellyttää (10cc:n People in Love), ja kruununa kohdassa 51:30 kuullaan todella huuruinen Espanjan edustaja, Caliente Orchestran Caliente. Vähän eri meno kuin Rahapolskassa. Ei löydy Spotifysta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti