maanantai 21. huhtikuuta 2014

Kärkeen ilman striimejä

Tuomas Holopaisen paalupaikka albumilistalla on huomionarvoinen saavutus paitsi kilpailutilanne huomioiden myös siksi, että taas syntyi tilastollista historiaa. Nightwish on ensimmäinen listaykköseksi noussut yhtye, jonka (ex-)jäsenistä kaksi on yltänyt kärkeen myös soolojulkaisullaan. Tarja Turunenhan nähtiin ykkösenä marraskuussa 2007 My Winter Storm -levyllään. (Tähän laskentaan ei huomioitu Mestarit Areenalla/Vain elämää -tyyppisiä projekteja.)

Kaija Koo sai tyytyä siihen, että hänen parhaat merkintänsä 2000-luvulla ovat neljä kakkossijaa – toistaiseksi. En ihmettelisi, jos osat Holopaisen kanssa vaihtuisivat ensi kerralla. Kolmossija on Katri Helenalle paras sitten elokuun 1995, jolloin Vie minut kiipesi niin ikään pronssikorokkeelle. Top 10 -albumeita on kertynyt 48 vuoden aikana neljätoista.

Muu uutuustarjonta kalpenee kärkikolmikon rinnalla. Lasse Hoikka (#26) palasi mukaan liki seitsemän vuoden tauolta, ja Prince of Assyriankin (#37) edellisestä visiitistä on yli neljä vuotta. Spotify-kuunteluiden yhdeksäs sija nosti Skrillexin Recessin tähän asti korkeimmilleen (#24). Holopaisen ykkösalbumia Music Inspired by The Life and Times of Scrooge ei vielä saa kuultavakseen Spotifyssa lainkaan.

1 kommentti:

  1. Tarkennetaan vielä, että Genesis ja kaksi sen ex-jäsentä (Phil Collins, Peter Gabriel) ovat olleet Suomessa ykkösinä, mutta Gabriel ei ollut enää mukana ainoalla Genesis-ykkösellä.

    VastaaPoista