sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Kaksi elämää: Tommi Läntinen

Sarjassa vertaillaan pitkään menestyneiden artistien ansioluetteloita oman aikansa listapisteissä ja lähihistorian Spotify-striimimäärissä.

Tommi Läntinen on ansioitunut oman musiikkinsa kierrättämisessä. Samannimisen yhtyeen levytystä Via dolorosa ei kai edes löydy Spotifysta, mutta vuoden 1996 versio on kummankin listan ykkönen. Striimikakkonen Jari ja minä ja kolmonen Kevät ja minä ovat samoja biisejä. Nelonen Se on rock on puolestaan Boycottin Gotta Rock – alkuperäisellä on lähes 400 000 Spotify-kuuntelua.

Albumimenekkiin verrattuna Läntisen hittipisteet ovat aina jääneet vaisuiksi, ja osalla 1990-luvun radiohiteistä on todella pienet striimit. Top 10:ssä käynyttä Silta yli Suomen -laulua on kuunneltu vain 1300 kertaa. Varsinaisen Spotify-kauden tuotannon olemassolosta muistuttaa Ihmeitä sattuu sijalla 11.

Tommi Läntinen – 2 x Top 12
Listapistesijoitus, striimisijoitus, vuosi, listapistenapit, kuuntelumäärä
L
S


V
N
K
1
1

VIA DOLOROSA  
1996
••
2 048 000
2
6

RÖÖPERIN KUU  
1997
442 000
3
3

KEVÄT JA MINÄ  
1996
557 000
4

JÄIN KIINNI KATSEESEEN  
1995
55 000
5

AIKA ON HIEKKAA 
1997

20 000
6
5

SYVÄLLE SYDÄMEEN SATTUU 
1994

474 000
7
12

MÄ EN HALUU ENÄÄ MUISTAA 
1994

83 000
8

SILTA YLI SUOMEN 
1995

1 000
9
8

SATELLIITTI 
1994

168 000
10

ÄLÄ UNTA NÄÄ 
2002

14 000
11
9

RAHAA RIKKAAMPI
2011

130 000
12

HUUDAN SUN NIMEE 
1995

24 000
2

JARI JA MINÄ
2012

1 248 000
4

SE ON ROCK
2003

496 000
7

VILLI JA VAPAA
1994

226 000
10

RAKKAUSLAULU
1994

124 000
11

IHMEITÄ SATTUU
2015

115 000

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti