lauantai 21. joulukuuta 2019

Joulupyhimys

Pyhimys nappasi hieman yllättävästi uransa ensimmäisen radioykkösen, kun Muistuta mua eteni Radio Monitorin mittauksissa nelossijalta kärkeen. Jättiläinen pääsi parhaimmillaan kakkoseksi, ja Teflon Brothers ei tunnetusti radiossa soi – ainoan Top 20 -merkinnän heille on tuonut Mariskan laulama Lähiöunelmii.

Radiohitin löytäminen syksyn Vain elämää -tarjonnasta on ollut työlästä ja johtanut melkoiseen tempoiluun. Viikko sitten Antti Tuiskun Joku raja nousi yhdeksänneksi pelkällä Radio Suomipopin tehotuuttauksella (59 soittoa). Nyt se pudotettiin 53:nneksi, mutta korvaajaksi valikoitui Elastisen Pilasit mun elämän (55 soittoa), joka myllytettiin 32. sijalta 13:nneksi. Muita mediataloja ei kerta kaikkiaan kiinnosta.

Ensi viikon lista on aikataulultaan viimevuotista suosiollisempi joululauluille. Vuosi sitten mittausajanjakso oli 21.–27.12., josta kaksi viimeistä ovat sesonkimusiikin nollapäiviä – silti kärkikymmenikköön mahtui kuusi joululaulua, parhaiten kolmosena Last Christmas. Nyt siis ainakin teoriassa tuloksen pitäisi olla tuotakin kovempi, kun päivät ovat 20.–26.12.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti