tiistai 20. tammikuuta 2015

Oikea femma

Kun emmagaala.fi-sivustossa julkistettiin tämänvuotiset palkintoehdokkaat, klikkasin vain yhtä linkkiä. Tyytyväisenä totesin, että Vuoden biisi -kategoriaan valikoitui aivan oikea viisikko – ihan kuin Listablogin vuositilastoja olisi tutkittu hyvinkin tarkasti.

Beibi (Haloo Helsinki)
Ykkönen striimissä, latauksissa ja radiossa. Ei voinut välttyä ajatukselta, että tämä keskinkertainen levytys menestyy vain koska on HH-albumin ensimmäinen single. Seuraaja Vihaan kyllästynyt kuitenkin vastaanotettiin niin kalseasti (radio poislukien), että peruin ajatuksen. Joku taisi aidosti tykätä tästä.

Huominen on huomenna (JVG ft Anna Abreu)
Triplaykkönen tämäkin. Huhun mukaan biisistä piti tulla Abreun suomenkielisen uran avaushitti, mutta hyvin sujui myös näin päin. Abreun omalta (englanninkieliseltä) albumilta tosin ei iskusävelmiä juuri löytynyt, joten kielenvaihto näyttää vääjäämättömältä.

Lupaan olla (Nopsajalka)
Radio- ja latausykkönen, mutta albumi jäi 15. sijalle. Artistin Elokuu-taustasta huolimatta biisissä oli läpimurron makua, koska edeltäjäsinkku Nautintoo herätti aika vaisut reaktiot.

Sä et ole hullu (Janna)
Ei viikkolistojen ykkössijoja, mutta pitkäikäisyydellään biisi rohmusi kolossaaliset radiopisteet. Siltikin albumilistan paalupaikka tuntui yllätykseltä. Niin tuntuisi myös Emma-palkinnon voittaminen.

Vadelmavene (Kasmir)
Kolmas triplaykkönen. Beibiin ja Huomiseen verrattuna tämä on vahvoilla, koska huipulle noustiin käytännössä tyhjästä. Myönnän, etten tajua Vadelmaveneen viehätystä ja että pidän Iholla-biisistä paljon enemmän, mutta veikataan Kasmiria kuitenkin voittajaksi.

Tähän kattaukseen ei jää paljon jossiteltavaa. Teflon Brothersin Maradona pärjäsi hyvin, mutta katastrofaalinen albumimenekki söi asetelmia. Naurava kulkuri ja muut coverit sivuutetaan. Entä Arttu Wiskarin Sirpa? Se nyt vain ei menestynyt yhtä hyvin kuin nuo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti