torstai 3. toukokuuta 2012

Hidas tunnustus, maan tapa?

Yli kaksitoista vuotta sitten Palefacen The Pale Ontologist debytoi albumilistan kolmosena, mutta vasta nyt mies pääsi ensi kertaa ykköseksi. Maan tapa ei ole juuri saanut tukea hittibiiseiltä, sillä se on vailla edustusta sekä latauslistalla että Spotifyn sadan soitetuimman joukossa.

Kent julkaisi viikon toiseksi korkeimman uutuuden (5), mutta mikäli Jag är inte rädd för mörkret ei kohenna sijoitustaan, se jää alemmas kuin mikään muu 2000-luvun Kent-studiolevy. Myös Petri Nygård (6) ja Jippu (8) ottivat vilkkaana sesonkina takapakkia edellisistä albumeistaan. Yhdeksänneksi sen sijaan ilmaantui ensikertalainen, oululainen heviryhmä Zenith Reunion.

Keltanokka on myös radiolistan nelosena Peili-sinkullaan komeileva Nimetön (27), mutta sen yläpuolelle pakkautui monta tuttua – toiseksi parhaan sijansa (12) noukkinut Before the Dawn, The White Stripesissa ja Klamydiassa menestyneet Jack White (13) ja Vesku Jokinen (14) sekä yhdeksännen lista-albuminsa pukannut Paradise Lost (15). Teräsbetoni-vokalistin uusi bändi Ahola jaksoi vain sijalle 41.

14 uutuuden ja kahdeksan re-entryn takia Top 50:stä sai kerralla kyytiä lähes puolet, ja moni jäljellejäänytkin luisuu lujaa. The Rasmus vajosi 3–11, Smurffien lätkälevy 8–23, Apulanta aika dramaattiset 11–32 ja kauan kunniakkaasti sinnitellyt Lana Del Rey yhtäkkiset 9–40.

5 kommenttia:

  1. Uudella singlelistalla on oltava virhe. Latauslistan ykkösenä olevaa Jesse Kaikurantaa ei näy missään. Eivät Spotify-kuuntelutkaan noin paljon voi listaan vaikuttaa (tai ainakaan niiden ei pitäisi).

    Toistaiseksi näyttää siltä, että lista meni uudistuksen myötä huonompaan suuntaan. Uutuuksien määrä on vähentynyt huomattavasti ja kuukausia sitten julkaistut kappaleet (esimerkiksi "Wild Ones") roikkuvat mukana, vaikka niiden myynti on jo laskussa.

    VastaaPoista
  2. Jesse Kaikuranta on Spotifyn Top 100 kuunnelluimmat listalla sijalla 33 joten valitettavasti niin paljon nuo Spotify-kuuntelut vaikuttaa.

    Olen samaa mieltä että singlelista meni uudistuksen myötä huonompaan suuntaan, tosin ei ollut vaikea arvata että niin tapahtuisi koska jo aiemmin Ruotsissa vastaava uudistus epäonnistui myös.

    VastaaPoista
  3. Mielestäni uudistus ei ole periaatteessa epäonnistunut, mutta pitäisi ehdottomasti tietää, miten Spotify-kuuntelut ja lataukset suhteutetaan. Yksi kuuntelu ei voi olla yhden latauksen arvoinen.

    VastaaPoista
  4. Tällä viikolla Spotify dominoi listaa aivan eri tavalla kuin aikaisempina viikkoina, jolloin latausmyynnin painoarvo on ollut jossain 40-50 %:ssa.

    Hyvänä esimerkkinä käy Jennifer Lopezin "Dance Again" biisi viikolla 16/2012:
    Latauslista 4.
    Spotify 44.
    ->singlelista 12.

    Joten samoilla painotuksilla Jesse Kaikurannan olisi pitänyt olla heittämällä TOP 10:ssä, jopa TOP 5:ssä.

    Onkohan itunes store tehnyt saman tempun kuin Ruotsissa eli protestina Spotify-soittojen mukaan ottamiselle viralliselle listalle antanut myyntitiedot vain latauslistalle.

    VastaaPoista
  5. Jos on olemassa looginen selitys, tuo viimeksimainittu kuulostaa sellaiselta.

    VastaaPoista