keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Rovastin vävyn paluu

Johanna Kurkela käänsi kurssinsa dramaattisesti kärkeen asti otettuaan edellisellä albumillaan selvää takapakkia. Toissavuotinen Kauriin silmät viihtyi Top 40:ssä vain kuusi viikkoa, kun sen edeltäjä Marmoritaivas keräsi niitä 34. Hyvästi, Dolores Haze lienee saanut olennaisesti lisäpontta Rakkauslaulu-maistiaisestaan, joka on 19:ntenä sekä single- että radiolistalla.

Slash debytoi kakkosena ja Paula Koivuniemi kolmosena, mutta Olavi Uusivirta sai tyytyä viitossijaan Polkabilly Rebelsin takana. Vaikka ensimmäinen Top 10 -paikka on toki Olaville merkittävä saavutus, yhden ennätyksen olisi suonut vihdoin rikkoutuvan. Kahdeksan kertaa albumiviikkolistoillamme kärjen on muodostanut kolme tulokasta, mutta koskaan ei ole saatu mukaan neljättä.

Avantasia julkaisi yhtä aikaa kaksi erillistä albumia, Wicked Symphonyn ja Angels of Babylonin, sekä molemmat sisältävän spesuboksin. Vaikka ryhmäalennusta ei ollut tarjolla (boksi maksaa liki neljäkymppiä), kimppajulkaisu houkutti ostajia sijan 18 edestä, kun yksittäislevyistä vain Wicked Symphony ylsi nipin napin 50:nneksi. Miehen (eli Tobias Sammetin) tähän asti paras numero oli kahdesti saavutettu 26. Radiopuhelimien tuplasijoitukselle (16 ja 38) en keksi mitään syytä.

Singlelistan kärjessä pyöröovi käy tuttuun malliin – Before the Dawnin kadottua jäljettömiin paalupaikan otti nyt Raptorin Oi beibi 16. Alkuperäinen Oi beibi oli toki niin ikään ykkösenä vuonna 1990, ja tilastoihin päätyi myös vuoden 1996 remix. Paikallisradiolistan kakkoseksi muinoin kiivennyt Oi beibi 2 on ainakin periaatteessa eri biisi. Se julkaistiin ykköseksi nousseen Debi Gibson -sinkun b-puolena ja jälkeenpäin trion kakkosalbumilla.

8 kommenttia:

  1. Rumbablogissa epäillään, että Radiopuhelimissa olisi CD ja LP kirjautuneet systeemiin erikseen. Voisiko pitää paikkansa? Muitahan eri versioita siitä ei kai ole.

    Huoooh, eikö ÄKT voisi näitä jotenkin edes seuloa ennen julkaisua.

    VastaaPoista
  2. Facebookissa asiasta tietävät tahot esittivät tuon saman teorian ja sille tekniseksi selitykseksi, että cd ja lp myydään eri viivakoodilla, jotka jakelijan pitäisi tajuta niputtaa yhteen, muuten systeemi tulkitsee ne eri äänitteiksi.

    VastaaPoista
  3. Onneksi nuo listaviikot alkavat olla sinne päin.

    Miksi Celine Dionin ikivanha kokoelma menee kaupaksi noin hyvin?

    VastaaPoista
  4. On sattunut useammin kuin kerran, että lataussingle on koodattu albumiksi. Siinä ei auta kauniisti puhuminen eikä huutaminen, isot pojat eivät viitsi korjata asetuksiaan saati ÄKT korjata lukuja oikealle listalle millään tavalla. Se vasta lämmittää bändiä, että biisillä ei ole mitään mahdollisuuksia nousta millekään listalle!

    Hyvä ettei enää ole c-kasetteja, menisi systeemit ihan sekaisin...

    VastaaPoista
  5. Hienoa, että Johannan levy nousi ykköseksi, vaikka sitä ei ole mainostettu yhtään missään, eikä Johannasta ole juuri juttuja missään. Amppareissa on ollut parin viikon sisällä vain 1 juttu Johannasta, kun esim. Jenni Vartiaisesta niitä on ollut lähemmäs 20. Monihan ei edes tiedä, kuka on Johanna Kurkela.
    Paulan levykin sijoittui hienosti, enpä ole siitäkään mitään juttua nähnyt, ilman listablogia en olisi edes tiennyt, että tuollainen levy on tulossa.

    VastaaPoista
  6. Radiopuhelimet-korjaus tehty. 16+38=11.

    Parempi myöhään tietysti, mutta mitenköhän on mahdollista, että keskeneräinen lista pääsee julkisuuteen kerta toisensa jälkeen?

    VastaaPoista
  7. Kurkelan ykkössija on todella hieno juttu. Ainut kerta kun olen kuullut Johanna Kurkelaa radiossa (YleX) juontajat vain pallottelivat, että onko tämä iskelmää vai poppia. Taisivat "kabineteissa" päätyä iskelmään, koska ei ole soittoon näkynyt pääsevän.

    VastaaPoista
  8. Avantasia on kyllä mahtiorkesteri! En olisi kuitenkaan uskonut että näin moni ostaa levyjä.

    VastaaPoista