Kotimaisen ja ulkomaisen musiikin menekkivertailussa on jätetty huomiotta alkeellisia perusasioita – kuten se, että kauppiaiden suoratuonti ja ulkomaisista nettikaupoista tilatut levyt eivät näy ÄKT:n tilastoissa. Tai se, että You Tuben kotimaisten videoiden katsojamääriä on mahdoton suhteuttaa mihinkään, koska suomalaisten osutta ulkomaisten (tai kotimaistenkaan) videoiden katselukerroista ei voi tietää.
Tärkeintä (tai toiseksi tärkeintä medianäkyvyyden jälkeen) ehkä tässäkin projektissa on ollut poikkitieteellisyys – katsokaa, millaista huippuoppilaitostemme valiojoukkoa sen takana piilee! Toivottavasti he keksivät jatkossa kiinnostavampaa tutkittavaa, koska sitä piisaisi tällä alalla mielin määrin. Suomen Akatemian rahoittama Musiquitous voisi olla paljon muutakin kuin titteleitä, protokollan sumentamaa keekoilua ja vetävää grafiikkaa. Tässä lukema, jota tutkimuksessa olisi kannattanut painottaa muun huuhaan sijasta: 6,6. Se on kuulemma digitaalisen musiikin euromääräinen prosentuaalinen osuus Suomen äänitemyynnistä vuonna 2009. Miksi se on edelleen noin naurettavan pieni? Siihen saavat vastata muutkin kuin akateemikot, kunhan eivät käytä sanaparia ”laittomat lataukset”.
Nämä ovat kliseitä nämäkin - mutta joskus klisekin on ihan totta. Omalla kohdallani syy digitaalisten ostojen vähyyteen on yksikertaisesti se, että se on aivan liian hankalaa. Tai ainakin oli pitkään. drm-kopiosuojaus oli sellainen, jonka kanssa ei halua olla tekemisissä - ostin muuaman kappaleen ja ne eivät toimineet. Kauhea pettymys, avun etsiminen, mutta mikään ei auttanut. Soittimeni ei niitä soittanut. Lisäksi itse verkkokaupassa asiointi oli hankalaa. Kesti kauan ennen kuin kinnosti yrittää uudelleen ja nythän sitten on spotify jotavoi pyörittää kunnes ehtii levykauppaan.
VastaaPoistaSaavathan toki räpeltää noita tutkimuksiaan, mutta ei niitä sentään pitäisi päästää julkisuuteen. Tuosta tutkimuksesta ei ole mitään iloa kenellekään, paitsi tietty ajanvietettä aiheesta kiinnostuneille... Ai niin joo, tämä tulikin Aalto-yliopistosta. Onhan se tieteellistä, kun esitetään Waldo's Peoplen euroviisun keränneen YouTubessa 3,1 miljoonaa katselukertaa.
VastaaPoistaKotimaisen ja ulkomaisen musiikin eritteleminen on aika syvältä ja aivan tarpeetonta. Nykymaailmassa joku New Yorkista ponnistava kellaribändi on kuuntelijan näkökulmasta samalla viivalla kuin punavuorelainen vastaava. Erot näkyvät lähinnä levykaupoissa, eli marketeissa, jossa kotimaisen musiikin osuus on silmämääräisestikin huomattava. Ei ihme, että niitä ostetaan sieltä enemmän.
Tuohon 6,6 prosenttiin voisi olla osaselityksenä aivan onneton markkinointi. Levy-yhtiöt eivät ole millään muotoa rohkaisseet kuluttajia ostamaan levyjä digitaalisessa muodossa. Ja täällä ollaan myös hyvin innoissaan mahdollisuudesta poimia vain yksi tai kaksi kappaletta albumilta - meille kun on levitetty jo pitkään sitä ilosanomaa, että nimenomaan ulkomaalaiset poplevyt ovat huonoja kokonaisuuksia. Se yhdistettynä kotimaisten julkaisujen hyvään cd-menekkiin voisi olla selityksenä tuolle 6,6:lle.
Ja luulen, että Spotify on Suomessa suhteellisesti suositumpi kuin missään muussa maassa.
No tämä on vain puhdasta keskiviikkoaamun pohdintaa. En ole ikinä edes hakenut Aalto-yliopistoon.
Mutta kun kuuteen pilkku kuuteen sisältyvät myös yksittäiset biisilataukset, joiden osuus kokonaismarkkinoista on aivan toisella tasolla kuin muualla vertailukelpoisessa maailmassa. Niiden ostaminen on hyvin näppärää.
VastaaPoistaMinä olen käynyt yhden Aalto-yliopiston alkutekijöistä, ja mielestäni ihan hyvään aikaan. Ei oltu enää taistolaisia eikä vielä ihan luuytimeen asti bisnesajattelun kyllästämiä.
Edes yksittäisten biisien ostaminen EI välttmättä ole näppärää. Soittimen tosiaan pitää olla uusi, tai pitää ymmärtää sen verran formaateista, että ostettu kappale varmasti pyörii soittimessa. Tämän helpottamiseen tai edes informaation jakamiseen ei olla satsattu.
VastaaPoistaMistä päästäänkin sitten siihen, että onkohan sillä vaikutusta kuinka laaja joukko Suomessa noin ylipäänsä musiikkia kuluttaa ja ostaa ja onko asiaa tutkittu? Mikäli muualla musiikin ostaminen keskittyy edes vähän enemmän aktiivimpien harrastajien piiriin, on näiden helpompi ymmärtää em. formaatteja, soittimia ja yhteensopivuuksia, mikä selittäisi nettiostojen yleisyyttä. Jos meillä levyjä ostaa myös se pihtiputaan mummo ja peräseinäjoen pappa he eivät välttämättä vaihda marketti-cd:tä nettilatauksiin ja mp3:n.
Etenkin kun nettilatauksia koskevassa informaatiossa on korostunut luvattoman kopioinnin laittomuudesta tiedottaminen. Jo nettiosataminen voi tuntua epäilyttävältä tai ostettujen latauksien polttaminen autokuuntelua varten CD:lle laittomalle.
Tuo tutkimuksen 6,6 prossaa on osuus euroista, eikös? Joten jos (kotimaiset) cd:t pitävät pintansa ja digitaaliset lataukset keskittyvät yksittäisiin biiseihin, niin on kai luonnollista, että lukema on alhainen?
VastaaPoistaTuo IS:n ja levy-yhtiöiden kohuttu yhteiskamppis on sekin hyvä esimerkki "digivastaisuudesta", sillä kylkiäisenä tarjottiin käsittääkseni vain fyysistä cd:tä, vaikka esim. latauskoodi olisi ollut ihan yhtä näppärä.
Latauskoodi olisi käytännössä näppärämpikin - logistisesti - mutta ei sitä saataisi tuulipukulaisille myytyä. Tosin olen vähän väärä ihminen puhumaan tästä, kun itsekin suostun maksamaan rahaa vain fyysisistä levyistä.
VastaaPoistaIltalehtihan teki nyt vastaavan Paula Koivuniemen kanssa, tosin ilman ennakko- ja yksinoikeutta. Vaan olisiko ostajaprofiilit huomioiden niin, että Paulan levymyynnistä prosentuaalisesti isompikin osa saattaa mennä kampanjan kautta?