lauantai 30. tammikuuta 2010

Mutkat suoriksi

Sanapari ”suoraan ykköseksi” tuoksahtaa minun aisteissani vahvasti menneisyydeltä, vaikkapa 1980-luvulta, jolloin moinen listakäytös oli vielä poikkeuksellista ja uutisoinnin arvoista. Jo toistakymmentä vuotta paljon poikkeuksellisempaa ja kunnioitettavampaa on ollut se, että albumi etenee kärkeen vasta debyyttiviikkonsa jälkeen. Esimerkiksi vastikään pitkän valtakautensa päättänyt (tai Ruotsiin siirtänyt) The Baseballs saavutti ykkössijan neljännellä listaviikollaan.

Usko tuon kulahtaneen kirjainyhdistelmän tehoon elää kuitenkin lujana – niin lujana, että sen eteen saa vähän muotoilla tosiasioita. Sony Music (mikäpä muu) hekumoi juuri, kuinka Herra Ylppö & Ihmiset nousi ”ensimmäisellä virallisella listaviikollaan suoraan kärkeen”, vaikka se oli debytoinut kuutosena jo aiemmin. Ylppö itse selitteli tiedotteessa edellisen viikon kiusallista vahinkoa, joka siis näin tuli miten kuten kompensoiduksi.

On syytä epäillä, että tämä listasijaintoilu on enemmän yhtiö- kuin artistilähtöistä. Ylpön toinen yhtye Maj Karma levyttää Megamanialle, joka ainakaan viime keväänä ei jahdannut paalupaikkaa yhtä tarkoitushakuisesti. Salama-albumi kun laitettiin kisaamaan siitä PMMP:n, Kari Tapion ja edellisellä viikolla julkaistun Koop Arposen kanssa. Nelossijahan siitä seurasi myyntiluvuilla, jotka muutama viikko aiemmin olisivat riittäneet ykköseksi.

Jos Salama olisi julkaistu ennemmin ja noussut kärkeen, Herra Ylppö olisi nyt vasta toinen artisti Suomen listahistoriassa, joka on saavuttanut vähintään kaksi ykkösalbumia vähintään kahden eri kokoonpanon keulakuvana (tai sooloartistina). Ehkä joskus toiste. Se toinen, tai siis ainoa, on tietenkin Ismo Alanko, joka täyttää kriteerit leikiten.

1 kommentti:

  1. "Jo toistakymmentä vuotta paljon poikkeuksellisempaa ja kunnioitettavampaa on ollut se, että albumi etenee kärkeen vasta debyyttiviikkonsa jälkeen."

    Juuri näin!

    Mutta levy-yhtiöiden näkökulmasta ajateltuna: "suoraan ykköseksi" kertoo heidän tehokkuudestaan listaummikoiden silmissä positiivisempaa tarinaa kuin "ykköseksi neljännellä listaviikollaan". Levyn täytyy olla erinomainen, koska se käy kaupaksi heti..

    VastaaPoista