Aika kultasi kabareen

Areenassa sitä ei ole, mutta Yle Teema näyttää sunnuntaina uudestaan eilen lähettämänsä dokumentin Made in Sheffield. Siinä kerrotaan, kuinka Sheffield muuttui nopeasti 1980-luvun alussa brittipopin takapajulasta lippulaivojen ylpeäksi kodiksi. Tiedä miten tarina muille avautuu, mutta juuri tuolloin NME:tä viikoittain tavanneelle se tarjosi muutaman flashbackin ja palikoiden paikalleen loksahtamisen.

Lippulaivoiksi kasvoivat The Human League, Def Leppard, ABC ja Heaven 17, joista kolme ensimmäistä olivat jonkin aikaa koko maailman ja neljäskin kotimaansa suosituimpia yhtyeitä. ABC:n The Lexicon of Love oli Suomen ykkösalbumi viisi viikkoa, Human League nettosi USA:ssa kaksi ykkössinkkua ja Def Leppard kauppasi 1980-luvulla kymmeniä miljoonia albumeita.

Dokumentissa kaksi musiikkitoimittajaksi tituloitunutta häiskää nosti erillisissä haastatteluissa samaan suosiohehkutukseen nimen Cabaret Voltaire. Ihan hyvä bändi, minäkin omistan muun muassa oheisen levyn, mutta rinnastus on sangen absurdi. Cabaret Voltaire ei pitkähköllä urallaan julkaissut yhtään Top 40 -singleä ja pääsi brittien albumitilastossakin vain 31:nneksi. USA:n Top 200 jäi valloittamatta.

Monesti koettu ilmiöhän se on, että ammattitoimittajat pokkana julkituovat mitä kummallisimpia käsityksiä ja muistikuvia jutunaiheidensa kaupallisesta menestyksestä. Huvitti vain, kun toisen yllämainituista, NME:stä tutun Andy Gillin vieressä hyllyssä hehkui keltainen Guinness Rockopedia -kirja. Minulla hehkuu myös. Siinä on esitelty 800 rocknimeä, mutta Cabaret Voltaire ei ole mahtunut mukaan.

Ehkä journalistimme olivat vain niin läheisissä tekemisissä kotikulmien yhtyeen kanssa, että perspektiivi vääristyi. Onhan tavallinen työelämäkin väärällään ihmisiä, jotka kykenevät luomaan hämmästyttäviä illuusioita omasta pätevyydestään ja ansioituneisuudestaan ja toisaalta sellaisia, joille nuo illuusiot menevät hämmästyttävästi läpi.