Taas on ihanaa

Parin päivän erikoisliikemyynnillä neljäntenä debytoinut Depeche Mode lisäsi viikkomenekkiään yli 60 prosenttia. Loppusumma ei vieläkään päätä huimaa, mutta se riitti oudon hiljaisena aikana ykkössijaan. Sounds of the Universe on Ylen listojen aikakaudella (1994–) ainoa Mode-albumi, joka on pystynyt nousemaan debyyttisijaltaan ja yhteensä bändin kolmas listaykkönen.

Matti ja Teppo pukkaavat kokoelmia jo ihan Poko-tahtiin – 35-vuotisjuhlalevyä seurasi 40-vuotisjuhlalevy sijalle 8. Tosin duo teki niiden välissä kaksi Top 5 -studioalbumia, joten katetta riittää. Myös Tina Turnerin Suomen-konsertin myötä 14:nneksi ilmestynyt, jo viime lokakuussa julkaistu Tina! on hittikooste. Amerikkalaiselta legotaiteilijalta kansikuvan Sucker for Loveen ostanut Deep Insight paransi yhdeksän porrasta edellisestä pitkäsoitostaan (31–22).

Singlelistalle ryöpsähti seitsemän kotimaista uutuutta. Silver Bridesta tuli Amorphisin kolmas ykkönen Alonen (2001) ja House of Sleepin (2006) seuraksi. Aiemmin parhaimmillaan kuutoseksi yltäneen Disco Ensemblen ep jäi paalupaikasta minimaalisen vähän, vaikka Cheek mahtuikin sen ja Amorphisin väliin. Ihanaa Leijonat ihanaa remiksattiin taas kärkikymmenikköön, ja 16:nneksi nousi lätkäjoukkueemme tämänvuotinen tunnusbiisi Sydän on sinivalkoinen.

Tikapuut taivaaseen

Eihän tästä ensihämmästykseltään voi sanoa mitään rakentavaa, linkki jakoon vain heti. Google Teoshaussa voi näköjään lukea Billboard-lehtiä aina vuodesta 1942 alkaen! Oheinen kansi on syyskuulta 1950. Nyt kaikki sinne tutkimaan niin kauan kuin voidaan (skeptisyyttä ei voi välttää), tuskin onnistutaan törmäämään toisiimme. Kääk.

Britannian ulkopuolinen universumi

Depeche Moden Sounds of the Universe debytoi eilen brittilistan kakkosena. Tuossa ei kai ole mitään poikkeuksellista – se on yhtyeen viidestoista Top 10 -albumi, eikä tuon rajan alle ole jäänyt kuin vuoden 2004 remix-levy ja vuoden 2006 Best of. Mutta aika kummalliselta saavutus tuntuu siihen nähden, että yhtye on jo parikymmentä vuotta nauttinut kotimaassaan vahvaa mediapimentoa ilman radiosoittoa ja meillä yleisehköä musiikkitoimittajien palvontaa.

Listakommentoija James Masterton on jopa luonut termin ”Depeche Mode syndrome”, jolla hän ärsyttää milloin minkäkin veteraaniaktin faneja väittäen, että kyseinen nimi ei ole enää millään muotoa relevantti ja ihmetellen, mikä sitä motivoi tekemään yhä levyjä aina samalle tukiryhmälle. Hänelle on turha huomauttaa ulkomaisesta menestyksestä stadionkiertueineen ja ennätyksellisine hittiputkineen.

Depeche Moden kaikki levyt on julkaissut Britanniassa pieni Mute-yhtiö, mikä selittää osan sikäläisen bisneksen hyljeksinnästä. Jos täällä tuntuu, että ÄKT ei arvosta Apulantaa, niin se on vielä pientä Mode-muilutuksen rinnalla. Bändi on kaikkina näinä vuosina saanut vain yhden Brit Awards -ehdokkuuden ja senkin musiikkivideosarjassa. Tosin sillä on yksi palkinto (jota se ei käynyt hakemassa), sillä vuoden 1990 paras biisi äänestytettiin BBC Radio 1:n kuuntelijoilla, ja voittajaksi tuli yllättäen Enjoy the Silence.

1990 oli erityisen irvokas vuosi, koska klassikkosinkkuja tihkunut Violator oli menestynyt upeasti myös USA:ssa. Vuoden brittiyhtye -kategoria oli tuolloin niin heikkotasoinen, että pystin voitti The Cure julkaistuaan pelkän remix-albumin, mutta siltikään Depeche Modea ei voitu asettaa ehdolle.

Koska saarivaltakunnalla on välillä ollut suuriakin vaikeuksia tuottaa kestotähtiä ja vientimenestyksiä, vuosittain jaettavalle Outstanding Contribution to British Music -palkinnollekaan ei tahdo aina löytyä kiinnostavia ottajia. Se on lykätty viime vuosina muun muassa Paul Mccartneylle ja Stingille, vaikka he saivat 1980-luvullakin sellaisen The Beatlesin ja The Policen keulakuvina.

Hupaisin kunnianosoituksen vastaanottaja on varmaankin – kyllä – Bob Geldof. Siis Sir Two Hits Geldof ansiokkaampi brittimusiikin avittaja kuin Depeche Mode? No, jotkut ovat yrittäneet levittää huhua, että depparit olisivat kieltäytyneet tarjotusta palkinnosta. Että Pet Shop Boys olisi saanut tänä vuonna omansa tästä syystä. En ihmettelisi, vaikka tämä olisi totta. On helppo ymmärtää, miksi Wrong-singlen ensiesitystä ei kuultu Brit Awardsissa, vaan saksalaisessa Echo Awardsissa.

Sija se on matalakin sija

Lukuisien pikavisiittien seassa jotkut albumit onnistuvat sinnittelemään Top 40:ssä vähän turhankin tarkasti. Esimerkiksi Guns N’ Rosesin Chinese Democracy käy kunnioitettavaa kamppailua – neljä viimeisintä numeroa 35–40–38–38. Myös Apulannan Kuutio katosi Top 20:stä jo tammikuussa, mutta on sen jälkeen kerännyt vielä 13 listaviikkoa. Neljänsuoran Teetä ja paahtoleipää on mukana viidettä viikkoa, vaikka korkein sijaluku on 33. Bändin Siipirikko-biisi näyttää muodostuvan samanlaiseksi sleeper-iskelmäksi kuin Suvi Teräsniskan Hento kuiskaus.

Tällainen roikkuminen on olennaista ennätysten kannalta, minkä paras esimerkki on tietenkin listaläsnäolon kuningas, Leevi and the Leavingsin Keskiviikko-kokoelma. Se vietti 133 listaviikostaan peräti 45 viikkoa sijojen 31–40 välillä. Ylittämättömänä on pidettävä sitä kuriositeettia, että tuo hittitupla viihtyi yhteensä 11 viikkoa sijalla 34.

Re-entry tai uutuus, c’est la vie

Joinakin viikkoina Suomen lataus- ja singlelistat näyttävät lähes identtisiltä, jos markkinoilla ei ole vahvasti myyviä cd-sinkkuja. Nyt Top 20:ssä on vain yksi äänite (Reino and the Rhinosin ep Nuoret siivet seitsemäntenä), jota ei löydy latauslistalta. Muutamalle muulle cd:t tuovat pieniä sijaparannuksia pelkkiin tiedostohitteihin verrattuna – esimerkiksi Flo Ridan Right Round on latauslistan kuudes, yhteislistan kolmas.

Jos levyjen järjestys ei eroa, niin muunlaista vaihtelua voi kyllä havaita. Singlelistalla ykkösenä debytoineen Cheekin jälkeiset uudet tulokkaat Anna Puu (C’est la vie, 4) ja Lily Allen (Fuck You, 5) ovatkin latauslistalla re-entryjä. Ne kävivät kaksi viikkoa sitten sijoilla 27 ja 24.

USA:ssa ennätysnopeasti kaupaksi käynyt Right Round on viihtynyt meidänkin kärkikarkeloissamme pitkään ja edennyt myös radiosoittolistan kärkikymppiin. Se on jo vuoden yhdeksänneksi myydyin sinkku, mutta mihin jäi Top 40:stä herran pitkäsoitto R.O.O.T.S. (Route of Overcoming the Struggle)? No, ei kovin kauas, mutta Right Roundin viikkomyynnillä olisi noustu albumilistallakin 15:nneksi.

Pyksi, Myksi, Myksi, Pyksi

Neljäs peräkkäinen viikko albumilistamme ykkösenä on niin harvinainen, että ennen PMMP:tä temppuun viimeksi kykeni Coldplay – kesäaikaan, jolloin se on paljon helpompaa. Potentiaalinen syrjäyttäjä Depeche Mode ehti kahden päivän aikana hankkia ostajia vain nelossijan edestä.

Saa nähdä, eteneekö Sounds of the Universe seuraavalla listalla bändin kuudenneksi Top 3 -albumiksi. Arvostelujen perusteella se tuskin haalii uutta fanikuntaa ainakaan market-asiakkaista, joiden ostokäytöstä mitataan aikavälillä maanantai-sunnuntai. Tästä syystä esimerkiksi The Priestsin pääsiäisenä lähetetyn tv-konsertin tenho näkyy konkreettisimmin vasta nyt (nousua 27–15).

Patricia Kaas nappasi yllättäen uransa parhaan listasijan (7). Vaikka vuoden 1994 Je te dis vous myi platinaa ja vietti Top 40:ssä 49 viikkoa, se kävi ylimmillään vain kahdeksantena kuten myös seuraajansa Dans ma chair. Ranskan tämänkeväinen viisuedustaja nousi korkeammalle kuin oma Waldo’s Peoplemme (13) – pitäisikö tästä päätellä jotakin?

Ajattara on yltänyt kakkoseksi kahdella joulusinglellään, mutta Noitumaa (8) on sen eka Top 10 -albumi. 18:ntena debytoi The 69 Eyes -boksi Goth ’n’ Roll, ensikertalaisena sijalla 23 on metallibändi Lumina Polaris ja valjusti 37:ntenä näyttäytyy Annika Eklundin Valonarkaa.

Ilmapeliä idässä

Music Controlin mittauksissa menneen viikon soitetuin kotimainen kappale Suomen radioissa oli Apulannan Ravistettava ennen käyttöä, joka väräytti koneiston viisaria 109 kertaa. Mutta suomimusaa veivataan samaan aikaan jossain muualla paljon vetreämmin, esimerkiksi The Rasmuksen Livin’ in a World Without Youta 4936 kertaa. Häh, missä muka? Näemmä Venäjällä.

Itänaapurin levymyyntitiedoista ei ole maailmalla koskaan paljon uutisoitu, eikä euroviisuvoitto juuri tilannetta muuttanut. Tuoreimmalla albumilistalla tyttöyhtye Ranetki pitää peräti kaksoisjohtoa, jos ketä kiinnostaa. Mutta nuo radiosoittomäärät pistävät kyllä ymmälle. Rasmus on vasta sijalla 56, ja kärjessä lukemat ovat moninkertaiset: 23555 kertaa viikossa, asialla toissavuoden viisuista tuttu Serebro ja Skazi, ne moltshi. Soitetuin ulkomainen Enrique Iglesias ft Ciara: Takin’ Back My Love 15761.

Listaa on koottu marraskuusta 2003 alkaen, mutta moni muu asia yllelinkatulla sivulla jää epäselväksi. Vaikka omistan suomi-venäjä-sanakirjan, aakkosjärjestys on päässyt unohtumaan ja kääntäminen sujuu kivulloisesti. Tuollaiset numerot edellyttävät joka tapauksessa tuhansien asemien mukanaoloa. Onko niitä niin paljon, ja miten systeemi pyörii? Verrattakoon, että USA:ssa toimii noin 13500 radioasemaa. Kerron jos saan selville lisää, kertokaa tekin.

Haluamme Tapauksia!

PMMP:n ja U2:n esimerkit osoittivat, että vaisu tai vaikeasti avautuva ensisingle ei aina merkittävästi heikennä albumin kysyntää. Mutta kai sitä saisi toivoa, että joku tekisi myös niitä tarttuvia hittejä? Omituinen avauslohkaisu on linjanvetona jo aika vanha juttu, eikä nykyaikana jatkosinkuille välttämättä anneta sellaista mahdollisuutta kuin joskus seitsemän-hittiä-per-albumi-aikakaudella.

Loppukevään odotetuimpia pitkäsoittoja ovat julkaisemassa Sunrise Avenue, Green Day ja Eminem, eikä heidänkään maistiaisissaan ole Tapauksen tuntua. Sunrise-single The Whole Story on jo ehtinyt osoittaa keskinkertaisuutensa latausmarkkinoilla, ja Green Dayn ihankiva Know Your Enemy debytoi brittilistalla vaivalloisesti 30:ntenä. Eminemin We Made Youta ei voi tuomita flopiksi, mutta ilmankin olisi pärjätty. Alkuvuoden kollaboraatio Crack a Bottle ei tiettävästi ole mukana kuukauden päästä ilmestyvällä Relapse-albumilla.

Kaikki alkoi Afrikasta

Abban voittokulkua ja musiikin loppumatonta lumoa on hehkutettu niin kauan, että yhteisestä tajunnastamme on päässyt unohtumaan, kuinka alas ruotsalaisten kurssi pääsi välillä romahtamaan. En minäkään sitä muistaisi ilman opettavaista kokemusta, joka oivasti valaisee popkulttuurin suhdanneherkkyyttä.

Isosiskoni voitti vuonna 1977 Suosikin kilpailusta Abba-lp:n The Album kvartetin aidoilla nimmareilla. En tajua miksi, koska meille ei tilattu Suosikkia eikä kukaan meistä erityisemmin pitänyt Abbasta. Posti toi levyn, jonka kanteen oli punaisella huopakynällä sutaistu jotain nimmareita muistuttavaa, mutta ei tullut mieleenkään elvistellä sillä pitkin kyliä. Joku meistä taisi vähän tykätä Take a Chance on Mestä, koska sitä soitettiin.

Sisko lähti töihin Lesothoon, ja kun syksyllä 1990 olin lähdössä vierailulle, hän pyysi tuomaan levyn mukanaan, koska yksi tyyppi täällä pitää Abbasta. Vaikka skenaario ”Olemme kuin ihmeen kaupalla löytäneet maailman viimeisen Abba-fanin ja pääsemme ongelmajätteestä eroon” kuulostaa liioittelulta, se paljolti vastaa tuolloista fiilistämme. Pakkasin äänitteen laukkuuni, mutta en tainnut edes tavata sen saajaa – kyseessä lienee ollut vain puolituttu, sikäläisissäkin oloissa irrallinen friikki. Good riddance.

Runsaat puolitoista vuotta myöhemmin Erasure julkaisi huikeasti menestyneen cover-ep:nsä Abba-esque, jonka imuun koostettiin pian Gold – Greatest Hits. Lähes 17 vuoden kuluttua se on albumilistamme sijalla 31.

Ajatusten Tonava

Ilmeiseltä yhden hitin ihmeeltä vaikuttanut Katy Perry ei taida jäädä edes kahden hitin ihmeeksi. Kolmas One of the Boys -albumin lohkaisu Thinking of You on lähtenyt edeltäjiään tahmeammin liikkeelle, mutta paransi sijoitustaan tämän viikon Music Control -radiolistalla kymmenen askelmaa 15:nneksi.

I Kissed a Girl herätti huomiota nimellään, ja Hot n Cold hiukan askarrutti, koska sanoituksen perusteella sen n-lyhenne ei ole and vaan then. Thinking of You sen sijaan on – niin, yksi pophistorian yleisimmistä hitinnimistä. Vaikka emme huomioisi variaatioita kuten Whigfieldin Think of You tai Norah Jonesin Thinking About You.

Vuonna 1998 Suomenkin listoille nousivat Hansonin ja Chris Rean tuonnimiset esitykset, vuonna 2001 asialla oli ATC. Hiljattain albumitilastossamme käyneen Raphael Saadiqin entisen Tony! Toni! Toné! -yhtyeen viimeinen Top 40 -jenkkihitti oli Thinking of You (1997), ja 1973 sellaisen julkaisi duo Kenny Loggins & Jim Messina. (Logginsin saattaa joku muistaa Footloose-leffan nimikappaleesta.)

Parhaat Thinking of Yout ovat kuitenkin 1980-luvun puolivälistä. Sister Sledgen single näyttäytyi Britannian Top 20:ssä sekä 1984 että 1993, ja samalla tittelillä samoihin korkeuksiin ylsi ainoan kerran urallaan The Colourfield. Kyseessä oli Terry Hallin projekti, joka miehen aiempien bändien, The Specialsin ja Fun Boy Threen tavoin ehti julkaista kaksi albumia.

Mämmin kyytipojat

Menneellä viikolla oli vähemmän aktiivista ostoaikaa – tai sitten joillakin oli lopultakin aikaa käydä levykaupassa, mikä heijastuu albumilistan takaperoisessa tunnelmassa. Vanhat levyt kiipesivät takaisinpäin ja tekivät laumana re-entryjä – ja pian vuoden vanha Suvi Teräsniskan esikoislevy on ensi kertaa Top 20:ssä. Viime viikolla sen kestohitti Hento kuiskaus debytoi vihdoin singletilastossa.

Ei uutuuksiakaan ihan tavanomaisiksi voi luonnehtia. 10:nneksi ilmestyi lähes 15 vuotta sitten toimintansa lopettaneen black metal -ryhmä Beheritin paluulevy, sijan 11 Leningrad Cowboys -julkaisu on täysi mysteeri ja 18:ntena havaitsemme Neil Youngin 27:nnen Top 40 -albumin Fork in the Road. Lähes 200 listaviikosta huolimatta Young ei ole ikinä yltänyt Suomessa ykköseksi – paras on Sleeps with Angelsin (1994) kakkossija.

Eikä sen pidä todellakaan antaa haitata listadominanssia, että yhtye laittoi lapun luukulle lähes 30 vuotta sitten. Uusin Abba-äänite tilastoissamme on vuoden 1976 albumi Arrival, joka omana aikanaan vietti 11 kuukautta Top 10:ssä, mutta pääsi korkeimmillaan vain kakkoseksi. Eteen kiilasi ensin Hurriganes, sitten Katri Helena. Tämänviikkoinen sijoitus lienee jonkin varastontyhjennyksen seurausta, sillä levy on uudelleenjulkaistu moneen kertaan ja oli mukana myös vastikään menestyneessä The Albums -paketissa.

Chart blog, ei list blog

Olen ennenkin tähdentänyt, kuinka tärkeää on pitää tekniseen tilastointiin ja omiin mieltymyksiin perustuvat musiikkilistat erillään, vaikka ne ammentavatkin samasta kulttuurista. Harmittaa, miksi englanninkieliset käyttävät termiä personal chart, vaikka heidän kielessään on yleisessä käytössä myös list-sana. Chart mittaa numeraalista menestystä, list on tiukemman jaottelun kautta syntynyt enemmän tai vähemmän subjektiivinen luettelo. Kunpa suomen kielessäkin kyettäisiin tekemään noiden välille selvempi ero.

Lueskelin pääsiäisenä Angus Cargillin kokoamaa, viime vuonna julkaistua brittiopusta Hang the DJ – An Alternative Book of Music Lists, joka kunnioittaa teemansa mahdollisuuksia. Ansiokas list-luettelohan syntyy kategorisesta oivalluksesta, joka yhdistettynä asiantuntemukseen tuo ”oikeuden” järjestellä julkisesti musiikkia oman harkintansa ja mielihalunsa mukaan. Best Songs of the Year ei ole kunnon list; Music to Get Killed By – Ten Sonic Psychodramas on.

List voi tietysti lähestyä chartia, jos se perustuu myyntilistatapahtumiin. Itsekin kokosin niitä kosolti Sisältää hitin -kirjaani, esimerkkinä 10 suomalaisen tv-komiikan poikimaa menestyslevyä. Hang the DJ:ssä Simon Reynolds luetteloi aika mielikuvituksettomasti brittilistan kakkoseksi jääneitä klassikkobiisejä otsikolla Deserving but Denied – No. 2s That Should Have Been No. 1.

Hyvällä tekstillä voi toki terästää laimeaa ideaa ja Reynolds ehkä tekeekin sen, mutta hän myös syyllistyy listaympyröissä anteeksiantamattomaan kardinaalimokaan. Cargill pyysi ihmisiltä kymmenen nimikkeen luetteloita, mutta Reynolds lepsuilee peräti 33 levyn verran ja vielä tilkitsee jorinaansa mainitsemalla muitakin. Oletpa pihalla, mies. Ei myyntilistojakaan lyhennellä ja pidennellä ”tuokin ansaitsisi olla mukana” -verukkeilla.

Den glider in i mål igen

Nimi painaa näemmä enemmän kuin esityskieli. Anna Järvisen molemmat albumit ovat nousseet ylemmäs Suomen kuin Ruotsin listoilla. Jag fick feeling saavutti sijat 26 ja 46, Man var bland molnen sijat 8 ja 18. Nyt ero vain kasvaa, sillä kakkosalbumi putosi meillä toisella viikollaan sijalle 11 ja romahti Ruotsissa 42:nneksi.

Kentin 18:nneksi ilmestynyt Box 1991–2008 julkaistiin alkujaan viime lokakuun lopulla, mutta ei yli viidenkympin hinnallaan edes hätyytellyt Top 40 -kynnystä. Ruotsissa se humahti ykköseksi ja vietti Top 60:ssä 19 viikkoa. Se tuli kotimaassaankin hiljattain myyntiin alehintaisena ja teki tänään julkaistussa tilastossa re-entryn ykkössijalle!

En tiedä sikäläisestä historiasta, mutta Suomen virallisten viikkolistojen aikakaudella mikään äänite ei ole palannut albumilistalle suoraan kärkeen. Lätkän MM-voiton jälkeen (1995) If I Only Knew -hitin sisältänyt Tom Jones -albumi The Lead and How to Swing It teki re-entryn kahdeksanneksi ja ponnisti siitä viikon kuluttua paalupaikalle. Edellisenä syksynä levy oli näyttäytynyt vain 38:ntena.

Marcon merkki

Scandinavian Music Groupin toinen ykkössija albumilistalla jäi hyvin lähelle ja kuitenkin niin loitolle. Koska levyn kysyntä useimmiten putoaa enemmän toisella kuin kolmannella myyntiviikolla, PMMP todennäköisesti pysyy SMG:n edellä ensi viikollakin. Ja jos tuo ”normaali” pudotuskäyrä toteutuu, Veden varaan nousee jo tuolloin alkuvuoden ostetuimmaksi albumiksi.

Sapattivuosi noukki parhaan listasijansa (5) Ihmisen merkki -albumillaan, minkä mielellään laittaisi uuden vokalistin Marco Hietalan ansioksi. Herra kun on aiemmin saavuttanut Top 5:n myös Nightwishin ja Tarotin riveissä. Neljäs menestysprojekti Northern Kings kävi esikoislevyllään seitsemäntenä, mutta myi vuoden 2006 joulumarkkinoilla kultaa – toisin kuin mikään Tarotin tai Sapattivuoden albumi.

Hullujen päivien alehinnat sinkosivat mukaan kuusi re-entryä, joista kiinnostavin on Leonard Cohenin The Collection 20:ntenä. Mies nimittäin myös debytoi livealbumillaan 15:ntenä. Tuplaedustus on poikkeuksellinen siihen nähden, että pitkällä urallaan Cohen on näyttäytynyt Suomen Top 20:ssä vain seitsemällä äänitteellä. Viikon yhdeksästä uutuudesta ainoastaan kaksi on kaukomailta ja molemmat Kanadasta – Diana Krall kun ilmaantui sijalle 36.

Joo kyllä, Kentkin on tuontitavaraa. 18:nneksi noussut Kent Box sisältää kymmenen cd:tä, mikä lienee ulkomaisten julkaisujen ennätys albumitilastossamme. 26:nneksi palanneessa Kulkurin taival -boksissa on 14 levyä ja pulska kirja.

Aukko sivistyksessä

Suomen sinänsä laajassa ja kunniakkaassa listahistoriassa on yksi outo puute. Meillä ei ole koskaan noussut hitiksi kahden kotimaisen naisartistin duetto. Siis soolotähtien kohtaaminen tyyliin Britney Spears & Madonna (Me Against the Music) tai sooloilijan vierailu naisvetoisen yhtyeen levyllä tyyliin Aretha Franklin & Eurythmics (Sisters Are Doin’ It for Themselves).

Suosittuja kahden naislaulajan yhtyeitä on kyllä piisannut, ja tältä taustalta onkin päästy lähimmäs tuota tähtidueton tavoitetta – Ultra Brasta tuttu Terhi Kokkonen ja PMMP:n Paula Vesala kimppalauloivat Scandinavian Music Groupin upeassa biisissä Mustana maidolla kylmänä kuumana (2007). Se pääsi 50 hittiä -listan sijalle 25 lähes pelkillä albumimyyntipisteillä, koska radiosoitto jäi häpeällisen vähäiseksi.

Viime keskiviikkona julkaistu SMG-levy Palatkaa Pariisiin! ei tietääkseni sisällä duettoja eivätkä radiot edelleenkään näytä syttyvän yhtyeelle, mutta se on vahva ehdokas huomisen listan korkeimmaksi uutuudeksi. Toinen ykkössija esikoisalbumin Onnelliset kohtaa (2002) jatkoksi tuntuu haasteelliselta, sillä tiiviinä tulppana sen edessä on kukapa muu kuin PMMP.

Graafikko-Joelia on näpäytettävä kannen typografiasta: albumin nimi on aseteltu lainausmerkkien väliin, ja ensimmäinen niistä on amerikkalaistyylisesti nurinniskoin. Suomessa sellaista ei tule harrastaa, eikä Pariisissakaan.

Toissavuosi tasapainoon

Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla on viime aikoina saanut totutella näkemään mitä oudointa palstantäytettä – Pet Shop Boysia kuvaillaan 1980-luvun kulttibändiksi sun muuta – mutta perjantaina kirmattiin turhuuden markkinoille tavallistakin railakkaammin. Teemu Luukka vertaili teostoraporttien pohjalta vuoden 2007 (!!) soitetuimpia kappaleita Yleisradiossa ja kaupallisilla radiokanavilla.

”Yleisradion soitetuimmat” tarkoitti käytännössä Radio Suomen soitetuimpia, vaikka aseman biisirotaatio on niin harva, ettei sillä esimerkiksi Music Controlin mittauksissa ole juurikaan painoarvoa. Miten tämä ristiriita selittyy? Älkää etsikö vastausta ainakaan Hesarista – tosin nettikeskustelun (tätä kirjoitettaessa) viimeisessä viestissä päästään jo lähelle asiaa.

Radio Suomihan koostuu 21 maakuntaradiosta, joiden musiikkipolitiikkaa ohjaillaan keskitetysti Helsingistä. Jos ja kun kappale soitatetaan noilla kaikilla taajuuksilla, se saa 21 teostomerkintää, kun samaan aikaan YleX:ssä tai Radio 1:ssä valtakunnallisesti raikava esitys saa vain yhden merkinnän. Tee nyt tuolta pohjalta järkevää yhteenvetoa Yleisradion soittolinjauksista... sellaisista sivujuonteista puhumattakaan, että miksi musiikkipäällikkö Jorma Hietamäki katsoi asialliseksi luukuttaa niin usein Ville Leinosen versiota ensimmäiselläkin hittirundillaan ylisoitetusta iskelmästä Pieni ja lämpöinen.

Alkaa käydä rasittavaksi aloittaa aamu tarttumalla painotuotteeseen, jonka jutuntekomotiiveista on päivä päivältä pahemmin pihalla. Mitä Hesari kuvitteli kertovansa lukijoilleen tuolla artikkelilla? Sitäkö, että kun saman päivän Nyt-liite julkaisee Otto Talvion Mitä kuulin tänään -kolumneja, niin täytyyhän meidänkin tasapainon nimissä vähän limboilla?

Kärjen kautta maailmalle

Waldo’s Peoplen Lose Control kapusi lopultakin 15. viikollaan Suomen singlelistan kärkeen. Ohitus tapahtui ilmeisesti remix-cd:n turvin, sillä latauslistalla kestoykkönen Poker Face pysyi yhä edellä. No, tokihan viisuedustajan kuuluu jossain vaiheessa johtaa kotimaansa sinkkulistaa – vai kuuluuko? Ei näitä tapauksia vuosien varrelta kovin monta löytynyt:
Marion: Tipitii 1962
Marion: Tom tom tom 1973
Riki Sorsa: Reggae OK 1981
Lordi: Hard Rock Hallelujah 2006

Ikuiseksi kakkoseksi jääminen olisi melkein yhtä perinteikästä – esimerkiksi Teräsbetonin viimevuotinen Missä miehet ratsastaa sai kärkkyä kakkossijalla kolmen eri biisin takana. Ja täpärälle se jäi Lordinkin kanssa, Hard Rock Hallelujah kun piipahti kerran kärjessä 10. viikollaan ja katosi ”mystisesti” myynnistä heti suuren voiton jälkeen. (Tuolloin ei vielä mitattu latauksia.)

Waldo-albumi Paranoidin 13. sija on verrattain hyvä, kun tutkailee aikaisempia edustusrallin sisältäneitä pitkäsoittoja. Vain kahdeksan nousi korkeammalle:
1. Lordi: The Arockalypse 2006
1. Teräsbetoni: Myrskyntuoja 2008
3. Hanna Pakarinen: Lovers 2007 (Leave Me Alone)
7. Marion: Tom tom tom 1973
7. Riki Sorsa: Changing Tunes 1981 (ekasta painoksesta Reggae OK puuttui)
9. Katri Helena: Katson sineen taivaan 1979
10. Anneli Saaristo: La dolce vita 1989
12. Kirka: Hengaillaan 1984

Ostetuimmat albumit 1–3/2009

Alkuvuoden 20 ostetuimmasta albumista vain kahdeksan on tämänvuotisia julkaisuja. Osasyynä on tietenkin levyale, jossa mukana olleet on merkitty pikku-a:lla.

1. Happoradio: Kaunis minä (a)
2. Metallica: Death Magnetic
3. Kotiteollisuus: Ukonhauta
4. Duffy: Rockferry (a)
5. Bruce Springsteen: Working on a Dream
6. Koop Arponen: New Town
7. U2: No Line on the Horizon
8. Samuli Putro: Elämä on juhla
9. PMMP: Veden varaan
10. Pink: Funhouse (a)

11. Lady Gaga: The Fame
12. Kings of Leon: Only by the Night (a)
13. Pete Parkkonen: The First Album
14. Soundtrack: Mamma Mia! (a)
15. Abba: Gold – Greatest Hits (a)
16. Klamydia: Rujoa taidetta
17. AC/DC: Black Ice
18. Lauri Tähkä & Elonkerjuu: Kirkkahimmat
19. Juha Tapio: Suurenmoinen elämä
20. Maria Lund: Ajan sävel

Bruce Springsteen on sangen korkealla siihen nähden, että Working on a Dream putosi Top 40:stä jo kuuden viikon jälkeen. Toisaalta PMMP tienasi Top 10 -paikan vain yhden viikon myynnillä. Happoradiota ja Kings of Leonia on ostettu selvästi enemmän kuin viime vuonna, eikä alennettu hinta ole ainoa syy – myös lataus- ja radiolistoilla on oltu esillä.

Vesi vanhin voitehista

Ensimmäisen sinkun ynseä vastaanotto ei sittenkään enteillyt mitään: PMMP:n albumi Veden varaan rynni ykköseksi vuoden kovimmilla viikkolukemilla, jotka saman tien oikeuttavat vuosilistan yhdeksänteen sijaan. Sitä ostettiin kolme kertaa niin paljon kuin Kari Tapion ja Maj Karman uutuuksia. Neloseksi jäänyt Maj Karman Salama olisi muuten samoilla myyntiluvuilla päässyt edellisellä listalla kakkoseksi.

Yllättävän lähelle kärkikuvioita ylsivät myös pitkähköstä levytysurastaan huolimatta ensimmäisen listakäyntinsä tekevä Mastodon (6) ja Anna Järvinen (8). Jos Suomessa syntynyt Järvinen lasketaan sveduksi, Man var bland molnen taitaa olla 2000-luvulla vasta kolmas ruotsalaisen naisartistin Top 10 -albumi – Agnetha Fältskogin (My Colouring Book, 2004) ja Eva Dahlgrenin (Snö, 2005) jälkeen.

Steen1 (22) kohensi kahdella pykälällä Varasta pomolta -albumin sijoitusta, My Dying Bride (24) palasi Top 40 -maisemiin lähes 13 vuoden tauolta ja Pet Shop Boys (28) jäi matalammalle kuin millään aikaisemmalla studioalbumillaan. Brittilistallahan Yes oli väliaikatiedoissa jopa ykkösenä, mutta hyytyi tasaisessa loppukirissä neljänneksi. Dharmapummi (31) on Pelle Miljoonan uran 25. Top 40 -albumi, onnea.