Lujahtekoinen veisu

Hallelujah on nostanut ensikertalaisina Suomen listoille ensin toistakymmentä vuotta aikaisemmin kuolleen Jeff Buckleyn ja nyt pitkän linjan mestarivokalisti K.D. Langin (latauslistan sija 25). Lang levytti biisin 2004 ja on luikautellut sitä milloin missäkin gaalassa, mutta hittiartistiksi hän eteni Vancouverin olympia-avajaisten kautta. Hän ja Hallelujah’n kirjoittaja Leonard Cohen ovat tietenkin kanadalaisia.

48-vuotiaan Langin ainoa aikaisempi risteämä meikätilastoihin oli se, kun The Rolling Stonesin viimeinen isohko hitti, vuoden 1997 Anybody Seen My Baby? tuomittiin käräjillä plagiaatiksi hänen kappaleestaan Constant Craving. Nyt olisi oiva sauma suoda daamille lisää merkintöjä, kun olympianosteeseen julkaistiin tasokas (tosin turhan balladipainotteinen) kokoelma Recollection. Se on Kanadan lisäksi ehtinyt Australian ja Uuden-Seelannin top kolmeen.

Cohen levytti Hallelujah’n albumilleen Various Positions (1984), joka nousi Suomen listakakkoseksi ja myi kultaa, mutta aivan toisen laulun ansiosta – ajan isoimpia hittejä maassamme kun oli Dance Me to the End of Love. Vaikka veisua on viime vuosina versioitu ja ostettu jopa kohtuuttomissa määrin, Cohenin alkuperäinen ei ole tilastoissa ehtinyt viihtyä – Ruotsissa se kylläkin kävi 16:ntena vuoden 2008 alussa.

Vastikään sinkkulistallamme biisillä Bad Boys esittäytynyt Alexandra Burke on yksi Hallelujah-buumin pääpukareista. Hänhän julkaisi sen X Factor -voiton jälkeen toissajouluksi ensisinglenään, joka eteni koko päättyneen vuosikymmenen 5. ostetuimmaksi Britanniassa. Jeff Buckleyn versio imeytyi listakakkoseksi, ja – niinpä niin – Hallelujah on brittilistahistorian ainoa biisi, joka yhtä aikaa pitänyt ensimmäistä ja toista sijaa.

Vuosikymmenen rappaustarina

Fintelligensin Mun tie tai maantie ei onnistunut syrjäyttämään viime viikon kärkikaksikkoa, mutta tasaista jälkeähän vuosikymmenen mittaan on syntynyt. Jos sekaan lasketaan Elastisen ja Iso H:n sooloalbumit, tuotannon korkeimmista sijoista syntyy aikajärjestyksessä seuraava ketju: 3–6–3–7–8–10–6–11–7–3.

Kahdeksantena debytoiva Finntrollin Nifelvind on ymmärtääkseni ensimmäinen ruotsinkielinen kotimainen Top 10 -albumi. Finntroll on aiemmin päässyt parhaimmillaan 20:nneksi ja Emma Salokosken Vi sålde våra hemman viime vuonna sijalle 14. Nifelvindin pitäisi olla vielä ylempänä, koska sen toisenlainen painos on merkitty sijalle 49 ja nämä myynnit kuuluisi kyllä laskea yhteen. Samalla tavoinhan vuoden ensimmäisen albumilistan Rammstein-myynnit yhdistettiin jälkikäteen.

Neljän cd:n The Story of Finnish Rockabilly -paketti on komeasti 15:ntenä – esimerkiksi Pete Parkkosen kakkoslevy jäi kuusi sijaa alemmas. Mikään tavaton floppi Parkkonen ei ole siihen nähden, että Idols-laulajista muun muassa Christian Forssin ja Agnes Pihlavan Top 10 -albumien seuraajat jäivät kokonaan ulos listalta, eikä esimerkiksi Ilkka Jääskeläinen julkaissut sellaista lainkaan.

(Mielenkiintoista muuten, että osittain Maki Kolehmaisen tuottama ainoa Ilkka-albumi nimettiin sille versioidun Sig-klassikon Vuosisadan rakkaustarina mukaan, ja nyt Makin Aikakone-yhtye on tehnyt aivan samoin.)

Kontrolli murtui kolmessa viikossa

Olen seurannut aktiivisesti Music Control -radiolistan vaiheita runsaat kaksi vuotta eli siitä asti, kun 50 hittiä -listaan pohjautuva Suomen Radiolista lakkasi olemasta. Eikä tämän seurannan aikana ole usein nähty sitä mitä tänään: Jenni Vartiaisen En haluu kuolla tänä yönä nousi ykköseksi jo kolmannella listaviikollaan. Vertailuksi luettelenkin tässä nopeimmat kärkisijan saavuttajat, numero on listaviikko.

2 – The Rasmus: Livin’ in a World Without You
5 – Mariko: Time Has Come
6 – Lauri Tähkä & Elonkerjuu: Reikäinen taivas
6 – Koop Arponen: Insomnia
6 – HIM: Heartkiller
7 – Mariko: Unstoppable
7 – Madonna: Miles Away
7 – Lauri Tähkä & Elonkerjuu: Suudellaan

Tilasto on kotimaavoittoinen, koska mittauskoneisto on kansainvälinen ja moni maailmanhitti ladataan siihen kauan ennen varsinaista aktivoitumistaan. Ulkomaisilla biiseillä huipulle kapuaminen kestää usein yli kaksikymmentäkin viikkoa. Mutta Madonna toimii myös tässä suhteessa ripeästi: Miles Awayn lisäksi Celebration saavutti kärjen kahdeksannella ja 4 Minutes yhdeksännellä viikollaan.

Tukos valokaapelissa

Latauskaupan aiheuttama singlehittien myyntikaaren loiventuminen ja listojen hidastuminen on omiaan nostattamaan nostalgiaa. Tilastothan käyttäytyivät varsin samalla tavoin, kun vanha oli nuori. Jotain herkistävän tuttua on siinäkin, että ulkomaanihmeitä on ruvettu taas lanseeraamaan raukoille rajoillemme söpösti myöhässä.

Esimerkkitapaus Mini Viva, jonka esikoissingle Left My Heart in Tokyo nousi juuri listamme seitsemänneksi. Se oli samalla sijalla Britanniassa yli viisi kuukautta sitten, ja joulukuussa julkaistu seuraaja I Wish ehti flopata komeasti (sija 73), minkä seurauksena albumi jäi lillimään jonnekin julkaisuaikataulujen katvealueelle. Sinänsä yllättävä huti, koska duon takana väijyvät hittikoneisto Xenomania ja managerilegenda Simon Fuller.

Left My Heart in Tokyo on toki näpsä rallatus ja ansaitsee soittokertansa. Tapauksesta tulevat vain niin elävinä mieleen monet 1970- ja 1980-lukujen päiväperhot, joita Suosikki ja kumppanit tyrkyttivät meille kuumina uutuuksina. Jopa Mitä Missä Milloin 1977 -kirja todisteli kokosivun kuvalla, että teinibändi Slik on seuraava suuruus, Bay City Rollersin kukistaja. Kirjan ilmestyessä Slikin ainoa hitti Forever and Ever (brittiykkönen helmikuussa 1976) oli ehtinyt kutakuinkin unohtua.

Ehtyykö runosuoni?

Vaikka ÄKT:n sivulta voisi muuta päätellä, Poets of the Fallin Dreaming Wide Awake debytoi tämän viikon singlelistan sijalla 18. Biisi on myös radiolistan 11:ntenä ja pohjustaa maaliskuussa julkaistavaa ryhmän neljättä albumia. Kolme tähänastista nousivat kaikki ykkösiksi, ja uutuudella on kelpo sauma jatkaa putkea suorastaan historialliselle tasolle.

Kaija Koo aloitti listauransa neljällä peräkkäisellä ykkösalbumilla (1993–1998), mutta hän oli julkaissut ensimmäisen soololevynsä jo 1986. Erikoisempi keissi on ZZ Top: vaikka vasta kahdeksas albumi Eliminator (1983) ylsi Suomen myyntitilastoihin, siitä alkoi viiden ykkösen putki. Usein noita kestosuosikkienkin jatkumoita rikkovat epävirallisemmat live/b-puoli/ym-julkaisut, mutta Eppu Normaalin ansioluettelossa on kahdeksan peräkkäistä paalupaikkaa vuosina 1984–1993.

Kukaan ei ole Poets of the Fallin tavoin saanut kolmea ensimmäistä pitkäsoittoaan Suomen tilastokärkeen, mutta aika moni on avannut listauransa tuplaykkösellä. Tässä ne aikajärjestyksessä – mukana on sellaisiakin, joiden ekat levyt jäivät ulos listalta. Ja Suomen ensimmäiset albumilistathan laadittiin vuonna 1966.

The Monkees (1966–67), Demis Roussos (1974), Boney M. (1976–77), Reijo Kallio (1979–1980), Dingo (1984–85), Aikakone (1995–96), Smurffit (1996–97), Bomfunk MC’s (1999–2002), Eminem (2000–02), Anssi Kela (2001–03), Don Johnson Big Band (2003–06), Antti Tuisku (2004–05), Il Divo (2005), Ari Koivunen (2007–08), Anna Abreu (2007–08) ja Herra Ylppö & Ihmiset (2008–10).

Viimeiset tulevat ensimmäisiksi

Ennakkoon oli lupa odottaa, että ensimmäistä kertaa Suomen viikoittaisten albumilistojen historiassa kärkeen olisi tunkenut ainakin neljä uutuutta. Mutta höps, Lady Gaga esti Ismo Alanko Tehollaa kiipeämästä mitalipallille, ja kovat britit Sade ja Massive Attack jäivät sijoille 10 ja 11. Heligolandia edeltänyt Attack-albumi 100th Window nousi peräti ykköseksi, mutta tapauksesta on jo seitsemän vuotta.

Ensimmäisenä komeilee odotetusti Staminan Viimeinen Atlantis, jota toissavuotinen Raja säestää alekomeilemalla yhä 25:ntenä. Screamworks on (ainakin toistaiseksi) jo viides peräkkäinen HIM-albumi, joka jäi vaille ykkössijaa. Onnellisuus puolestaan on eka Ismo Alangon studioalbumi 17 vuoteen, joka ei noussut kärkikolmikkoon. Viikko on kuitenkin pikkulevymerkkien juhlaa, Sakara kärjessä ja Fullsteam neljäntenä.

Viikon debyyteistä ainoa uuden listasijaennätyksen tekijä on Mikael Konttinen, jonka esikoislevyn 31. sija koheni yhdellä. Amerikkalainen teollisuusmetalliryhmä Fear Factory jatkaa verkkaisen tasaista levytysuraansa – numerot vuodesta 1998 lähtien 36–25–30–38–32. Risto Räppääjä ja polkupyörävaras -elokuvan ääniraita näyttäytyy ihmeen alhaalla, 40:ntenä. Ensimmäisen Räppääjän musiikilla mentiin sijalle 13.

Elekotro jyrää

Music Control -radiolistan ykköseksi nousi marraskuussa alkaneen kiipeämisen jälkeen Lady Gagan Bad Romance. Artisti on vuoden sisällä päässyt kahdella biisillä sekä single- että radiolistan kärkeen. Loputtomiin sinkkutilastoa hallinneen Poker Facen ainoa ykkösviikko radiosoitossa oli 11/09.

Music Control mittasi myös Paparazzin sijalle 11 ja Lovegamen sijalle 22, mutta ne ylsivät korkeammalle singlemyynnissä – tai tarkemmin latausmyynnissä, sillä Latauslista kertoo daamin todellisen voiman. Esikoishitti Just Dance mukaan lukien Gaga on viettänyt Top 30:ssä yhteensä 115 viikkoa, vaikka puolitoista vuotta sitten hänestä oli kuullut tuskin kukaan.

Suomenkielisen Wikipedian mukaan Bad Romancen musiikkityyli on ”elekotropop”. Aika hieno kiteytys, jos sillä viitataan Arno Kotron eleistä inspiroituneeseen säveltaiteeseen.