maanantai 2. marraskuuta 2026

Hämärin syin Kiinaan

Ylen tarjoama Wham! Kymmenen päivää Kiinassa oikeuttaa olemassaolonsa sillä, että se ensi kertaa näyttää 40 vuotta sitten hyllytetyn dokumentin materiaalia George Michaelin ja Andrew Ridgeleyn historiallisista keikoista Pekingissä ja Kantonissa huhtikuussa 1985. Hankkeen premissi ei kuitenkaan kuulosta uskottavalta: ”Huippusuosittu brittiyhtye Wham! tarvitsi 1980-luvun puolivälissä julkisuustempun, jotta voisi breikata Yhdysvalloissa.”

USA:ssa meni nimittäin tuolloin jo oikein hyvin: Wake Me Up Before You Go Go nousi Billboard Hot 100:n kärkeen marraskuussa 1984 ja Careless Whisper helmikuussa 1985. Kolmas (ja viimeinen!) ykkönen Everything She Wants julkaistiin sekin ennen Kiina-operaatiota. Make It Big hallitsi albumitilastoa kolmen viikon ajan helmi–maaliskuussa. Vaikka The Billboard Book of Number One Albums kertoo levyn menestyksestä sivun verran, se ei puhu Kiinasta mitään.

Manageri Simon Napier-Bell kuulostaa popbisneksen kovettamalta nilkiltä matkan vastoinkäymisiä kommentoidessaan: ”Tärkeintä oli, että Wham! oli USA:ssa jatkuvasti pääuutisten aiheena.” Ei selitetä, miksi juuri USA olisi tuolloin ollut kiinnostunut Kiinasta, ja näyttönä tästä mediahaltuunotosta tarjotaan vain pätkä aamu-tv:tä. Neljän kuukauden päästä alkanut Amerikan kiertue oli epäilemättä onnistunut, mutta oliko sillä mitään yhteyttä Kiina-kuvioon? Jään epätietoiseksi.

Somessa joku sanoi tunnistaneensa lehdistötilaisuuden toimittajarivistöstä Mikko Montosen, ja kyllä siellä minustakin eräs näytti häneltä.

lauantai 31. lokakuuta 2026

Napitukset 10/2026

Lokakuussa ei nähty kovin kookkaita nappikertoimia, mutta roikkumiskulttuuri osoitti taas voimansa. Aresin ja Pehmoainon yli vuoden takainen Totuus sattuu palasi singletilastoon, mikä kohotti sen 3000 pisteeseen ja hittivuosilistalla 20 parhaan joukkoon. En vielä päivitä vuosilistaa julkisesti, koska myös JVG:n yhtä iäkäs Jääpähän nakertaa sitä elpyneellä radiosoitollaan.

Tuoreesta listasta sen verran, että Been single Ens kevään debytoi 15:ntenä. Elämäni biisi -vieraana ollut artistin äitipuoli Sanna Saarijärvi hyödynsi harvinaisen tyylittömästi yhtälöä lupsakka suosikkiohjelma + suora lähetys ja ryhtyi laveasanaisesti mainostamaan uutta sinkkua. Onneksi tempauksen teho ei ainakaan striimimarkkinoilla ollut tuon suurempi.

••• (3000)
Elastinen ft Sara Bee: Uskomaton
Isac Elliot ja Ares: Eilinen
Ares ft Pehmoaino: Totuus sattuu

•• (2000)
Isac Elliot: Kaiken varalta
Ida: Väärä nainen
Minttu: Maailma on mun
DW: Palokunta (kuvassa)

• (1000)
Averagekidluke ft Vesta: Mitä sydämelle käy
Robin Packalen: 1001 tapaa
Cledos: Ei riidellä enää
Averagekidluke: Asento
Aliisa Syrjä: Sen piti olla minä

torstai 29. lokakuuta 2026

Retrokierros vko 44/26

10 vuotta sitten
Calvin Harris: My Way ••
Harrisin itse laulamista singleistä toiseksi menestynein, radiosoiton kakkonen, latausten seitsemäs ja striimauksissa sijalla 15. Sen pohjustama kokoelma 96 Months ei sen sijaan tilastoitunut.

20 vuotta sitten
Juha Tapio: Kelpaat kelle vaan •••
Artistin kolmas radioykkönen ja ensimmäinen & ainoa, joka otti lisäksi 50H-kärkisijan. Latauslistan alettua helmikuussa oltiin esillä myös sen 11:ntenä. Kaunis ihminen -albumi oli kakkonen.

30 vuotta sitten
Kirka: Tie huomiseen •••
Kiivas radiosoitto nosti biisin myös 50 hittiä -listan kärkeen. Samanniminen albumi kävi kaupaksi viitossijan edestä. Laulun kirjoitti Timo Kiiskinen käyttäen salanimeä Kustaa Kurikkala.

40 vuotta sitten
Cutting Crew: (I Just) Died in Your Arms •••••
Vaikka tämä ykkössingle on visusti pysynyt bändin ainoana hittinä, se veti Broadcast-albuminkin seitsemänneksi. Sitä on Spotifyssa kuunneltu 22-kertaisesti toiseksi suosituimpaan CC-biisiin nähden.

50 vuotta sitten
Marion: Kylähäät •••••••
Italiaksi Ballerino, espanjaksi Campesino ja Marionin jäljiltä saksaksi Der Bauer und sein Weibchen. Juha Vainion sanoittama suomiversio oli singlelistan ykkönen ja jukeboxien kakkonen.

tiistai 27. lokakuuta 2026

Kuvaile viidellä tavulla

Kun huhtikuussa Lauri Haavin ja Iben Ulkopuolinen nousi singlelistalle, nimen tuttuus häiritsi: eikös näillä viisitavuisilla, -inen-päätteisillä laatuyhdyssanoilla ole ristitty hittibiisejä aika paljon? Kävin arkiston läpi, ja kokoon saatiin täysi tiu. Oli tarkoitus julkaista lista, kun Ulkopuolisen pistekeruu loppuu, ja vaikka se kävi nopeasti, ehdin sillä välin unohtaa koko jutun. Mutta ihan sama, jos julkaisu tapahtuu nyt. Samannimiset ovat eri kappaleita. (Kuka tekee hitin Samanniminen?)

1. Kuumaa: YLIVOIMAINEN (2023) ••••••••
2. Markku Aro: HYVÄNNÄKÖINEN (1970) ••••
3. Aki Sirkesalo: NAISPAHOLAINEN (1995) •••
4. Viivi: HYVÄUSKOINEN (2022) ••
5. Aki Sirkesalo: PUNATUKKAINEN (1998) •
6. Sami Saari: AINUTKERTAINEN (1997) •
7. Frederik: KOLMEKYMPPINEN (1981) •
8. Lama: VÄLIAIKAINEN (1981) •
9. Jonna Tervomaa: KESKENERÄINEN (1998)
10. Eroné: PUNAHUULINEN (1997)

11. Arcadio: SALAPERÄINEN (1999)
12. Revolver: KESÄHELTEINEN (1995)
13. Hanna Pakarinen: JOKAPÄIVÄINEN (2013)
14. Lauri Haav ft Ibe: ULKOPUOLINEN (2026)
15. Lassi Valtonen: VANHANAIKAINEN (2011)
16. Shrty: AINUTLAATUINEN (2025)
17. Clamour: ULKOPUOLINEN (2003)
18. Jore Marjaranta: SIIPIRIKKOINEN (2004)
19. Lauri Haav: FOTOGEENINEN (2023)
20. Fabe: VAINOHARHAINEN (2021)

lauantai 24. lokakuuta 2026

Paras tapa toistaa menestys

Kun Vain elämäässä oli Ares-päivä, se tiesi vaihtelua seuraavan singlelistan dramaturgiaan: joku muu nousee keulille. Koska Menestys on paras tapa kostaa on miehen ylivoimaisesti striimatuin kappale (27,7 miljoonaa), sen esittäjä oli ennalta vahvoilla – jollei biisi päädy pappaosaston käsiin. En silti odottanut Nelli Matulan yltävän sillä ykköseksi asti. Matula avasi VE-portin myös radiolistalle, kun Benjamin-versio Hoidan sut kohosi 27:nneksi.

Vallanvaihto jää lyhyeksi, sillä en muista nähneeni kenenkään rynnivän noin ylös (#34) Spotifyssa pelkillä perjantain vastaisen yön (klo 00:n jälkeisillä) kuunteluilla. Asialla siis Areksen ja Pehmoainon Pimeä onni, alkujaan The Crashin Sugared. Eikä Ares-puutos singletilastossakaan ole kovin vakava, hänen nimensä löytyy yhdeksän Top 40 -äänitteen esittäjäkrediiteistä.

Menestys on paras tapa kostaa on vasta toinen kärkeen Vain elämää -versiona palannut biisi – eka oli Naurava kulkuri Elastisen ansiosta. Moni on päässyt lähelle: Pave Maijasen Lähtisitkö (Ville Gallen ja Sannin ykkönen) jäi toiseksi sekä myynnissä että jukeboxeissa, eikä Annikki Tähden Kuningaskobrakaan (Stigin ykkönen) sitä tehnyt 30.000 kappaleen menekistä huolimatta. Apulannan Jumala (Cheekin ykkönen) merkkautti niin ikään kakkossijan. Funeral Song oli kakkonen sekä The Rasmuksen että Ellinooran tulkintana.

torstai 22. lokakuuta 2026

Retrokierros vko 43/26

10 vuotta sitten
Kaija Koo ft Cheek: Nää yöt ei anna armoo •••
Kakkoseksi nousseen Sinun naisesi -albumin toisella sinkulla vieraili Vain elämää -kaveri Cheek, ja se ladattiin listakärkeen. Radiosoitossa oltiin neljänsiä ja striimeissä seitsemänsiä.

20 vuotta sitten
Scissor Sisters: I Don’t Feel Like Dancin’ •••
New Yorkin viisikon sijoitussarjassa 2 (single) – 1 (50 hittiä) – 1 (radio) yllätti eniten tuo viimeinen: tukea tuli sekä Novalta että paikallisradioilta. Albumi Ta-dah ostettiin 14:nneksi.

30 vuotta sitten
Tommi Läntinen: Via dolorosa ••
Lyhytikäisen bändin nimikkobiisi julkaistiin vuonna 1986, ja uutena versiona se kasvoi soolouran ainoaksi listasingleksi kuutossijalle. Radiosoitto- ja 50H-merkinnät olivat kolmosia.

40 vuotta sitten
Europe: The Final Countdown ••••••••
Matka vuoden suurimmaksi hitiksi käynnistyi kangerrellen, ja singlelistan kärkipaikka saavutettiin vasta 18. viikolla. Jukeboxeissa soitiin nelossijalle, albumi oli viidesti ykkönen.

50 vuotta sitten
Irwin Goodman: Haistakaa paska koko valtiovalta •••
Parin vuoden tauolta palattiin Porilaisten marssia mukaillen, ja Vexi Salmen teksti inspiroitui artistin talousongelmista. Singlemyynti riitti ykkössijaan ja jukebox-kolikot kolmoseksi.

tiistai 20. lokakuuta 2026

25 tusinaa, osa 5

Viisiosaisessa sarjassa laitetaan hittihistoria järjestykseen esittäjien alkukirjainten kautta. Yhdeltä esittäjältä pääsee mukaan vain yksi kappale. Numeroalkuisten jälkeen kirjaimet käsitellään aakkosjärjestyksessä. Aakkostus menee sukunimen perusteella, ja the-artikkelit jätetään huomiotta. Mikä tusinoista on musiikillisesti paras? Sarja päättyy.

U
1. UB40: (I CAN'T HELP) FALLING IN LOVE WITH YOU ••••• 1993
2. Uniklubi: RAKKAUTTA JA PIIKKILANKAA •••• 2004
3. USA for Africa: WE ARE THE WORLD •••• 1985
4. Ultra Bra: TYTTÖJEN VÄLISESTÄ YSTÄVYYDESTÄ ••• 1998
5. U2: HOLD ME, THRILL ME, KISS ME, KILL ME ••• 1995
6. Olavi Uusivirta: ON NIIN HELPPOO OLLA ONNELLINEN ••• 2005
7. The Union Gap: YOUNG GIRL •• 1968
8. Usher ft Lil’ Jon & Ludacris: YEAH! •• 2004
9. U96: LOVE RELIGION •• 1995
10. Uriah Heep: LADY IN BLACK •• 1972
11. Urpo: TERYLEENIÄ • 1977
12. Undercover: BAKER STREET • 1992

V
1. Jenni Vartiainen: MISSÄ MURUSENI ON •••••••• 2010
2. Village People: Y.M.C.A. •••••• 1979
3. Laura Voutilainen: KERRAN ••••• 1994
4. Caterina Valente & Silvio Francesco: ROTE ROSEN WERDEN BLÜH’N ••••• 1960
5. Ville Valo & Natalia Avelon: SUMMER WINE ••••• 2007
6. Valvomo: MIKÄ KESÄ? ••••• 2006
7. Vesala: TEQUILA •••• 2015
8. Olavi Virta: ANGELIQUE •••• 1961
9. Viivi: USA •••• 2021
10. Erika Vikman: SYNTISTEN PÖYTÄ •••• 2020
11. Kari Vepsä: ONNENMAA •••• 1996
12. Juha Vainio: JUHANNUSTANSSIT •••• 1965

W
1. The Weeknd: BLINDING LIGHTS •••••••••• 2020
2. William ft Clever: PENELOPE •••••••• 2020
3. Arttu Wiskari ft Leavings-orkesteri: TÄSSÄKÖ TÄÄ OLI? •••••••• 2020
4. Wham!: LAST CHRISTMAS ••••••• 1984
5. Kim Wilde: KIDS IN AMERICA •••••• 1981
6. Alan Walker: FADED •••••• 2016
7. Stevie Wonder: I JUST CALLED TO SAY I LOVE YOU •••••• 1984
8. Robbie Williams: FEEL ••••• 2003
9. Pharrell Williams: HAPPY ••••• 2014
10. Jani Wickholm: HUKUN •••• 2004
11. Wet Wet Wet: LOVE IS ALL AROUND •••• 1994
12. Waldo’s People: LOSE CONTROL •••• 2009

Y
1. Yö: RAKKAUS ON LUMIVALKOINEN ••••• 2003
2. Burak Yeter ft Danelle Sandoval: TUESDAY ••• 2016
3. Jaymes Young: INFINITY ••• 2022
4. Yazoo: DON’T GO ••• 1983
5. Tarja Ylitalo: KERRASTA POIKKI ••• 1980
6. Katri Ylander: ONKO VIELÄ AIKAA ••• 2006
7. Yölintu: LIIAN SUURI CITY ••• 2000
8. Yazz & The Plastic Population: THE ONLY WAY IS UP •• 1988
9. Yolanda Be Cool & D Cup: WE NO SPEAK AMERICANO •• 2010
10. Herra Ylppö & Ihmiset: SATA VUOTTA •• 2008
11. Yaki-da: I SAW YOU DANCING • 1994
12. Years & Years: KING • 2015

Z
1. Ege Zulu ft Behm: TUNNISTA TUNTIIN ••••••• 2024
2. Zayn ft Sia: DUSK TILL DAWN •••• 2017
3. ZZ Top: VIVA LAS VEGAS •••• 1992
4. Zen Café: PIHA ILMAN SADETTAJAA •••• 2003    
5. Zager & Evans: IN THE YEAR 2525 ••• 1969
6. Michael Zager Band: LET’S ALL CHANT •• 1978
7. Arizona Zervas: ROXANNE •• 2019
8. Frank Zappa: BOBBY BROWN • 1979
9. Zedd ft Selena Gomez: I WANT YOU TO KNOW • 2015
10. Måns Zelmerlöw: HEROES 2015
11. Zig & Zag: HANDS UP! HANDS UP! 1995
12. Zacharius Carls Group: LOVELESS ROCK 2009

lauantai 17. lokakuuta 2026

Seura tekee kimmoisaksi

Meneillään oleva Vain elämää -kausi ei ole aiheuttanut yllätyksiä – ainakaan vielä ennen radion mahdollisia reaktioita. Ares on odotetusti napannut parhaat singlelistasijat (paitsi Lukas Leon -floppiduetolla), eikä Freeman ole vielä yltänyt edes Spotifyn 200 kuunnelluimman joukkoon. Nylon Beat -päivän jälkeen Benjamin ylsi tällä viikolla aivan Aresin tuntumaan (Looseri #9, Satasen laina #8) ja loppuviikon striimeissä meni selvästi ohikin.

Viikko sitten kerroin, että Viivin kaikki listaykköset ovat kimppalevytyksiä. Kärjessä jatkavan Sydämen toisella osapuolella Elastisella on samantyyppinen linja: kuuden edellisen single/striimiykkösen seuralaisia olivat Turisti (Tippa-T), Jenni Vartiainen (Epäröimättä hetkeekään), Johanna Kurkela (Loppuun asti), Sami Hedberg (Täytyy jaksaa), Lauri Tähkä (Lempo) ja Cheek & co (Me ollaan ne pt. 2). Ainoa täyssooloksi merkitty huippu on 12 vuoden takaa, Vain elämää -versio Naurava kulkuri.

Elastisen ansioluettelossa on myös viisi radioykköstä, tuoreimpana Pimee (2023) Bessin kanssa. Nyt on meneillään hyvä striimivuosi, sillä Sydäntä edeltänyt Uskomaton (#2 ft Sara Bee) lähentelee kuuden miljoonan kokonaispottia. Kumpikaan niistä ei silti ole juhlinut radiosoitossa – äksybiittisen Uskomattoman paras sija on 65, Sydämen tämänviikkoinen 68. 

torstai 15. lokakuuta 2026

Retrokierros vko 42/26

10 vuotta sitten
Mikael Gabriel: Lumi teki enkelin eteiseen •••
Ainoa artisti, joka on netonnut suurimman hittinsä Vain elämää -esityksellä: striimien ja radiosoiton ykkönen, latauksissa kakkosena. Alkuperäisen levytti tietysti Hector vuonna 1973.

20 vuotta sitten
Evanescence: Call Me When You’re Sober ••
Vaikka Little Rockin lahja rockille ei ihan toistanut vuoden 2003 jättisukseeta, single ylsi myynnin seiskaksi sekä kakkoseksi 50H- ja radiolistoilla. The Open Door -albumi ostettiin viidenneksi.

30 vuotta sitten
Leevi and the Leavings: Laura Jenna Ellinoora Alexandra Camilla Jurvanen ••
Leevimäisen outo ainoa singlevalinta Käärmenäyttely-albumilta (#2) oli Lähtölaskenta pieneen sydämeen, mutta tämä ristiäistarina jyräsi radiosoitollaan myös 50 hittiä -listan ykköseksi.

40 vuotta sitten
Don Johnson: Heartbeat ••••
Kun parin vuoden odotuksen jälkeen Miami Vice päätyi Suomen telkkareihin, päänäyttelijällä oli tarjota myös pitkäikäinen listasingle (#4), ja samanniminen albumikin eteni viidenneksi.

50 vuotta sitten
Kari Tapio: Laula kanssain •••
Artistin eka kunnon hitti, vaikka myös mahtava Fredi teki singleksi saman Jackpotin Sing My Love Song -käännöksen. Tapio nousi niskan päälle jukeboxien ykkös- ja singlelistan seiskasijallaan. 

tiistai 13. lokakuuta 2026

25 tusinaa, osa 4

Viisiosaisessa sarjassa laitetaan hittihistoria järjestykseen esittäjien alkukirjainten kautta. Yhdeltä esittäjältä pääsee mukaan vain yksi kappale. Numeroalkuisten jälkeen kirjaimet käsitellään aakkosjärjestyksessä. Aakkostus menee sukunimen perusteella, ja the-artikkelit jätetään huomiotta. Mikä tusinoista on musiikillisesti paras?

O
1. Roy Orbison: YOU GOT IT ••••••• 1989
2. Mike Oldfield: MOONLIGHT SHADOW •••••• 1983
3. Ottawan: HANDS UP •••••• 1981
4. Sinéad O’Connor: NOTHING COMPARES 2 U ••••• 1990
5. O-zone: DRAGOSTEA DIN TEI •••• 2004
6. The Offspring: SELF ESTEEM •••• 1995
7. Paul Oxley’s Unit: SPANISH BARS •••• 1982    
8. Opus: LIVE IS LIFE ••• 1985    
9. Outkast: HEY YA! ••• 2003
10. One Republic: COUNTING STARS ••• 2014
11. Billy Ocean: WHEN THE GOING GETS TOUGH ••• 1986
12. Oasis: DON’T LOOK BACK IN ANGER ••• 1996

P
1. Portion Boys ft Matti ja Teppo: VAUHTI KIIHTYY •••••••• 2021
2. The Prodigy: BREATHE ••••••• 1996
3. Pyhimys ft Aksel Kankaanranta: JÄTTILÄINEN ••••••• 2018
4. Poets of the Fall: CARNIVAL OF RUST •••••• 2006
5. Pet Shop Boys: IT’S A SIN •••••• 1987
6. Anna Puu: C’EST LA VIE •••••• 2009
7. Lill-Jörgen Petersen: BOULEVARD OF BROKEN DREAMS •••••• 1962
8. Post Malone ft 21 Savage: ROCKSTAR •••••• 2017
9. Eila Pienimäki: TULENLIEKKI •••••• 1961
10. Elvis Presley: IT’S NOW OR NEVER (O SOLE MIO) •••••• 1960
11. PMMP: LAUTTURI ••••• 2009
12. Popeda: MATKALLA ALABAMAAN ••••• 1984

R
1. Tapio Rautavaara: HÄÄVALSSI ••••••••••• 1966
2. Raptori: OI BEIBI •••••••••• 1990
3. The Rasmus: F-F-F-FALLING •••••••• 2001
4. Roxette: THE LOOK ••••••• 1989
5. Virve Vicky Rosti: KUN CHICAGO KUOLI •••••• 1975
6. Leann Rimes: CAN’T FIGHT THE MOONLIGHT •••••• 2001    
7. Rednex: COTTON EYE JOE •••••• 1994
8. Robin: VUONNA 2525 / PRINSESSA •••••• 1969
9. Lionel Richie: ALL NIGHT LONG (ALL NIGHT) •••••• 1984    
10. Merja Rantamäki: MÄ MISTÄ LÖYTÄISIN SEN LAULUN ••••• 1976
11. Tuula-Anneli Rantanen: MIKSI KULJEN ••••• 1960
12. Ressu Redford: ÄLÄ MEE ••••• 1990

S
1. Shakira: WHENEVER, WHEREVER ••••••••• 2002
2. Barbra Streisand: WOMAN IN LOVE ••••••• 1980    
3. Ed Sheeran: SHAPE OF YOU ••••••• 2017
4. The Shocking Blue: VENUS ••••••• 1970
5. The Sweet: POPPA JOE •••••• 1972
6. Sunrise Avenue: FAIRYTALE GONE BAD •••••• 2006
7. Sandra: (I’LL NEVER BE) MARIA MAGDALENA •••••• 1985
8. Rauli Badding Somerjoki: FIILATEN JA HÖYLÄTEN •••••• 1973    
9. Riki Sorsa: REGGAE OK •••••• 1981
10. Sanni: 2080-LUVULLA •••••• 2015
11. Shrty: SIRKUS ••••• 2024
12. The Sounds: EMMA ••••• 1963

T
1. Tones and I: DANCE MONKEY •••••••• 2019
2. Lauri Tähkä & Elonkerjuu: PAUHAAVA SYDÄN ••••••• 2007
3. Veikko Tuomi: SABINA ••••••• 1962
4. Jamppa Tuominen: AAMU TOI, ILTA VEI ••••••• 1977
5. Reijo Taipale: SATUMAA ••••••• 1963
6. Taisto Tammi: TANGO MERELLÄ •••••• 1963
7. John Travolta & Olivia Newton-John: YOU’RE THE ONE THAT I WANT •••••• 1978
8. Vera Telenius: MILJOONA RUUSUA •••••• 1984
9. Taco: PUTTIN’ ON THE RITZ •••••• 1983
10. Juha Tapio: KAKSI PUUTA •••••• 2008
11. T.A.T.U.: ALL THE THINGS SHE SAID ••••• 2002
12. Taikapeili: JOS SULLA ON TOINEN ••••• 1994

lauantai 10. lokakuuta 2026

Enniferin jennätys

Lähimenneisyys ei enteillyt Viiville yhtäaikaista single- ja albumilistan ykkössijaa. Herkkisten liiga -sinkku jäi itsekseen heinäkuussa 29:nneksi, mutta palasi ryhmän mukana sijalle 25. Kärjessä komeilee Sydän, jossa vierailee Elastinen. Viivillä ei ole vielä täyssooloykkösiä, sillä Ihana kipu esitettiin Robin Packalenin ja radiokärki Mitä näil korteil saa? JVG:n kanssa.

Sydän lainailee Eminemin Mockingbird-hitin (2005) melodiaa, jonka oikeuksien saanti viivästytti vuosia sen julkaisua – ja mikä melkein tekee siitä käännöshitin. Edellinen ykkönen, Cledosin Ei riidellä enää, puolestaan nappasi nimisamplen Chisun vuoden 2017 biisistä. Se ei ollut suurmenestys, vaikka nopeasti käväisikin tuolloin jo aika huonohappisen latauslistan kärjessä.

Jennifer Lopez sai 2020-luvun ekan arkistomerkintänsä, kun David Guetta -yhteistyö Save Me Tonight ylitti Top 20 -radiokynnyksen. Pelkällä radiosuosiolla mukaanpääsy vaatii tuon kriteerin, mutta samalla pottiin lisätään sijojen 21–40 saldo. Koska Lopez kärkkyi noilla alemmilla sijoilla peräti 19 viikkoa, sen esikoispotti 359,85 p. oli ennätyksellisen iso. Jos hitti debytoisi samaan aikaan sinkku- ja radioykkösenä, siitäkään ei heruisi noin paljon.

torstai 8. lokakuuta 2026

Retrokierros vko 41/26

10 vuotta sitten
Sia ft Kendrick Lamar: The Greatest •••
This Is Acting -albumin deluxe-painokselle tehty bonusbiisi oli radioykkönen, latausten kakkonen ja striimien neljäs. Kendrickin ainoaan ykköshittikrediittiin riitti 20 sekunnin suoritus.

20 vuotta sitten
Negative: Planet of the Sun •
Toiseksi viimeinen yhtyeen kuudesta ykkössinglestä kävi 50 hittiä -listan viidentenä ja radiosoiton 25:ntenä. Anorectic-albumikin meni kärkeen, mutta pysyi tilastoissa vain viisi viikkoa.

30 vuotta sitten
Faithless: Insomnia •••••
Myyntisingle vietti Top 10:ssä 15 viikkoa, joista kahdeksan ykkösenä. Se meni myös diskolistan kärkeen ja 50H-kolmoseksi, mutta radiot hyljeksivät. Reverence-albumi ostettiin 13:nneksi.

40 vuotta sitten
Iron Maiden: Wasted Years ••
Yhtyeen ensimmäinen Top 10 -single Suomessa kohosi neljänneksi. Sitä seuranneesta Somewhere in Timesta puolestaan tuli ensimmäinen ykkösalbumi. Niitä on saatu myöhemmin kuusi lisää, uusin 2021.

50 vuotta sitten
Hurriganes: Elephant’s Boogie •
Ykkösalbumi Hot Wheelsin ainoa single ostettiin kahdeksanneksi ja soi pian myös elokuvassa Kuumat kundit. Useiden liveäänitysten lisäksi siitä on levytetty suomenkielisiäkin versioita.

tiistai 6. lokakuuta 2026

Muutosten vuosi

Käännöshittikirjassani Mä elän vieläkin listattiin 60 Spotifyn kuunnelluinta suomalaista käännöstä. Tuon laskelman deadline oli syyskuun 2025 lopussa, ja tasan 12 kk myöhemmin otin uusinnan: millainen on vuotuinen kasvu, paljonko se heittelee? No heittelee kyllä, neljästä lähes 30 prosenttiin. Reippaimman loikan otti Katri Helenan Vasten auringon siltaa, 29,49 prosenttia.

Myös ykkössija horjuu ja on saattanut tätä lukiessasi jopa vaihtua. Pate Mustajärven kuolemasta huolimatta Mä elän vieläkin edistyi vain kahdeksan prosenttia, ja Olen suomalainen harppasi aivan tuntumaan. Huonoin kumulaatio on Vain elämää -biiseillä kuten Kuningaskobralla. Alla esitetään uusi ja vanha sijaluku, striimimäärä ja nousuprosentti.

Kilpailun ulkopuolelta mainittakoon Leidit-projektin yhdeksänminuuttinen sikermä Hittiputki (2000), josta reilusti yli puolet on käännöksiä. Se mahtuisi kärkikymmenikköön runsaan kahdeksan miljoonan saldollaan.

1. (1) Pate Mustajärvi, Topi Sorsakoski, Jorma Kääriäinen ja Harri Marstio: Mä elän vieläkin 15.023.351 – +8,12 %
2. (2) Kari Tapio: Olen suomalainen 15.020.292 – +25,06 %
3. (3) Rauli Badding Somerjoki: Laivat 14.367.359 – +23,97 %
4. (5) Janne Hurme: Kirje 11.848.183 – +26,26 %
5. (4) Suomalaisia lastenlauluja 2016: Tuiki tuiki tähtönen 11.740.853 – +22,31 %
6. (6) Janne Hurme: Tinasormus 9.968.221 – +26,00 %
7. (8) Paula Koivuniemi: Sata kesää, tuhat yötä 8.433.502 – +12,59 %
8. (7) Frederik: Gran Canaria 8.157.273 – +6,75 %
9. (12) Rauli Badding Somerjoki: Ikkunaprinsessa 7.583.372 – +14,68 %
10. (11) Meiju Suvas: Pure mua 7.484.382 – +11,04 %

11. (9) Ville Valo: Olet mun kaikuluotain 7.366.558 – +6,46 %
12. (10) Kai Hyttinen: Dirlanda 7.318.722 – +8,38 %
13. (15) Benny Törnroos: Käy muumilaaksoon 7.163.470 – +23,28 %
14. (17) Kake Randelin: Juhannusyö 7.004.430 – +24,15 %
15. (13) Kirka (& The Islanders): Hetki lyö 6.911.673 – +11,12 %
16. (14) Kari Tapio: Juna kulkee 6.869.264 – +10,55 %
17. (16) Unelmavävyt: Kanssas kävelen rantaa 6.553.981 +13,09 %
18. (18) Frederik: Tsingis Khan 6.377.560 +13,30 %
19. (22) Kake Randelin: Tilipäivä koittaa 6.348.940 +19,16 %
20. (19) Topi Sorsakoski & Agents: Surujen kitara 6.181.255 – +11,19 %

21. (21) Frederik: Volga 5.903.309 – +9,07 %
22. (20) Stig: Kuningaskobra 5.669.569 – +4,18 %
23. (24) Fröbelin palikat: Leijonan metsästys 5.444.246 – +16,34 %
24. (23) Taiska: Mombasa 5.358.964 – +13,32 %
25. (26) Siiri Nordin: Sydämeni osuman sai 5.176.099 – +20,72 %
26. (35) Katri Helena: Vasten auringon siltaa 5.103.350 – +29,49 %
27. (31) Suvi Teräsniska: Peikkoäidin kehtolaulu 5.053.794 – +24,59 %
28. (27) Olavi Virta: Hopeinen kuu 4.671.562 – +9,81 %
29. (30) Popeda: Onhan päivä vielä huomennakin 4.635.080 +13,14 %
30. (32) Kirka (& The Islanders): Leijat 4.448.930 – +10,90 %

lauantai 3. lokakuuta 2026

Napitukset 9/2026

Viisi vuotta sitten vallinnut Måneskin-kuume ei juuri näkynyt radiolistalla. Isot striimihitit Zitti e buoni, I Wanna Be Your Slave ja Beggin’ jäivät sijoille 26, 25 ja 29. Mutta nyt sooloileva Damiano David on yltänyt jo kolmeen nappihittiin pelkillä radiopisteillä käymättä lainkaan singlelistalla: Born with a Broken Heart #2, Next Summer #7 ja tuoreimpana Talk to Me #11.

Juuri kun pääsin kertomasta, kuinka lähellä ja silti niin kaukana Mirellan Timanttei on 10.000 kokonaispisteen rajasta, alkoi tapahtua. Sen ylitys olisi edellyttänyt paluuta pitkältä tauolta Top 20 -radiohitiksi, ja biisihän hypähti pariksi viikoksi sijalle 17. Se on historian kymmenes kymppitonninen.

•••••••••• (10000)
Mirella: Timanttei

••••• (5000)
Aliisa Syrjä: Sydän on rikki

•••• (4000)
Isac Elliot ft Turisti: Mannerheim
Ahti: Sisko ja sen veli
Lounaonline: Motion
Ani ft Sara Bee: Tuhlaajapoika

••• (3000)
Ares ft Turisti & Averagekidluke: +–0

•• (2000)
Isac Elliot ja Ares: Eilinen
Isac Elliot: Sinfoniaa
Jami Faltin: Valokuvii

• (1000)
Shakira ft Burna Boy: Dai Dai
DW: Palokunta
Ida: Väärä nainen
Damiano David ft Nile Rodgers & Tyla: Talk to Me

torstai 1. lokakuuta 2026

Retrokierros vko 40/26

10 vuotta sitten
The Weeknd ft Daft Punk: Starboy •••••
Kanadalais-ranskalainen yhteistyö nosti kummankin osapuolen siihenastisiin huippupisteisiin. Striimeistä, latauksista ja radiosoitosta tuli kolmossija. Kaima-albumi meni ykköseksi.

20 vuotta sitten
Justin Timberlake: Sexyback ••
Toisen sooloalbumin ensilohkaisu palkittiin myynnin kolmos-, radion viitos- ja 50H-kakkossijalla. Tuottaja Timbaland oli myös äänessä. Futuresex/Lovesounds pääsi korkeimmillaan viidenneksi.

30 vuotta sitten
Aki Sirkesalo: Seksuaalista häirintää ••
Aika-albumin (#3) suurin hitti kohosi radiolistan kakkoseksi ja 50 hittiä -ykköseksi. Vaikka aika on tehnyt biisin oikeintulkinnan vaikeammaksi, se soi yhä säännöllisesti muutamilla pikkuasemilla. 

40 vuotta sitten
Frankie Goes to Hollywood: Rage Hard ••
Hittipitoisen esikoisalbumin seuraajaa odotettiin kiinnostuneesti, ja maistiaissingle säntäsi listakakkoseksi. Liverpool-pitkäsoitto ei kuitenkaan enää houkutellut ostajia kuin sijan 21 edestä.

50 vuotta sitten
Barbi Benton: Ain’t That Just the Way (That Life Goes Down) •••
Katsojat ihastuivat Sheriffi McCloud -sarjassa esitettyyn biisiin jo loppukeväällä, mutta single saatiin kauppoihin vasta syyskuussa, jolloin se pudotti ykkössijalta Vickyn käännösversion.

tiistai 29. syyskuuta 2026

25 tusinaa, osa 3

Viisiosaisessa sarjassa laitetaan hittihistoria järjestykseen esittäjien alkukirjainten kautta. Yhdeltä esittäjältä pääsee mukaan vain yksi kappale. Numeroalkuisten jälkeen kirjaimet käsitellään aakkosjärjestyksessä. Aakkostus menee sukunimen perusteella, ja the-artikkelit jätetään huomiotta. Mikä tusinoista on musiikillisesti paras?

J
1. JVG: IKUINEN VAPPU ••••••••••• 2019
2. Tom Jones: DELILAH •••••• 1968
3. Elton John: CROCODILE ROCK •••••• 1973
4. Erkki Junkkarinen: RUUSUJA HOPEAMALJASSA •••••• 1975
5. Juanes: LA CAMISA NEGRA •••••• 2006
6. Jippu ja Samuli Edelmann: JOS SÄ TAHDOT NIIN ••••• 2010
7. Michael Jackson: BLACK OR WHITE ••••• 1991
8. Juhamatti: VOLGA ••••• 1980
9. Jaana ja Tiina: MUSTAN KISSAN TANGO ••••• 1971
10. Jackpot: SING MY LOVE SONG ••••• 1976
11. Jukka Poika: SILKKII ••••• 2011
12. Terry Jacks: SEASONS IN THE SUN •••• 1974

K
1. Mauno Kuusisto: KERTOKAA SE HÄNELLE •••••••••••• 1960
2. Reijo Kallio: YKSINÄINEN ••••••••• 1979
3. Käärijä: CHA CHA CHA ••••••••• 2023
4. Katri Helena: EI KAUNIIMPAA •••••••• 1970
5. Kuumaa: YLIVOIMAINEN •••••••• 2023
6. Kaija Koo: KUKA KEKSI RAKKAUDEN •••••••• 1993
7. Kontra: JERRY COTTON ••••••• 1978
8. Kaoma: LAMBADA ••••••• 1989
9. Tapani Kansa: KULJEN TAAS KOTIINPÄIN ••••••• 1969
10. Anssi Kela: MILLA •••••• 2001
11. Paula Koivuniemi: TUMMAT SILMÄT, RUSKEA TUKKA •••••• 1980
12. Kisu: UNEEN AIKA VAIPUU •••••• 1974    

L
1. Lady Gaga: POKER FACE ••••••••• 2009    
2. Mari Laurila: PEPPI PITKÄTOSSU ••••••••• 1970
3. Kim Lönnholm: MINÄ OLEN MUISTANUT •••••••• 1989    
4. Lordi: HARD ROCK HALLELUJAH •••••••• 2006    
5. Las Ketchup: THE KETCHUP SONG (ASEREJE) ••••••• 2002    
6. Los Del Rio: MACARENA ••••••• 1996
7. Juice Leskinen: MARILYN ••••••• 1974    
8. Loreen: EUPHORIA •••••• 2012    
9. Lea Laven: EI OO, EI TUU ••••• 1979
10. Vesa-Matti Loiri (Kusela): NAURAVA KULKURI ••••• 1986
11. Los Lobos: LA BAMBA ••••• 1987
12. Londonbeat: I’VE BEEN THINKING ABOUT YOU ••••• 1990

M
1. Mirella: TIMANTTEI ••••••••• 2024
2. Alannah Myles: BLACK VELVET •••••••• 1990
3. Modern Talking: YOU’RE MY HEART, YOU’RE MY SOUL •••••••• 1985
4. Marion: EL BIMBO ••••••• 1975
5. Ricky Martin: LIVIN’ LA VIDA LOCA ••••••• 1999
6. Mr. President: COCO JAMBOO ••••••• 1996
7. Mungo Jerry: IN THE SUMMERTIME •••••• 1970
8. Miljoonasade: MARRASKUU •••••• 1987
9. Ava Max: SWEET BUT PSYCHO •••••• 2018
10. Pave Maijanen: LÄHTISITKÖ •••••• 1985
11. Shawn Mendes & Camila Cabello: SENORITA •••••• 2019
12. Madonna ft Justin Timberlake: 4 MINUTES •••••• 2008

N
1. No Doubt: DON’T SPEAK ••••••• 1997
2. Tuomari Nurmio & Orpojen tuki: VALO YÖSSÄ •••••• 1979
3. Nightwish: AMARANTH •••••• 2007
4. Neljä ruusua: JUPPIHIPPIPUNKKARI •••••• 1992
5. Reino Nordin: ANTAUDUN •••••• 2017
6. Ricky Nelson: HELLO MARY LOU / TRAVELIN' MAN ••••• 1961
7. Neljä baritonia: POP-MUSIIKKIA ••••• 1997
8. Neon 2: POLKU ••••• 1992
9. Petri Nygård ft Lord Est: SELVÄ PÄIVÄ ••••• 2011
10. Nopsajalka: LUPAAN OLLA ••••• 2014
11. Negative: THE MOMENT OF OUR LOVE •••• 2003
12. Nylon Beat: VIIMEINEN •••• 1999

lauantai 26. syyskuuta 2026

Striimien kimppakeräys

Olen joskus maininnut täällä Deer-nimimerkin, joka koostaa Youtubeen musiikkivideorankingeja. Hiljattain sinne ilmaantui video 100 kuunnelluinta edesmenneen suomenkielisen artistin biisiä Spotifyssa, jonka ykkönen oli MKDMSK:n Surullinen klovni runsaan 20 miljoonan potteineen. Kommenteissä tosin väitettiin, että Aki Sirkesalon ja Lisa Nilssonin Mysterietillä olisi melkein 22 miljoonaa striimiä.

Siinäpä melkoinen parannus! Kun vuonna 2017 tein tänne eri artistien Top 12 -vertailuja, Mysteriet oli toki Sirkesalon kuunnelluin, mutta striimejä oli vain runsas miljoona. Nyt hänen artistisivunsa näytti lukua 21.955.287. Tarkistin, ja Lisa Nilssonin sivulla oli sama numerosarja, mutta merkittynä alkuperäiselle Bjørn Eidsvågin ja Nilssonin duetolle Mysteriet deg.

Kappale on norjalaisen Eidsvågin sävellys ja sanoitus, jossa Nilsson vieraili vuonna 2002. Se sai Norjan Emman eli Spellemann-palkinnon vuoden biisinä. Nilssonin ja Sirkesalon versiossa käytettiin samoja taustoja, mikä luultavasti on ollut peruste striimipotin yhdistämiseen. Aika outoa, koska yleensä Spotifyn laskelmissa ei yhdistetä saman artistin saman biisin eri levytyksiä/miksauksia – ainakaan jos ne on tehty eri yhtiöille, kuten tässäkin alkujaan tehtiin.

torstai 24. syyskuuta 2026

Retrokierros vko 39/26

10 vuotta sitten
Ellinoora: Leijonakuningas •••
Taasko Ellinooraa? Jo helmikuussa ilmestynyt single lähti vasta syksyllä soimaan kunnolla radioissa ja kohosi seuraajiensa ohi listakolmoseksi. Latauksista tuli kuutossija ja striimeistä 20:s.

20 vuotta sitten
Robbie Williams: Rudebox •
Single toi artistille uran parhaan myyntimerkinnän #2. 50 hittiä näytti neljättä ja radiosoitto kahdeksatta sijaa, mutta kaikilta lähdettiin pian alamäkeen. Samanniminen albumi kävi ykkösenä.

30 vuotta sitten
Fugees: Ready or Not ••
Killing Me Softlyn suosio kiskoi The Score -albumin kolmossijalle, ja seuraajasinkkukin pärjäili: myynti- ja 50H-kakkonen, radion neljästoista. Intro samplattiin luvatta Enyan biisistä Boadicea.

40 vuotta sitten
Bon Jovi: You Give Love a Bad Name •••••
Bonnie Tylerin pikkuhitistä If You Were a Woman (and I Was a Man) rekonstruoitu biisi roikkui kauan singletilastossa (#8) ja kävi jukeboxien viidentenä. Bändin eka ykkössingle USA:n Hot 100:ssa.

50 vuotta sitten
Taiska: Moi moi vain •
Käännösbiisi (Mariska Veresin Take Me High) maleksi seitsemän kuukautta listalla ja sen liepeillä, mutta ei 15. sijaa ylempänä. Kahden version Spotify-potti on yllättävän kova 3,5 miljoonaa.

tiistai 22. syyskuuta 2026

25 tusinaa, osa 2

Viisiosaisessa sarjassa laitetaan hittihistoria järjestykseen esittäjien alkukirjainten kautta. Yhdeltä esittäjältä pääsee mukaan vain yksi kappale. Numeroalkuisten jälkeen kirjaimet käsitellään aakkosjärjestyksessä. Aakkostus menee sukunimen perusteella, ja the-artikkelit jätetään huomiotta. Mikä tusinoista on musiikillisesti paras?

E    
1. Europe: THE FINAL COUNTDOWN •••••••• 1986
2. Elastinen ft Jenni Vartiainen: EPÄRÖIMÄTTÄ HETKEEKÄÄN ••••••• 2020
3. Eppu Normaali: KITARA, TAIVAS JA TÄHDET •••••• 1985
4. Evelina: TORNADO •••••• 2017
5. Samuli Edelmann ja Sani: TUHAT YÖTÄ •••••• 1995
6. Electronicas: DANCE LITTLE BIRD ••••• 1981
7. Eminem: LOSE YOURSELF ••••• 2003
8. Erasure: ABBA-ESQUE ep ••••• 1992
9. Eruption: ONE WAY TICKET •••• 1979
10. Eiffel 65: BLUE (DA BA DEE) •••• 1999
11. Ellinoora: DINOSAURUKSII •••• 2021
12. Exodus: AFRICA •••• 1976

F
1. Luis Fonsi ft Daddy Yankee & Justin Bieber: DESPACITO ••••••• 2017
2. Roberta Flack: KILLING ME SOFTLY WITH HIS SONG ••••••• 1973
3. Freestyle: VILL HA DEJ ••••••• 1982
4. Fredi: PUHU HILJAA RAKKAUDESTA •••••• 1972
5. Samantha Fox: TOUCH ME (I WANT YOUR BODY) •••••• 1986
6. Fugees: KILLING ME SOFTLY •••••• 1996
7. Frankie Goes to Hollywood: RELAX ••••• 1984
8. Faithless: INSOMNIA ••••• 1996
9. Freeman: AJETAAN TANDEMILLA ••••• 1976
10. Frederik: TAKA-TAKATA •••• 1973
11. Fintelligens: MIKÄ BOOGIE •••• 2010
12. Johnny Forsell: ESPERANZA •••• 1962

G
1. Irwin Goodman: RENTUN RUUSU ••••••• 1988
2. David Guetta & Bebe Rexha: I’M GOOD (BLUE) •••••• 2022
3. Gettomasa ft Van Hegen: SHAMPPANJADIEETILLÄ •••••• 2022
4. Guns n’ Roses: YOU COULD BE MINE ••••• 1991
5. Rocco Granata: TANGO D’AMORE ••••• 1963
6. Eino Grön: KOHTALON TANGO ••••• 1963
7. Ellie Goulding: LOVE ME LIKE YOU DO ••••• 2015
8. Gazebo: I LIKE CHOPIN •••• 1983
9. Gibson Brothers: CUBA •••• 1979
10. Orso Maria Guerrini: I WANNA GO •••• 1976
11. Gloria Gaynor: I WILL SURVIVE •••• 1979
12. Genesis: MAMA •••• 1983

H
1. HIM: JOIN ME ••••••• 2000
2. Jari Huhtasalo: ÄIDEISTÄ PARHAIN ••••••• 1972
3. Haloo Helsinki!: VAPAUS KÄTEEN JÄÄ •••••• 2013
4. Olli Halonen: POHJOLA •••••• 2022
5. Joel Hallikainen: KUURANKUKKA •••••• 1992
6. Haddaway: WHAT IS LOVE? •••••• 1993
7. Hullujussi: FRIDUNA SKIKUNA •••••• 1974
8. Hugo ft Costi: TAULUT •••••• 2023    
9. Whitney Houston: I WILL ALWAYS LOVE YOU •••••• 1993
10. Hurriganes: GET ON •••••• 1975
11. Hector: OLEN HAUTAUSMAA ••••• 1974
12. Seppo Hanski: EREHDYIN KERRAN ••••• 1967

I
1. Isac Elliot: AI ETTÄ •••••••••• 2025
2. Ibe: BLONDINA •••••• 2023
3. Martti Innanen: ELSA, KOHTALON LAPSI ••••• 1967
4. Inner Circle: BAD BOYS ••••• 1991
5. Irina: POKKA •••• 2007
6. Natalie Imbruglia: TORN •••• 1998
7. Chris Isaak: WICKED GAME ••• 1991
8. Billy Idol: TO BE A LOVER ••• 1986
9. I’dees: TIME ••• 2002
10. Enrique Iglesias: TIRED OF BEING SORRY ••• 2007
11. Indica: IKUINEN VIRTA ••• 2004
12. Iron Maiden: CAN I PLAY WITH MADNESS ••• 1988

lauantai 19. syyskuuta 2026

Sopivasti väärä

Nyt on alkanut veri virrata taas radiolistankin suonissa. Mirellan ja Averagekidluken viimevuotinen Make up your mind pudotettiin 20. sijalta suoraan ulos Top 100:sta, ja radiohitiksi uunituore Idan Väärä nainen harppasi 44. sijalta seitsemänneksi. Jopa Pop FM:n kaltainen perässähiihtäjä riensi sen kimppuun menneellä viikolla veivaten sitä parin tunnin välein.

Toki hitaitakin edistyjiä on yhä kuten Jenni Vartiaisen huhtikuussa julkaistu Joku johon nojata, joka vihdoin ylitti Top 20 -kynnyksen (26–13). Vartiaisen airplay-ansioluettelo on niin massiivinen (mm. 14 ykköstä), että tuon kynnyksen taakse jääminen ei ehkä sopisi artistin arvolle, mutta näin on jo kerran käynyt: toissatalvinen single Valitsen sut uudestaan ei yltänyt kuin 30:nneksi.

Singlelistan palkintosijat menivät uutuuksille, joiden on vaikea kuvitella valloittavan radiota, koska se ei ole esittäjiltä ennenkään pääroolissa onnistunut: 1. Cledosin Ei riidellä enää, 2. Averagekidluken Asento ja 3. Ares ft Bizin Juon sut pois. Alkuperäinen Juon sut pois (2018) toi Benjaminille tähänastisen uran parhaan kakkossijan, ja lienee helppo arvata, että kierrätyksen innoittajana on toiminut Vain elämää.