maanantai 21. lokakuuta 2024

Kaima ft Samanniminen

Viime perjantain uutuuksista Spotifyn 11:ntenä debytoi kappale Myötävirta. Koska se on Costille fiitit mukaanlukien jo kolmaskymmenes Top 40 -striimihitti, häntä tuskin enää sekoitetaan 1990-luvulla radiolistalle yltäneeseen samannimiseen naisartistiin. Mutta nyt Costi esittelee vieraanaan Kojon. Toivokaamme, ettei tulokas koskaan saa liikanimeä ”Nolla-Kojo”.

Kuten hiljattain oli aiheena, listahistoriasta löytyy kolme suomalaista Robinia, joista kahdelle se on oikea etunimi. (RIP Esa Simonen.) Kolmesta ajoittain Jonna-nimellä esiintyneestä kaikki ovat Jonnia. Kolmesta Aurorasta vain yksi on kotimainen, samoin Nicole- ja Dave-trioista. On kaksi Sani-laulajaa, ja albumilistoilla on tavattu kaksi Punainen lanka -yhtyettä.

Koska kommunikoimme myös puhumalla, nimien kirjoituserot eivät estä sekaannuksia – eikä sekään, että artistit kuuluvat eri sukupolviin. Esimerkiksi Radio Suomessa soitetaan silloin tällöin sekä Kisun että Chisun biisejä. Kun vuonna 2019 eräs podcastaaja intoili Toolin tulevasta albumista, ihmettelin alkuun, voiko joku oikeasti olla noin kiihkeä Tuulin ihailija.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti