Ärsyke ja vastakaiku

Asiaa on työläs selvittää aukottomasti, mutta kworb.netin ihanien arkistojen avulla sain varmuuden: Spotify-listojen historiassa on ennennäkemätöntä, että Käärijän Cha cha challe mitattiin tänään 20. kerran peräkkäin yli satatuhatta päiväkuuntelua. Putki alkoi UMK-finaalilauantaina. Ennätyksen rikkojaehdokas tosin hengittää niskaan, sillä listaa johtava Maailman ympäri on myös rakentanut 14 päivän putken.

Youtubeen tulvii kaikista maanosista reaktioita Cha cha chahan, sekä kisaesitykseen että musavideoon, ja minäkin olen niitä selaillut, koska vastaanotto on pääosin hyvin myönteistä. Toisaalta pelottaa seurata kuplautumisen äärimuotoja: joidenkin katsojien koko kokemusmaailma tuntuu koostuvan ainoastaan jostain Maltan 2013 korkokengistä ja Slovenian 2008 bassokuviosta.

Eniten ärsyttää kuitenkin tämä. Musiikkityylien verbalisointi pohjautuu siihen viestinnän menneeseen aikaan, jolloin lukijalla ei ollut mahdollisuutta samanaikaiseen kuunteluun. Jostain syystä monilla on yhä valtava tarve päteä luettelemalla mahdollisimman nopeasti tunnistamiaan tyylejä – siitä samasta biisistä, jonka katsojakin kuulee. Ja Cha cha chassa näitä pätemispisteitä riittää.

K
E
T
Ä

K
I
I
N
N
O
S
T
A
A
???

Ehkä joillakin on tapana tutustua musiikkiin luokittelun kautta – niin kauan kuin turvallisia lokeroita ei löydy, sitä ei voi ”ymmärtää” eikä siihen voi muodostaa suhdetta. Tämä teoria ainakin selittäisi monen Cha cha cha -katsojan hämmennyksen. Monet osaavat kääntää sen riemuksi, jotkut eivät.

Katsojakommenteissa joskus ripitetään niitä, jotka ovat erehtyneet reagoimaan live-esityksen sijasta musiikkivideoon – ”eihän sillä ole merkitystä kisan kannalta”. Ikään kuin viisulavan kuuluisi olla viisumusiikin ainoa elinympäristö. Toki useimmat historian muistikuvat liittyvät kilpailusuorituksiin, mutta esimerkiksi Lordin Hard Rock Hallelujah on kerännyt musiikkivideollaan Youtube-katsojia tuplasti ESC-kanavan voittoesitykseen verrattuna.