sunnuntai 21. elokuuta 2016

Hyvä piika, huono emäntä?

Tämänviikkoiset hittitulokkaat runsastuttavat aikakirjoja merkittävästi, koska niissä on niin nimekkäitä vierailijoita. Petri Nygårdin latausykkösellä Soittorasia ääntelee mukana Mariska. JVG:n ja Pete Parkkosen tuloksekkaaksi havaittu kimppatuotanto on käännetty niin päin, että Mitä mä teen -biisillä Parkkonen on merkitty pääartistiksi. Myös Draken ja Rihannan yhteistyö Too Good ansaitsee lopulta ylösmerkinnän, koska se eteni radiolistalla 20 soitetuimman joukkoon.

Mariskan viimeaikaisilla soolobiiseillä on ollut käynnistysvaikeuksia, mutta vierailut sujuvat – onhan edellinen sellainen, huhtikuussa julkaistu Lähiöunelmii vuoden menestynein Teflon Brothers -hitti. Ensimmäinenkin hänen kolmesta singleykkösestään oli featuring-pesti, Kymppilinjan Minä (2010). Itsekseen Mariska on saavuttanut paalupaikan vain radiolistalla, asialla oli neljä vuotta sitten Kukkurukuu.

Tapahtumaköyhässä albumitilastossa pistää silmään yksi nousu ja siihen liittyvä knoppi. Flow-festarivierailu siivitti Sia-albumia This Is Acting 26 sijaa ylöspäin, 33–7. Se on mukana 29. viikkoa ja listalle palannut edeltäjä 1000 Forms of Fear peräti 55. viikkoa, mutta niiden tähän asti parhaat sijat olivat kahdeksan ja yhdeksän. Tämä on siis artistin uran paras albumilistaviikko Suomessa.

2 kommenttia:

  1. Onko Ile Vainion levyn putoaminen kokonaan listan ulkopuolelle poikkeuksellista? Ensi putki kakkossijoja, sitten neljänneksi ja ulos.

    VastaaPoista
  2. On se poikkeuksellista, koska kyseessä ei ollut midpriceen siirto kuten yleensä äkkikatoamisissa. Mutta Ile Vainiolla on ennenkin ollut listalogiikkaa hämmentäneitä manöövereitä levy-yhtiöpuolella.

    VastaaPoista