tiistai 9. helmikuuta 2016

Miten kauas striimillä pääsee?

Alan Walkerin Faded on komeillut Spotifyn kuunnelluimpana jo kohta kuukauden ja kerännyt vakuuttavia lukemia. Pulina laski blogissaan, että tammikuussa soitetuimman biisin päiväkohtainen keskiarvo oli yli kaksinkertainen vuoden takaiseen keskiarvoon nähden. Kulutuksen kasvu on yhtä nopeaa kuin 1970-luvun alussa, jolloin c-kasetin suosio mullisti albumimarkkinat. Ostetuimman levyn ennätys hilattiin ensin 50 tuhanteen, sitten 100 tuhanteen ja 150 tuhanteen vuosina 1973–1975.

Aikoinaan levymarkkinat rauhoittuivat tuon parin vuoden spurtin jälkeen (toki ennätyksiä rikottiin aina 1990-luvulle asti), mutta missä on suoratoiston saturaatiopiste? Ehkä siihen on yhä matkaa. Mikään biisi ei tietääkseni ole vielä haalinut miljoonaa striimiä viikossa, vaikka Radio Monitor mittaa paljon isompia numeroita radiosuosikeille. Tuoreimman ykkösen, Vesalan Tequilan viikkoimpressioluku (soittomäärä kertaa kuuntelijamäärä) on 7,67 miljoonaa. Noiden lukemien vertailukelpoisuudesta voi toki kiistellä.

Alituinen muutos on saanut aikaan sen, että popkulttuurin ykkösmaiden (US & UK) tähän asti kadehditut arkistot ovat alkaneet menettää arvoansa. Myydyimpien albumien ja sinkkujen tilastot eivät pysy yhteismitallisina, vaikka olisivat kuinka historian kultaamia ja vaikka niihin yhdistäisi striimitietoja kuinka elaboraatisti tahansa. Suomessakin Musiikkituottajat näki takavuosina paljon vaivaa nettitilastoidensa eteen, mutta nyt niitä ei ole päivitetty enää moneen vuoteen.

Kun aloin arkistoida ensin 50 hittiä- ja sitten muidenkin listojen tapahtumia, tiesin toteuttavani vain köyhän miehen versiota ison maailman tietolaareista. Mutta kun löysin uusia tapoja saattaa eri aikakausien listauksia vertailukelpoisiksi ja katselen mitä muualla on tällä välin tapahtunut, niin voin väittää nykyistä aikaansaannostani ihan funktionaaliseksi. Siihen on toki noukittu ideoita muualtakin. Esimerkiksi USA:n listojen sijoituspisteytykseen perustuvia kirjoja tehnyt Fred Bronson keksi ennen minua, kuinka suhteutetaan aikakaudet ja markkinatilanteet räätälöidyillä kertoimilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti