sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Virtaus vei ohi

Männäviikolla uumoilemani albumilistan keikaus (putoava myynti nostaa suoratoiston painoarvoa) toteutui tänään. Ei ykkösenä jatkavan Adelen osalta, mutta striimisuosikit harppoivat komeasti ylöspäin. Justin Bieberin Purpose (#5) ja Nikke Ankaran Nikke tulee kotiin (#6) saavuttivat tähän asti parhaat sijansa. Lahjaesineet romahtivat, joululevyjen ohessa muun muassa Waltteri Torikan Sydän (#16) ja Suvi Teräsniskan kokoelma (#25).

Viime vuonna Kingston Wallin kaksi ensimmäistä albumia palasivat Svartin uusintajulkaisuina viitoseksi ja kakkoseksi, ja nyt Tri-logy (1994) näyttäytyy kolmantena. Se ylettyi muinoin tuoreeltaan kahdeksanneksi ja vuonna 1998 sijalle 18. Siitä lohkesi jopa kaksi pienoista listahittiä, Stüldt Håjt ja The Real Thing.

Myös JVG:n 247365 kiipesi 11 sijaa ylöspäin (#8), mutta varsinainen ilosanoma duolle on uuden Paluu tulevaisuuteen -biisin nousu sekä lataus- että ns. singlelistan kärkeen. Se on jatkoa näille ykköshiteille: Häissä, Kran turismo, Huominen on huomenna, Tarkenee ja Takajeejee. Tasaisesti seitsemäntenä ja kahdeksantena debytoi Ilarin ensihitti, jo marraskuussa Posse-ohjelmassa lanseerattu Kapteeni käskee.

1 kommentti:

  1. Kyseiselle albumilistalle myös striimausten kerrointa muutettiin vastaamaan markkinoiden tilanneta ja tämäkin vaikutti striimaussuosikkien nousuun. Kilpailulainsäädäntösyistä tarkka kerroin on kuitenkin edelleen salaisuus.

    VastaaPoista