tiistai 12. tammikuuta 2016

Tähti palasina

Olisi ollut kiinnostavaa nähdä, olisiko perjantaina julkaistu Blackstar ihan omana itsenään yltänyt seuraavan albumilistan ykköseksi, mutta se on hyvin pieni osaharmi tässä David Bowie -suru-uutisessa. Nyt Blackstar menee menojaan ja voimme tarkkailla aiempien julkaisujen elpymisiä. Runsas vuosi sitten monena versiona julkaistu Nothing Has Changed -kokoelma ainakin palannee kohentamaan 43. sijaansa.

Aivan kuten Motörheadin viimevuotinen ykkösalbumi Bad Magic on palannut sijalle 22. Muutoin Lemmy Kilmisterin kuoleman aiheuttama tunnekuohu kuitenkin jäi tilastollisesti vain kuohahdukseksi. Singleklassikko Ace of Spades väräytti sekä Itunesin että Spotifyn päivälistaviisareita, mutta ei yltänyt viikkolistoille. Motörheadilla ei edelleenkään ole Suomessa yhtään singlehittimerkintää.

Tuntuu tietysti melkoiselta sattumalta, että kaksi noin kohauttavaa rockkuolemaa osuu noin lähekkäin (ja niiden väliin vielä ansioitunut soultähti Natalie Cole). Tosiasia silti on, että tämänsävyiset uutiset yleistyvät muutenkin. Pophistoria laajenee, siihen sisältyy yhä enemmän jostain hitistä muistettavia ihmisiä, ja ensimmäiset heistä ovat kiistatta jo aika vanhoja. Eikä uutiskynnys näistä raportointiin näytä viime aikoina ainakaan kohonneen.

6 kommenttia:

  1. Tähden palasista muodostuu sana "BOWIE".

    VastaaPoista
  2. Uusimman Suomen Spotify albumilistan TOP 100:ssa 15 Bowie albumia + Under Pressuren sisältämä Queenin Hot Space albumi.
    Sami

    VastaaPoista
  3. Kyseessä lienee kuitenkin biisilista, jossa TOP100 sisältää 15 Bowieta + tuo Queen duetto. Sijoilta 101-200 Bowie-klassikoita löytyy vielä 9 lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Kyllä kyseessä on albumilista. Minulla on Spotifyn vanha versio, josta löytyy sekä biisien, että albumien top 100.
      3. Blackstar, 8. The Rise And Fall Of Ziggy, 15. Hunky Dory, 22. The Next Day, 27.Reality Tour, 29. Let's Dance jne jne (Hot Space 84.). Blackstarin edellä ovat Bieber ykkösenä ja Cheek kakkosena.
      Sami

      Poista
  4. Mulla näkyy myös vanhan läppärin Spotifyssa tuo albumilista, mutta jossain vaiheessa katsoin että sen päivittäminen oli lopetettu. Nyt taas pelaa.

    VastaaPoista